Yhteiskunnallista toimijuutta empatiapakopelin keinoin

Helsingin kaupunginmuseon näyttely Pullopostia Kurvista (15.11.2019–17.3.2020) esitteli J.K. Harjun ylöskirjaaman 1960- ja 70-lukujen pääkaupungin. Johan Knut Harju (1910–1976) oli itseoppinut kirjoittaja ja perinteen kerääjä, joka asunnottomana alkoholistina keskittyi tallentamaan helsinkiläistä katu- ja sillanaluselämää monipuolisine tarinoineen. Harjun laaja muistiinpanoaineisto on tallennettu SKS:n kansanrunousarkistoon.

Vahvasti lavasteisen näyttelyn keskiössä olivat J.K.Harjun tekstit ja piirrokset, jotka kuvasivat Helsinkiä sellaisena kuin Harju oli sen kokenut. Ohjelmatuotannon kautta oli kuitenkin mahdollista laajentaa näkökulmia, kontekstoida aihetta historiallisesti ja yhteiskunnallisesti sekä käydä keskustelua vaikeista ja monitahoisista asunnottomuuden ja osattomuuden teemoista myös nykypäivään heijastellen.

Tarina asunnottomuudesta

Asunto on ihmisen perusoikeus. Tästä huolimatta Suomessa elää tälläkin hetkellä arvioiden mukaan noin 4600 ihmistä vailla vakinaista asuntoa. Asunnottomuus ei ole ihmisen ominaisuus vaan tilanne ja olosuhde, jonka taustalla vaikuttavat monenlaiset tekijät, kuten eriarvoisuus ja tuloerot, talouden suhdannevaihtelut, väestönkasvu ja kaupungistuminen. Vaikka asunnottomuus koskettaakin nykyään kaikkia ihmisryhmiä, mielikuvat asunnottomista ovat usein yhä hyvin yksipuolisia.

Näyttelyyn päätettiin suunnitella nuorille kohdennettua pedagogista ohjelmaa, joka lisäisi tietoa asunnottomuudesta ja kertoisi aiheesta asunnottoman omasta näkökulmasta. Voisiko museo edistää näin ihmisoikeuksia ja yhdenvertaisuutta yhteiskunnallisen kasvatuksen keinoin?

Museon roolit

Museoiden laajenevat yhteiskunnalliset tehtävät ja erilaiset toimintatavat ovat olleet viime vuosina kasvavan huomion kohteena. Perinteisinä pidettyjen kulttuuripoliittisten tehtävien rinnalle on tullut erilaisia sosiopoliittisia, talouspoliittisia ja koulutuspoliittisia rooleja. Nämä on kirjattu niin valtakunnalliseen museopoliittiseen ohjelmaan kuin museoalan yksittäisten toimijoiden strategioihin. Museot toteuttavat näitä tehtäviä esimerkiksi esittelemällä yhteiskunnallisesti merkittäviä ja ajankohtaisia teemoja sekä lisäämällä ihmisten välistä ymmärrystä.

Helsingin kaupunginmuseon yleisöpalvelupäällikkö Jari Harjun mukaan museon yhteiskunnallinen rooli muotoutuu ennen kaikkea määriteltäessä museon suhdetta yleisöönsä. Tämä suhde jokaisen museon on määriteltävä itse, sillä valitut roolit vaikuttavat osaltaan siihen, miten resursseja kohdistetaan ja millaiseksi käytännön työ muodostuu.

Yksi Helsingin kaupunginmuseon toimintaa ohjaavista rooleista on alustana ja mahdollistajana toimiminen. Tässä roolissa yhteiskunnallinen toimijuus näkyy esimerkiksi valinnoissa, minkä tahojen kanssa tehdään yhteistyötä ja millaisia näkökulmia nostetaan esille. Tärkeä valintoja ohjaava arvo on moniarvoisuus. Pullopostia Kurvista -näyttelyn ohjelmaa tuotettiin yhdessä monien asunnottomuuden poistamisen edistämiseksi työskentelevien kansalaisjärjestöjen kanssa.

Moniarvoinen museopedagogia

Demokratia- ja ihmisoikeuskasvatuksen työkaluja hyödyntävässä museopedagogisessa toiminnassa pyritään sekä esittämään kysymyksiä että tarjoamaan tietoja ja taitoja moniarvoisemman ja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi.

