• Kuva: Markus Spiske / Unsplash

Antirasistista museota ei ole

Ensimmäinen askel tasa-arvoiseen museotoimintaan on myöntää, että museo on osa yhteiskuntaa, jossa on rasistisia rakenteita. Matka kaikkia kutsuvaan museoon on pitkä, mutta mahdollinen.

Rakenteellinen syrjintä heijastuu myös sinne, missä yritetään olla kaikille avoimia. Suurelle yleisölle rakennettu, sivistävä ja tunteita herättävä näyttely saattaakin puhutella ohi ja jättää kylmäksi museokävijän, jota ei ole osattu ajatella näyttelyä suunniteltaessa.

Kun taiteilija ja kehopositiivisuusaktivisti Caroline Suinner käveli teini-ikäisenä läpi Ateneumin, mikään teoksista ei puhutellut häntä.

”Koen museot edelleen hankalaksi, vaikeiksi ja valkoisiksi paikoiksi - jopa pelottaviksi. Sellaisiksi paikoiksi, joihin en koe itseäni tervetulleeksi”, hän sanoo ja lisää että ei ole tähän päiväänkään mennessä nähnyt mustasta suomalaisuudesta kertovaa näyttelyä.

Black Lives Matter -liike nosti uutissivuille keskustelun, jota on käyty jo pitkään: rasismi on rakenteellista ja edelleen läsnä jokapäiväisessä elämässämme. Ihmiset tuntuivat heräävään keskusteluun uudella asenteella. Puheenaiheeksi nousi esimerkiksi termi antirasismi eli aktiivinen toiminta rasisminvastaisesti.

Muun muassa somevaikuttaja Fatima Verwijnen nosti Instagram-videoissaan esille, kuinka jokaisen tulisi tuntea oman kulttuurinsa rasistinen historia. Esimerkiksi Suomessa romaneja on systemaattisesti syrjitty läpi maamme historian.

Kun museoassistentti Anita Lindgren aloitti työnsä Suomen kansallismuseon yleisötyö- ja tapahtumayksikössä tänä syksynä, otti useampi romaniyhteisö yhteyttä ja pyysi häntä oppaaksi museoon.

”Oli yllätys itsellenikin, miten paljon tämä herätti kiinnostusta”, Lindgren kertoo. Hänelle tarjottiin työtä Suomen kansallismuseosta, sillä tiimiin kaivattiin romanikulttuurin asiantuntijaa suunnittelemaan tapahtumia ja työstämään näyttelysisältöjä.

Moninainen henkilökunta tekee moninäkökulmaista työtä

Monimuotoisuuden asiantuntija Sara Salmani työskentelee organisaatioiden asiantuntijana ja konsulttina, kun toimintaa halutaan muuttaa entistä inklusiivisemmaksi. Hän nostaakin esiin, että rasismia voi purkaa aktiivisesti esimerkiksi palkkaamalla monimuotoista henkilökuntaa.

”On vaikea ottaa huomioon museotyössä monimuotoisuutta, jos sitä ei siellä tiimissä ole. Tärkeintä kuitenkin on luoda monimuotoisuudelle tilaa olemalla inklusiivinen organisaatio.”

Anita Lindgren nostaa esiin museoiden sivistyksellisen tehtävän. On opettavaista tuoda esiin ulkomaalaisille matkailijoille Suomen vähemmistöjä kuten romaneja. Lisäksi myös suomalaiskävijät kaipaavat tietoa joka muuttaisi ennakkoluuloisia asenteita.

Helsingin Kontulassa avattiin keväällä 2017 Museum of Impossible Forms (MIF), antirasistinen ja queer-feministinen projekti, jonka tarkoitus on tuoda esiin marginaaliin puristunutta kulttuuria.

”MIF on tehnyt näkyväksi miten eri näkökulmasta museotoimintaa voi katsoa ja tehdä”, Caroline Suinner kuvaa projekia.

