Taiteen ja tieteen vuoropuheluja

Olen seurannut mielenkiinnolla käynnissä oleva projekteja, joissa taide ja tiede yhtyvät. Myös omassa työpaikassani Helsingin yliopistomuseossa tiede ja taide kietoutuvat erityislaatuisella tavalla yhteen. Kokoelmapoliittisessa ohjelmassamme tallennusvastuualueeksi on määritelty yliopiston ja tieteen historia, ja Yliopistomuseoon kuuluu myös Suomen vanhin julkinen taideoppilaitos, Helsingin yliopiston Piirustussali.

Tieteidenvälisyyttä yliopistolla

Yliopistomuseolla kuluneen kevään aikana yhtenä etätoiminnan muotona ovat olleet Piirustussalin Teemaillat. Teemailloissa yliopiston eri tieteen alojen asiantuntijat ovat olleet pitämässä tieteellisiä alustuksia piirustuskurssilaisille, jotka ovat sen jälkeen toteuttaneet aiheita kuvataiteen kautta eli piirtämällä. Asiantuntijavieraina oli muun muassa aivotutkija, kasvatustieteen professori Minna Huotilainen, Luonnontieteellisen keskusmuseon Kasvimuseon yli-intendentti Henry Väre ja klassillisen filologian dosentti Marke Ahonen. Piirustussalin piirustusmestari, kuvataiteilija Vappu Rossi ideoi ja toteutti Teemaillat ja kutsui asiantuntijat mukaan toimintaan.

Idea teemailtoihin syntyi korona-aikana.

”Tavallisillakin kursseilla on ollut kaksi retkikohdetta, joilla on ollut asiantuntijavieraita yliopistolta, mutta näinä aikoina idea jalostui etämuotoon”, Rossi kertoo.

Piirustussalin ja yliopiston tiedeyhteisön tiiviimpi yhteys on tullut Piirustussalille Rossin myötä hänen aloittaessaan piirustusmestarina vuonna 2018. Osa kurssien yhteistyökumppaneista on Rossille tuttuja jo hänen aiemmista taideprojekteistaan kuvataiteilijana.

Vuonna 2018, ennen aloittamistaan piirustusmestarina, Rossin teos nähtiin Helsingin yliopistomuseoon kuuluvalla Helsingin observatoriolla. AR-teknologiaa hyödyntävä teos oli osa Art Cache Helsinki -projektia, jossa ideana oli mediataiteen uudet esitystavat julkisessa tilassa. Teos esitti kaksoismuotokuvaa, jossa olivat Observatorion suunnittelijat, arkkitehti C. L. Engel ja tähtitieteen professori F. W. A. Argelander, rakennustaiteen ja tieteen toimivaa liittoa ilmentämässä.

Taiteen ja tieteen yhteydet kiinnostavat Rossia. Hän kertoo kuitenkin huomanneensa, että hyviä vuorovaikutustaitoja ja aktiivista keskustelun luomista voidaan tarvita silloin, kun aiempia yhteistyömuotoja tai rakenteita ei vielä ole olemassa. Maailma ei ole oikeasti jakautunut eri alojen siiloihin, vaikka kommunikaatiota ei kaikkien alojen välillä paljon olisikaan, taideprojektien kautta yhteyksiä ikään kuin luodaan uudelleen, Rossi miettii.

Kiinnostus taiteilijan ja tutkijoiden välillä on monesti vastavuoroista, Rossi on huomannut. Tutkija voi olla hyvin kiinnostunut siitä, miksi juuri hänen alansa kiinnostaa taiteilijaa. Yhdelle perusasiat saattavatkin olla toiselle vieraita ja yhdelle tylsät asiat voivat kiehtoa toista.