Näyttelyyn suunniteltavan pedagogisen toiminnon tavoitteena oli 9. luokkalaisten ja toisen asteen opiskelijoiden tiedon lisääminen, keskustelun herättäminen ja ennakkoluulojen purkaminen. Tarinallisuutta, ongelmanratkaisukykyä, ryhmätyöskentelyä ja tiedon kriittistä arviointia yhdistelevä pakopeli tarjosi mahdollisuuden käsitellä aihetta useasta näkökulmasta. Nuoret haluttiin haastaa arvioimaan omia käsityksiään asunnottomuudesta sekä pohtimaan pelissä esitettyjä ongelmia yhdessä muiden kanssa.

Vaikean aiheen käsitteleminen vaatii herkkyyttä: sisältö ei saa olla liian ahdistavaa, mutta tosiasioista ei ole syytä valehdella. Lähestymistavaksi valittiin empatian, toivon ja ratkaisumahdollisuuksien korostaminen. Peliin päätettiin kirjoittaa viisi fiktiivistä, todellisiin kokemuksiin perustuvaa hahmoa, joille oppilaiden tulisi “löytää asunto”.

Pääroolissa kokemusasiantuntijuus

Pelin sisältö tuotettiin Vailla vakinaista asuntoa ry:n sekä KRITS Nuorten asiantuntijoiden ja kokemusasiantuntijoiden haastatteluihin perustuen.

Haastatteluissa nousivat esiin monenlaiset tarinat ja elämäntilanteet. Asunnottomuuden takana oleva syy saattoi olla esimerkiksi ero, konkurssi tai muut taloudelliset ongelmat, vankilasta vapautuminen tai turvapaikkahakemuksen hylkääminen. Joskus myös asumisen taidot voivat olla puutteellisia, ja pienistä vastoinkäymisistä voi kasvaa suuria. Arkipäivän haasteista selviytyminen vie voimavarat, jolloin tukiviidakon byrokratian selättämisestä ja asunnon hakemisesta tulee lähes mahdotonta. Avun pyytäminen on vaikeinta silloin, kun sitä tarvitsisi eniten.

Aihepiiriä käsittelevän tutkimuksen lisäksi myös haastatteluissa tuli ilmi, että kuka tahansa voi joutua asunnottomaksi; työssäkäyvä, lapsiperhe tai opiskelija. Suomalainen asunnottomuus on pääosin näkymätöntä, sillä suurin osa asunnottomista majailee tuttujen luona. Myös ulkona asuvat pyrkivät katseiden alta pois, suojiin ja piiloihin. Häpeän, osattomuuden ja yksinäisyyden kokemukset liittyivät jokaiseen kertomukseen.

Haastateltavat kertoivat myös toiveistaan, joissa piirtyivät kuvat kodista, paikasta mihin kutsua läheinen kylään, omasta tilasta, turvasta ja rauhasta. Toiveisiin liittyivät myös ajatukset yhteiskuntaan kiinnittymisestä, ongelmien ratkeamisesta ja tasapainon löytämisestä.

Näiden kokemusten ja tarinoiden jakaminen nuorille koettiin tärkeäksi, mutta oikean tavan löytäminen oli haastavaa. Parhaalta tuntuva muoto löytyi lopulta tarinaa eteenpäin kuljettavista lyhyistä “päiväkirjamerkinnöistä”. Myös peliä myöhemmin testaamaan tulleet haastateltavat pitivät tätä lähestymistapaa hyvänä.

Kokemukset peliin

Pelistä tehtiin näyttelytilaan helposti rakennettava, liikuteltava kokonaisuus. Näyttelyn rakenteet ja valaistus toivat vaikuttavat puitteet, joten painopiste voitiin pitää teksteissä ja tehtävissä. Hahmot tuotiin pelaajaa lähelle päiväkirjojen lisäksi henkilökohtaisten esineiden ja valokuvien avulla. Pelin rakenne kuvasi asunnonhakuprosessia, ja peliin upotetut erilaiset tehtävät edustivat niitä haasteita, joita asuntoa hakeva ihminen joutui kohtaamaan. VVA ry tarjosi lisäksi opettajille mahdollisuuden varata pelin jälkeen pidettävän, aihetta syventävän oppitunnin koululle.

Kuva: Helsingin kaupunginmuseo

Oppimispakopelin tavoitteena ei ollut kilpailu vaan yhdessä toimiminen. Viimeisen luukun sai auki vasta kun kaikki ryhmät olivat saaneet tehtävänsä ratkaistuiksi. Oppilaiden piti esimerkiksi pohtia yhdessä, mitkä asunnottomuuteen liittyvistä väitteistä ovat totta ja mitkä tarua. Tarinallisuus ja elämyksellisyys mahdollistivat aiheen käsittelyn myös tunnetasolla, pelaajat kokivat empatiaa pelin hahmoja kohtaan: palautteissa kerrottiin hahmojen pelkojen ja toiveiden jääneen mieleen.