MIF on esimerkiksi koonnut kirjaston, joka on keskittynyt tarjoamaan aineistoa siirtomaavallan purkamisesta, feminismistä, antirasismista ja queer-teoriasta. MIFin kirjaston teoksia ei ole yleisesti saatavilla muissa kirjastoissa. Lisäksi projektiin kuuluu arkistointi- ja tapahtumatoimintaa.

”Toivoisi, että tällaista työtä rahoitettaisiin enemmänkin. Yhä useammin tulee vastaan taitelijoiden työtä, joka on muutosta edistävää, joten olisi hyvä että näitä töitä olisi myös esillä”, Suinner sanoo.

Muutokset rakenteissa ovat hitaita – mutta mahdollisia

Caroline Suinneria rasismikeskustelu turhauttaa: muutos tuntuu niin hitaalta.

”Tämä on taas yksi niistä haastatteluista, jossa joudutaan edelleenkin puhumaan siitä, miten rasismiin uskaltaisi puuttua.”

Asian parissa työskennelleenä hän näkee, että muutos on hidasta.

”Tässä oppii kärsivällisyyttä", Suinner toteaa.

Suinner on yksi Ruskeat Tytöt Median perustajissa. Media tuottaa ruskeiden ihmisten tekemänä sisältöä ruskeille lukijoille.

Suomenkin lävistävä valkoisuus on se mikä, tukahduttaa äänien moninaisuuden. Suinner muistuttaa, että ollakseen rasismista vapaa museo, koko prosessin aina taiteen kuratoinnista itse museon tapahtumiin saakka tulisi tuottaa tietoisesti antirasistisesti.

Sara Salmani ymmärtää, että omien virheiden myöntäminen voi olla vaikeaa. Samalla se on kuitenkin oleellista, jotta tilalle voi tulla jotakin uutta.

”Rasismi on epämukava sana. Eihän kukaan halua olla rasisti. Mutta se on se vuosisatojen historian muokkaama rakenne, mihin me tänä päivänä synnytään eikä välttämättä aina olla tietoisia näistä rakenteista.”

Rakenteiden heijastumisen museoihin voi nähdä keräämällä ja tarkastelemalla dataa.

”Suurin apu organisaatioille on datan kerääminen ja mittaaminen. Kun meillä on dataa, pystymme määrittelemään lähtötilanteen ja sanomaan esimerkiksi, kuinka paljon monimuotoisuutta on ja kuinka esimerkiksi näyttelyitä on kuratoitu. Kenen teoksia näyttelyissä nähdään?, Salmani sanoo.

Monimuotoisuuden asiantuntija rohkaisee museoita kertomaan rehellisesti tilanteestaan.

”On hyvä, että mikä tahansa instituutio voi kertoa tämänhetkisen tilanteensa avoimesti ja sanoa, mitä haluaisivat saavuttaa. Silloin tulee ilmaistuksi se, että matka tulee olemaan pitkä, mutta että siihen ollaan valmiita.”

Koska museotoiminnassa on vakiintuneita tapoja toimia ja oma kielensä puhua, niiden muuttaminen on hankalaa. Salmani muistuttaa, ettei yhdellä koulutuksella tai projektilla päästä pitkälle. Pitkäjänteisellä työskentelyllä sen sijaan asiat muuttuvat.

Museolla on tahtoa ja keinoja

Vielä on matkaa siihen, että museon kynnys olisi yhtä matala kaikille.

”Museoissa on herätty siihen, että asialle haluttaisiin tehdä jotain. Mutta vielä puhutaan siitä, mitä ollaan valmiita tekemään asian puolesta”, Sara Salmani kuvailee museoiden tilannetta.

Suomen kansallismuseon näyttelyamanuessi Mitro Kaurinkoski näkee, että museokentällä löytyy keinoja kaikille tasa-arvoisen museotoiminnan tekemiseen. Keinot tulisi kuitenkin ottaa käyttöön entistä hanakammin.