Eläinlääkäriopiskelijoille suunnatussa piirustuskurssien sarjassa yhden opetuskerran aiheena on haptisuus ja liike. Anatomiaa opiskeltiin piirtämällä tuntoaistin pohjalta kankaiden alle asetettuja kalloja, nikamia, hevosen polvilumpiota ja muita luita, joita eläinlääkärin on hyvä tunnistaa. Palpointi eli tunnustelu on eläinlääkärille tärkeä työskentelytapa. Opiskelu suunniteltiin yhdessä eläinlääketieteellisen tiedekunnan anatomian yliopistonlehtori Juha Laakkosen ja piirustusmestari Vappu Rossin kesken. Kuva: Vappu Rossi

Vaikutteita puolin ja toisin

Piirustussalin Teemailloissa piirrettiin muun muassa käpyjä ja kasveja, mutta on sitä ennenkin osattu: esimerkiksi kasvi- ja eläintieteilijöiden tieteellisiä tutkimuksia ovat taiteilijat- tai joskus tieteilijät itse - kuvittaneet taidokkain piirroksin eri lajeista jo vuosisatoja sitten. Valokuvauksen yleistyessä tallentamisen välineenä 1800-luvun lopulla, osa tieteellisistä kuvituksista vaihtui valokuviin. Edelleenkin piirretyt kuvat ovat toisinaan käytössä, sillä esimerkiksi lajintunnistuksessa piirtäen voi korostaa kunkin lajin erityistuntomerkkejä, jotka valokuvassa eivät erottuisi yhtä hyvin.

Prosessi toimii myös toisinpäin. Taiteilijat voivat ottaa mallia tieteellisten tutkimusten havainnoista pyrkiessään naturalistiseen, ”totuudenmukaiseen” ilmaisuun. Anne-Maria Pennosen viime vuonna julkaistussa taidehistorian väitöskirjassa In Search of Scientific and Artistic Landscape – Düsseldorf Landscape Painting and Reflections of the Natural Sciences as Seen in the Artworks of Finnish, Norwegian and German Artists (2020) Pennonen käsittelee 1800-luvun tieteen, etenkin meteorologian, geologian, geografian ja kasvitieteen tutkimuksen, vaikutusta maisemamaalareiden työhön.

Tieteidenvälisyyttä on esitelty myös muun muassa Järvenpään taidemuseossa, jossa oli esillä vuonna 2019 näyttely Sadejuovia ja pilvisäteitä – taiteilijoiden taivaat meteorologin silmin. Näyttelyn oli kuratoinut meteorologi Seija Paasonen. Taide ei toki kuitenkaan ole pelkkää tieteellisten ilmiöiden kuvittamista, vaan taiteilija luo aina jotain uutta, ehkä kokemuksellisempaa.

Ilmastopyörre-taideohjelma

Helsingin yliopiston Hyytiälän metsäasemalla toimivalla ilmakehätieteiden keskus INAR:illa on jo vuosia ollut käynnissä Ilmastopyörre-taideohjelma, jonka kuraattori on Ulla Taipale. Toiminta ei siis ole Yliopistomuseon järjestämää, mutta taideohjelman kautta museon taidekokoelmaan on saatu lahjoituksena IC-98:n eli taiteilijakaksikko Patrik Söderlundiin ja Visa Suonpään teos IÄI. Paikkasidonnaisesta teoksesta osa sijaitsee Hyytiälässä ja osa Helsingissä, Viikin kampuksella. Teos koostuu sanoista ja tavuista, ja se ”pyrkii määrittämisen, mittaamisen ja rakentamisen sijaan tarjoamaan palan kieltä takaisin metsälle [josta se on lähtöisin]”, kuten taiteilijat ilmaisevat.