Tunteiden vuoristoradalla

Pako asunnottomuudesta -empatiapakopelit käynnistyivät helmikuussa 2020 ja 18:sta varatusta pelistä ehdittiin pitää yhdeksän ennen kuin korona sulki museot maaliskuussa.

Peli ehti kuitenkin saada positiivista palautetta niin oppilailta kuin opettajiltakin. Nuoret kommentoivat, että peli muun muassa “tuntui jännittävältä”, “kutitteli aivoja hyvin” ja vei “tunteiden vuoristoradalle”. Helsingin kaupunginmuseon museolehtori Suvi-Tuuli Waltari piti erityisesti siitä, miten pelissä otettiin erilaiset oppijat huomioon ja jokainen sai käyttää taitojaan tehtävien ratkaisuissa. Hän yllättyi erityisesti siitä, miten vahva halu pelaajilla oli keksiä vastaukset itse, ilman peliohjaajan apua. Tarinat koskettivat ja loppuratkaisu sai oppilaat riemuitsemaan, kun hahmo kertoi saaneensa asunnon.

Toimivan kokonaisuuden rakentamisessa oli myös haasteensa: tasapainon löytäminen pelinsisältöjen keveyden ja raskauden välillä sekä oikean vaikeustason tunnistaminen vaati usean testiryhmän kommentteja sekä valmiutta muuttaa valittuja ratkaisuja radikaalistikin.

Yhteiskunnallista toimijuutta empatiapakopelin keinoin?

Pelillisyys kasvattaa museoissa jatkuvasti suosiotaan, sillä se tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia avata museosisältöjä yleisöille elämyksellisesti ja mieleenpainuvasti. Pelit ovat lisäksi toimiva tapa tuoda erilaiset tarinat, kokemukset ja äänet kuuluviksi. Samaistuttavuus ja erilaiset tunnekokemukset vahvistavat oppimista.

Saatujen palautteiden perusteella empatiapakopeli toimi vaikeankin aiheen keskusteluttajana: se tarjosi uusia näkökulmia ja laittoi nuoret haastamaan omia käsityksiään. Empatiaa herättävä metodi lisäsi pelaajien sitoutumista tarinaan ja teki kokemuksesta kokonaisvaltaisemman.

Museo voi edistää yhteiskunnallista toimijuutta monella tasolla; sen lisäksi, että museo itsessään voi sisällöillään ja toiminnoillaan nostaa esille moniarvoisuutta ja demokratiaa, myös käytetyt menetelmät voivat mahdollistaa yhteiskunnallista toimijuutta esimerkiksi aktivoimalla nuoria.

Museoiden mahdollisuudet vaikuttaa yhteiskunnallisesti ovat kuitenkin rajalliset, mikä pakottaa kiinnittämään erityistä huomiota resurssien kohdentamiseen, kohderyhmien kirkastamiseen ja kohderyhmäkohtaisten työvälineiden valintaan.

Yksi peli ei ratkaise asunnottomuuden ongelmaa. Se voi kuitenkin tarjota väylän käsitellä yhteiskunnassamme vallitsevia epätasa-arvoisia rakenteita ja antaa mahdollisuuden tarkastella itselle vierasta tai etäistä ilmiötä uudesta pespektiivistä.

---

Lisätietoa

Vuoden 2019 lopussa Suomessa oli 4600 asunnotonta. Yli puolet Suomen asunnottomista oli pääkaupunkiseudulla. Alle 25-vuotiaiden määrä oli 850 henkilöä, asunnottomia naisia oli 1 190 ja maahanmuuttajataustaisia asunnottomia oli arvioiden mukaan n. 1 100. Vuoden 2019 lopussa Suomessa oli 264 koditonta perhettä, joissa oli 275 lasta.

Asunnottomien yötä vietettiin YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä 17.10.2020. tapahtumassa tarjottiin asumis- ja velkaneuvontaa. Koronakriisin seurauksena moni on tilanteessa, ettei enää selviä vuokranmaksuista ja asumiskustannuksista, koska esimerkiksi työpaikka tai oma yritys ovat voineet mennä alta. Vuosittain järjestettävällä tapahtumalla halutaan muistuttaa, että asunto on perusoikeus ja että kaikilla on oikeus omaan kotiin.

Lähde: asunnottomienyo.fi