”Ei tämä kysymys tai keskustelunaiheena ole uusi. Tuntuu, että tämän tyyppiset arvot otetaan museoissa itsestään selvänä. Se on sisäänkirjoitettua ja sen soisi näkyvän myös käytännössä”, Kaurinkoski sanoo. Hän painottaa herkkyyttä kulttuureja koskevassa keskustelussa.

Kaurinkoskea on ollut mukana Inkeriläiset – unohdetut suomalaiset -näyttelyn tekemisessä, jonka ideoi ja käsikirjoitti Suomen kansallismuseolle Lea Pakkanen ja Santeri Pakkanen.

Anita Lindgreniin näyttely teki vaikutuksen.

”Olin tietysti kuullut inkerinsuomalaisista, mutta näyttelyssä huomasin, miten vähän heistä todella tiesin. Koko maailma aukeni minulle ja olin siitä hyvin liikuttunut. Ajattelin myös että oma yhteisöni tarvitsisi myös tällaisen. Sellaiseen näyttelyyn voisi ihmiset tulla kokemaan samanlaisen ymmärtämisen”, Lindgren kertoo.

Miltä monimuotoinen, erilaiset kulttuurit huomioon ottava museotyö voi olla? Yksi huomioitava asia on museoiden käyttämä kieli.

”Muokkaan aina opastusten käsikirjoitusten kielen ryhmälle sopivaksi. Museollakin on tavallaan oma kielensä, joka ei kaikille avaudu. Opastus tulisi tehdä kielellä, jota juuri se yleisö puhuu", Lindgren perustelee.

Myös Caroline Suinner nostaa hyväksi esimeriksi Amos Rexissä toteutetut opastukset, joissa opas puhui sujuvasti sekaisin useampaa eri kieltä. Se on arkipäivää monille suomalaisille.

Kenelle museon ovi on auki?

On selvää, että museo ei tänä päivänä houkuttele kaikkia.

”Olen puhunut useampien museoiden kanssa ja kieltämättä on haastavaa saada sitoudutettua erilaisia kävijöitä. Ei olla pystytty huomioimaan niin monimuotoista yleisöä kuin haluttaisi”, Salmani sanoo.

Mutta miten päästä tavoiteltuun, eli monimuotoisempaan ja kulttuurisensitiivisempään museoinstituutioon? Se ei mikään yksinkertainen asia, sillä rasismi on rakenteissa.

”Rasismin purkaaminen organisaatioissa vaatii aktiivista ja johdonmukaista toimintaa. Rasismi ei ole vain tapahtuma kahden ihmisen välillä, vaan se on rakenteissa: kaikilla ei ole samat etuoikeudet, kaikilla ei ole samat mahdollisuudet tai joku jätetään ulkopuolelle”, Salmani muistuttaa.

Anita Lindgren asetti museotyössään aloittaessa tavoitteekseen rakentaa museoiden näyttelyihin ja toimintaan yhtymäkohtia, paikkoja joista romani-yleisö tunnistaisi itsensä. Niitä ei tällä hetkellä juurikaan ole.

Tällä hetkellä Lindgren työskentelee romaneista otettujen valokuvien tallentamisen parissa. Projekti on vaativa, sillä romanikulttuurissa valokuvien eteenpäin antamista vältetään, sillä niihin on tallentunut edesmenneiden ihmisten muistot ja ovat näin arvokkaita.

Lindgren on aloittanut projektin kotikonnuiltaan, Kuusamosta.

”Museo on mahdollistanut tämän, se on avannut oven. Minä haluan avata sen raollaan olevan oven selkosen selälleen."

Aloita näistä, kun haluat rakentaa tasa-arvoisempaa museotyötä

1. Tunnista ja tunnusta rasismi sekä rasistiset rakenteet

Asenteita, ennakkoluuloja ja totutun toistamista – nämä pitävät rasistisia rakenteita yllä. Miksi Suomen historiaa esitetään museoissa kuten sitä esitetään?