Osa IC-98:n ”IÄI”-teoksesta (2020). Kuvassa taiteilija Andrei Baharev, joka yhdessä perinnerakentaja Kaius Paetaun kanssa teki teoksen kaiverrukset. ”IÄI” on toteutettu osana Helsingin yliopiston INARin Ilmastopyörre-taideohjelmaa 2017–2020, Koneen Säätiön ja INARin tuella. Kuva: Ulla Taipale

Monissa hankkeissa nimenomaan ympäristötieteet ovat taiteen keskustelukumppaneina, mutta Ulla Taipale muistuttaa, että on paljon muitakin tieteestä ammentavia taideprojekteja. Tunnetuista hankkeista maailmalla Taipale mainitsee Arts at CERN:in, jossa taiteilijaresidenssit kohtaavat hiukkasfysiikan maailman, ja Australian Perthissä jo kauan toimineen SymbioticA-tutkimuslaboratiorion, jossa biotieteitä ja niihin liittyviä eettisiä kysymyksiä käsitellään taiteen kautta. Suomessa ympäristötaide on ollut vahvoilla pitkään, mistä voi johtua sen painottuneisuus, Taipale pohtii. Ilmastonmuutoksen ja ekologiset kriisien ajankohtaisuus toki myös tuovat oman merkityksensä. Sinänsä ei ole olennaista mikä tieteen ala taiteen keskustelukumppanina on – joka tapauksessa on niin erilaisia tapoja ymmärtää ja hahmottaa maailmaa.

Vuonna 2006 kuvataiteilija Terike Haapoja otti yhteyttä Hyytiälän metsäaseman tutkijoihin saadakseen teostaan varten tietoa metsien ekologiasta ja hiilen kierrosta.

"Ohjelma alkoi, koska taiteilijan aikaansaamaa taiteiden ja tieteiden välistä vuoropuhelua haluttiin jatkaa Hyytiälän metsäasemalla", Taipale kertoo. Ulla Taipaleeseen otettiin yhteyttä hänen työskennellessään Aalto-yliopiston Biofilia-laboratoriohankkeessa, ja taiteellista toimintaa metsäasemalla alettiin suunnitella. Siihen saatiin Koneen Säätiön apuraha. Taipale on työskennellyt INARin (Ilmakehätieteiden keskus) taide & tiede -kuraattorina vuodesta 2018.

"Ilmastopyörre-taideohjelma oli uutta monille tutkijoille, mutta se on vastaanotettu hyvin. Uteliaisuus on ollut avainsana: sen avulla on kehitetty monia kiinnostavia asioita", Taipale sanoo.

Voiko sanoa, että taiteen ja tieteen kohtaamisista on ollut ”hyötyä”? Taipale pohtii, että hyöty on vähän ongelmallinen sana, mutta yhteiskunnallinen vaikuttaminen on kyllä hyödyllistä, ja se toteutuu hyvin taiteen kautta. Taiteen kohtaaminen on yleisön altistamista taiteilijan ajattelulle, hän jatkaa. Toki taiteen voi kokea omalla tavallaan. Ei ole ns. oikeaa tapaa eikä tulkintaa. Sekä tieteen että taiteen ymmärtäminen voi olla joskus hankalaa. Se ei siis ole kansantajuistamista, vaan tehtävä on hieman erilainen.

Nykytaidetta (ja -tiedettä) merellisessä ympäristössä

Parhaillaan käynnissä olevan, ensimmäistä kertaa järjestettävän Helsinki Biennaalin monien taiteilijoiden teoksissa näkyy ympäristöteemojen ja ihmisyyden käsittelyn ohella tieteellisen tutkimuksen hyödyntäminen taiteellisessa työssä. Biennaalissa on ollut mukana myös BIOS, riippumaton monitieteinen tutkimusyksikkö, jossa on kahdeksan tutkijajäsentä. Biennaaliorganisaatio tilasi tutkimusyksiköltä alun perin konsultaation tapahtuman järjestämisestä kestävän kehityksen näkökulmasta, mutta yhteistyö poikikin vielä lisäyhteistyötä: ohjelman, jossa BIOS – omien sanojensa mukaan –”pyrkii konkretisoimaan abstraktia tutkimustietoa kävijöiden koettavaksi”. Diskurssi on siis enemmän tieteellinen, mutta paikka onkin taidetapahtuma.