Caroline Suinner sanoo, ettei museo voi olla antirasistinen ollessa osa vähemmistöjä syrjivää yhteiskuntaa. Omia asenteita voi muuttaa, kunhan ne ensin tunnistaa.

2. Tilastoi

Kuinka monen valkoisen taiteilijan teos on ollut esillä museossanne? Kuinka moni työntekijöistänne on valkoisia, entä äidinkieleltään suomenkielisiä? Kuinka monen näyttelynne tekijät edustavat eri vähemmistöryhmiä?

Sara Salmani muistuttaa, että tilastoimalla syrjintä tulee näkyväksi. On helppo myös alkaa tehdä vääristymää korjaavia liikkeitä, kun voidaan sanoa tietty numeraalinen tavoite, jota kohti pyrkiä.

3. Tee työssäsi valintoja aktiivisesti


Jokainen tekee työssään valintoja toisensa perään. Mutta miten ne syntyvät? Miten on päätetty se, millä kielillä museo-opastuksia tehdään? Miten päädyttiin kertomaan juuri nämä tarinat näyttelyssä?

Mitro Kaurinkoski rohkaisee punnitsemaan omia valintojaan, jotta voi aktiivisesti pyrkiä tekemään moninaisuutta lisääviä valintoja työssään.

4. Kohdenna museon ohjelmaa eri yleisöille


Kenelle puhut, kenelle rakennat museon ohjelmistoa? Tunne yleisösi ja puhu heidän kielellä.

Anita Lindgren haluaa työssään madaltaa kynnystä harkitsemalla miten näyttelyä esitellään ja museon tapahtuma rakennetaan. Huomioimalla yleisön kulttuuri, jokainen on tervetullut museoon.

5. Kyseenalaista oletko oikea henkilö tehtävääsi


Tämänkin artikkelin kirjoitti valkoinen toimittaja. Miksi?

Voisin perustella kirjoittavani tätä artikkelia siksi, että haluan olla tekemässä oman osuuteni, ettei rasismikeskustelu hiljene vaan rakenteet muuttuisivat. Mutta veinkö artikkelin verran tilaa joltakin muulta kirjoittajalta, koska minun on valkoisena helpompi saada juttuideani toteutukseen Suomessa?

 

Kommentti




Kommentit

Meri Parkkinen

Kiitos Museoihminen kommentistasi ja keskustelun jatkamisesta!

 
Meri Parkkinen

Kiitos kommentistasi \"se taustatyö...\". Tämä artikkeli käsittelee museotoimintaa sekä rasismia ja työtä rasismia vastaan museoympäristössä. Sen vuoksi tässä ei käsitellä mainitsemiasi mellakoita vaan keskitytään aiheeseen museoympäristössä.

 
kaksinaismoraali

Tuossa museoihmisen postauksessa näkyy hyvin se kaksinaismoraali,jota sekä teoriassa että käytännössä hyödynnetään. Ensin kritisoidaan valkoihoisten esinelahjoituksia ja sitten heti perään vaaditaan valkoihoisten rahoja.