Biennaalin teema on Sama meri, mikä vie luontevasti ajatukset (merelliseen) luontoon ja ekosysteemeihin. Pääkuraattorien Taru Tappolan ja Pirkko Siitarin mukaan taiteilijoilla on kuitenkin ollut vapaat kädet teosten ideointiin ja luomiseen.

”Taiteilijat saivat tosiaan aika lailla vapaat kädet tutustua Vallisaareen ja ehdottaa teosta sinne. Taustoitimme heille paikkaan liittyviä faktoja ja sieltä nousevia teemoja sekä laajempaa yhteen kytkeytymisen ja keskinäisen riippuvuuden näkökulmaa,” Tappola vastaa. Taiteilijat ja kuraattorit vierailivat Vallisaaressa ja kävivät keskusteluja, joiden pohjalta taitelijat lähtivät kehittämään teoksiaan.

”Kerroimme taiteilijoille, että meidän kuraattorien ajattelussa ekologinen kriisi liittyy laajempana kontekstina kaikkeen tekemiseen, ja tämä aihe nousi luontevasti esiin monilla taiteilijoillakin", Tappola sanoo.

Kuraattorit eivät kuitenkaan halunneet rajata tai ohjata taitelijoita valitsemaan tiettyä lähestymistapaa tai teemaa. Tavoitteena ei ollut, että teokset ”kuvittaisivat” ekokriisiä.

"Sama meri toimii kielikuvana laajemmalle, erilaisuuden tunnistavalle yhteen kytkeytymiselle ja keskinäiselle riippuvuudelle. Se sisältää siis monta eri tasoa konkreettisesta käsitteelliseen, paikallisesta globaaliin,” Tappola jatkaa.

Vallisaareen rakennetut tai tuodut teokset ovat paikkasidonnaisia, joten teosten suunnittelu vaati taiteilijoilta paikan ja sen mahdollisuuksien tutkimista. Myös Tappola ja Siitari huomauttavat, että taidetta ja tiedettä ei useinkaan ole nykytaiteessa tarkoituksenmukaista erotella toisistaan, sillä monien nykytaiteilijoiden työskentelyn lähtökohtana ja vakiintuneena toimintatapana on tutkia itse, hyödyntää olemassa olevaa tutkimusta ja tehdä yhteistyötä eri alojen tutkijoiden kanssa. Siksi Biennaaliinkin valikoitui paljon tällä tavoin orientoituneita taiteilijoita.

IHME Helsingin Observatoriolla

Myös Pro Artibus -säätiön hoitaman IHME-organisaation lähtökohtana on tieteen ja taiteen vuoropuhelu. Tänä vuonna julkistetaan peräti kaksi IHME-teosta, sillä viime vuoden teos, Jana Winderenin Listening Through the Dead Zones peruuntui Covid-19-pandemian vuoksi. Vuoden 2021 teos, Katie Patersonin To Burn, Forest, Fire, koostuu maapallon ensimmäisen metsän tuoksusta 385 miljoonan vuoden takaa, sekä ilmastokriisin ajan viimeisen metsän tuoksusta. Tuoksuista valmistetaan suitsukkeita, jotka poltetaan syyskuussa useissa eri tapahtumapaikoissa Helsingissä.

Yksi tapahtumapaikoista on Helsingin yliopistomuseoon kuuluva Helsingin Observatorio, joka toimii nykyisin tähtitieteen yleisökeskuksena Tähtitorninvuorella. Paterson on tehnyt teosta suunnitellessaan yhteistyötä myös emeritusprofessori Jan Zalasiewizcin (School of Geography, Geology and Environment, University of Leicester) ja Helsingin yliopiston paleoklimatologian dosentti J. Sakari Salosen kanssa.