 
Museoihminen

Kiitos toimittajalle taustatyöstä ja erinomaisesta artikkelista! Jäin kaipaamaan näkökulmaa taide(museo)maailman ja näyttelytoiminnan ulkopuolelle. Moni museo toimii erilaisella logiikalla kuin taidemuseot, minkä vuoksi vähemmistöryhmien näkökulman mukaan ottaminen ei ole ihan sillä ratkaistu, että heidän teoksiaan otetaan näyttelyihin tai heitä työllistetään museoihin. Ne ovat toki askelia oikeaan suuntaan ja suuri parannus nykytilaan, mutta on paljon syvemmällä museoiden ja niitä lähellä olevan akateemisen maailman (eli tutkimuksen, johon museoiden tieto ja kokoelmapolitiikka perustuu) rakenteissa, miten museo sisäisesti toimii. Yleisötyö ja näkyvät näyttelyt eivät saa olla ainoa paikka museon esitellä monimuotoisuuttaan, vaan muutoksen pitää näkyä kokoelmissa asti, sillä se on pitkäikäisen muistin paikka. On todella vaikeaa lähteä tekemään moniäänistä kokoelmanäyttelyä (mikä on hyvin monien museoiden default-asetelma, sillä näyttelylainoihin, komissioihin, nykydokumentointiin yms. on vain hyvin rajallisesti varaa) jos varastot ovat pullollaan enemmistövalkoisten enemmistövalkoisilta keräämää enemmistövalkoista kulttuuriperintöä. Monet museot kuitenkin saavat kokoelmansa lahjoituksina, jotka tulevat enemmistövalkoisilta ja edustavat heidän kulttuuriaan ja makuaan. Tähän ei yksittäinen vähemmistöä edustava työntekijä voi juurikaan vaikuttaa. Lähes jokaiseen vähemmistöjä edustavaan näyttelyyn / kokoelmakartutushankkeeseen tarvitaankin ulkopuolista rahoitusta, jota on vain todella rajallisesti saatavilla ja vaatii työntekijöiltä paljon lisätyötä (esim. apurahahakujen muodossa) ilman takeita onnistumisesta. Näiden epäkohtien purkamiseen tarvitaan mielestäni moninaisemman rekrytointipolitiikan lisäksi museoiden henkilökunnan koulutusta ja työhön suunnattuja varoja.

 
se taustatyö...

Uskon tosiaan toimittajan vilpittömyyden. Kuten moni nykyajan toimittaja,hän ei jaksa/osaa/halua tehdä tutkimustyötä näiden ilmiöiden taustoista. Myös minkäänlainen kriittisyys ja asioiden pohtiminen on tässä hyvin näkyvillä. Mistä nämä sitten johtuvat,onkin sitten toinen asia. Se,ettei kyseenalaisteta tämän BLM-liikkeen mellakoissa tapahtuneita väkivallan tekoja ,sivullisten uhkailuja, omaisuuden rikkomisia,autojen ja talojen tuhopolttoja,pienliikkeisiin murtautumisia ja niistä varastamisia yms. Kertoo hyvin näiden museoliiton joidenkin jäsenten suhtautumisesta mm. Ihmisoikeuksiin. Heillehän toki toimittajat,jotka eivät vaivaudu tekemään taustatyötä,ovat tottakai aarre. Hehän levittävät tätä ns.\"paremman väkivallan\" ihannointia.

 
Meri Parkkinen

Hei, Juhani Nilhiä! Artikkelia kirjoittaessa minulla ei ollut tavoitteena minkään ajatuksen \"pakkosyöttö\". Käsittelin aihetta asiantuntijahaastettelujen avulla sekä etsien tietoa luotettaviksi arvioimistani lähteistä.

 
Meri Parkkinen

Kiitos kommentistasi parantamisen varaa! Samaa mieltä: on hienoa, että tätä keskustelua on mahdollista käydä.

 
parantamisen varaa

Täytyy sanoa että on erinomaista nähdä tästä aineesta puhuttavan julkisella platformilla. Suomessa aiheesta keskustellaan ihan liian vähän (mikä johtaa heti valtavaan rasistiseen napinaan joka kerta kun se tuodaan esille, koska eihän Suomessa nyt ikinä olla ongelmia, onhan x maassa asiat niin paljon huonommin kuin täällä jne.) ja tämä antaa toivoa edistykselle sen suhteen. Kiitos.

 
Juhani Nilhiä

Voisiko joku kyseenalaistaa tämän kaikkialle leviävän vasemmistolaisen poliittisen pakkosyötön?

 
  

ARTIKKELI / 17.12.2020

Kirjoittaja


Meri Parkkinen on yhteiskunnallisesta muutoksesta kiinnostunut toimittaja

#artikkeli, #rasismi, #moniäänisyys, #yhdenvertaisuus

  • Facebook
  • Twitter
  • Linkedin