Muita tieteen aloja dialogissa taiteen kanssa

Muutkin tieteen alat kuin luonnontieteet keskustelevat taiteen maailman kanssa. Helsinki Biennaalin pääkuraattorit Taru Tappola ja Pirkko Siitari ovat miettineet, että voisi olla luontevampaa puhua ehkä mieluummin tutkimuksesta kuin tieteistä, joka saattaa monen mielessä yhdistyä liiankin paljon vain luonnontieteisiin.

Humanististen tieteiden osalta ehkä itsestäänkin selvä liitto on taiteen ja taidehistorian välillä. Ateneumissa nähtiin viime vuonna näyttely Inspiraatio – nykytaide & klassikot, jonka ideana oli taiteilijoiden kuvataiteellinen keskustelu taidehistorian kaanoniin kuuluvien taideteosten kanssa. muista yhteistyökuvioista voi mainita esimerkiksi vuonna 2011 vuorovaikutustutkijoiden ja taiteentekijöiden Taide työnä ja työvälineenä -hankkeen, jossa olivat mukana Helsingin yliopisto, Kiasma-teatterin URB-festivaali ja Helsingin kaupunki.

Oma lukunsa on taiteen ja lääketieteen yhteys; ja etenkin taiteen terveysvaikutusten tutkimus lääketieteen näkökulmasta. Asiaa on viime aikoina tutkittu paljon, ja vuonna 2019 WHO julkaisi tähän asti laajimman kulttuurin ja hyvinvoinnin yhteyksien tutkimusta kartoittavan raportin "What is the evidence of the role of the arts in improving health and well-being?".

Tutkimuksissa selvisi todennettuja taiteen hyvinvointivaikutuksia. Suomessakin on tehty tutkimusta aiheesta. Hyviä referenssejä on mm. tänä keväänä Lääkärilehdessä julkaistussa artikkelissa ”Miten taide vaikuttaa? Kulttuurisia näkökulmia hyvinvointiin ja terveyteen” (Lääkärilehti 5.3.2021). Maininnan ansainnee myös taideterapia, jossa potilaat voivat taiteen kautta saada apua. Vaikka tässä tapauksessa taiteen tekijä ei ammattitaiteilija olekaan, taide voi tekijä-kokijalleen olla äärimmäisen merkityksellistä.

Keskustelun voima

Tieteen ja taiteen yhteyksien historia on siis pitkä, mutta niin on myös tieteen ja museoiden yhteyksien. Museolaitoksen synnyn taustalla renessanssin aikana vaikutti keräilijöiden halu ymmärtää ja jäsennellä maailmaa kokoelmien ja kuriositeettikabinettien avulla. Toki keräilyyn liittyy myös keräilijän henkilökohtaisten kiinnostusten ja kauneuden kaipuun merkitys.

Luova, taiteellinen ajattelu avaa usein uusia näkökulmia ja lähestymistapoja, mikä voi edesauttaa tieteellisen toiminnan kehittämisessä. Aalto-yliopistollakin on Taiteen laitoksella kuvataidekasvatuksen alalla taiteen, tieteen ja teknologian temaattiset opintoja, jotka ”keskittyvät laaja-alaisesti näiden alojen yhtymäkohtiin ja yhteistyön mahdollisuuksiin”, kuten Aalto-yliopiston verkkosivulla kuvaillaan. Yliopistoilla on meneillään monitieteellisiä projekteja, ja myös esim. Koneen säätiö on tukenut monia tieteen ja taiteen yhteistyöprojekteja.

Keskusteluyhteys erilaisten tahojen välillä voi luoda jotain aivan uutta. Yhteistyöstä tulee mielekästä, kun kohtaamiset ovat hedelmällisiä, ja asioiden katsominen eri näkökulmista avartaa omaa ajattelua.Parhaimmillaan taiteen ja tieteen dialogi auttaa meitä hahmottamaan maailmaa uusin tavoin, ja löytämään kenties jotain ennennäkemätöntä, vaikka koko maailman parhaaksi.