• Kansainvälinen ilmastolakko 2019. Kuva: Hannu Häkkinen, Museovirasto, Historian kuvakokoelma.

Mitä museoalalla ajatellaan ympäristövastuullisuudesta?

Kartoitus ympäristövastuullisuuteen liittyvistä ajatuksista ja toimista museoalalla, osa 1.

Museoalalla on jo vuosia pohdittu kestävää kehitystä ja museoiden roolia kestävän kehityksen toimijoina, ja paljon on tehty myös konkreettisia toimenpiteitä. Kokonaistilannetta ei kuitenkaan ole kartoitettu. Toteutin alkuvuodesta kyselyn, jolla pyrittiin saamaan kokonaiskuva suomalaisten ammatillisten museoiden tilanteesta: Mitä museoalalla tällä hetkellä ajatellaan ympäristövastuullisuudesta? Millaiseksi museoiden rooli toimijoina käsitetään? Millaisia käytännön toimia museoissa on tehty?

Kyselyssä keskityttiin kestävän kehityksen ympäristönäkökulmaan eli ympäristövastuullisuuteen, ja tällä erää jätettiin ulkopuolelle sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden teemat. Esimerkiksi Finto määrittelee ympäristövastuullisuuden seuraavasti: Yksilön tai yhteisön pyrkimys toimia ympäristön kannalta parhaalla mahdollisella tavalla oman pätevyyden ja toimintaympäristön tarjoamien mahdollisuuksien mukaan.

Tässä kirjoituksessa kuvataan tuloksia yleisesti. Kyselyä käsittelevässä toisessa kirjoituksessa tarkastellaan yksityiskohtaisemmin vastaajamuseoissa tehtyjä ympäristövastuullisuustoimia.

Vastaajat

Kutsu vastata kyselyyn lähetettiin 160 Museoliiton jäsenorganisaation museonjohtajalle. Vastauksia saatiin 53, mikä on 33 % kutsutuista. Kutsu vastata kyselyyn lähetettiin Suomen museoliiton jäsenmuseoiden museonjohtajille, mutta tarvittaessa museonjohtaja saattoi ohjata vastaamisen organisaatiossaan toiselle henkilölle.

Vastaajista suurin osa, 64 %, edusti kooltaan pientä museota (alle 15 työntekijää). Keskisuurten museoiden (15-50 työntekijää) vastauksia oli 23 % vastauksista ja suurten museoiden (yli 50 työntekijää) vastauksia 13 %.

Kysely lähetettiin 160 museonjohtajalle.


Museotyypeittäin vastaukset jakaantuivat seuraavasti: kulttuurihistorialliset museot 34 %, erikoismuseot 28 %, yhdistelmämuseot 23 %, taidemuseot 13 % ja luonnontieteelliset museot 0%.

Vastaajamuseoista 47 % on säätiön ylläpitämiä, 38 % kunnan ylläpitämiä, 8 % yhdistyksen ylläpitämiä sekä 3.5 % joko valtion ja yliopiston tai yrityksen ylläpitämiä.

Alueellisesti vastauksissa painottuivat eteläsuomalaiset maakunnat. Viisi maakuntaa jäi kokonaan vastauksitta.

Taulukko: Alueellisesti vastauksissa painottuivat eteläsuomalaiset maakunnat.

Verrattuna Museotilastoon (2021), vastaajissa on hieman enemmän erikois- ja yhdistelmämuseoita ja vähemmän taide- ja kulttuurihistoriallisia museoita. Vastaajissa on Museotilastoa enemmän säätiön ylläpitämiä museoita ja vähemmän kunnan ylläpitämiä museoita.

Kimmoke ympäristövastuullisuus työlle kumpuaa yleisestä keskustelusta ja henkilökunnalta

Ympäristövastuullisuuden merkitys museon toiminnassa on korkealla tasolla: lähes 55 % vastaajista koki, että ympäristövastuullisuus on prioriteettien joukossa niin strategisesti kuin käytännön toimien tasolla. Toisaalta 43 % vastaajista arvioi, että ympäristövastuullisuus koetaan tärkeäksi, mutta sitä ei mainita strategiatasolla ja käytännön toimet puuttuvat tai ovat jääneet vähäisiksi. Yhdessä vastaajamuseossa ympäristövastuullisuus mainitaan strategiatasolla, mutta käytännön toimia ei ole tehty. Kukaan vastaajista ei arvioinut, että ympäristövastuullisuus ei olisi tällä hetkellä olennaista museon toiminnassa.

Kimmoke ympäristövastuullisuuteen kumpuaa yleisestä yhteiskunnallisesta keskustelusta (77 %) ja henkilökunnalta (72 %). Kysymyksessä sai valita kaksi tärkeintä kimmoketta. Kolmanneksi eniten kimmoketta tuli rahoittajien taholta (19 %). Vähemmille maininnoille jäivät muut museot (8 %) sekä museon yleisöt, yhteistyökumppanit ja muut (6 %). Muiksi kimmokkeiksi mainittiin valtion tavoitteet, omistajaorganisaation strategia sekä matkailuun liittyvä kohdeyhteistyö.

Ympäristövastuullisuuden edistämisen koetaan vaativan paljon paneutumista.


Lähes 55 % vastaajista totesi, että museon toimintaa ohjaavissa dokumenteissa on linjaus ympäristövastuullisuudesta. 45 %:lla vastaajista tällaista linjausta ei ole. Useimmiten linjaus löytyy museon tai ylläpitävän organisaation (esimerkiksi kaupunki) strategiasta ja tarkempia toimenpideohjeistuksia toimintasuunnitelmasta tai organisaation sisäisestä ohjeesta.

“Strategiassa, ja museolla on ympäristöohjelma käsikirjoineen. Olemme valinneet ympäristönäkökohdat ja kirjoittaneet toimenpideohjelman, jonka toteutumista seurataan sisäisin ja ulkoisin auditoinnein. Tiimit ovat määritelleet käytännön tason ympäristötoimet omiin toimintasuunnitelmiinsa.”

Erillinen ympäristöohjelma, kestävän kehityksen ohjelma, ympäristökäsikirja tai muu vastaava dokumentti on 10 vastaajamuseolla. Usein ohjelma on osa sertifikaattia. Yhdellä vastaajamuseoista on myös erillinen ympäristökasvatussuunnitelma.

Ympäristövastuullisuus (tai vastuullisuus yleisemmin) mainitaan strategioissa toimintaa ohjaavanaarvona. Tarkemmin linjataan myös materiaalien kierrättämisestä, energian säästämisestä ja kestävistä hankinnoista. Hiilineutraaliustavoitteen mainitsee kolme vastaajamuseota.

Yhden museon strategiassa linjataan myös sään ääri-ilmiöiden riskianalyysistä kulttuuriperinnön säilyttämisen näkökulmasta.

Monipuolisia toimenpiteitä ympäristövastuullisuuden edistämiseksi

Ympäristövastuullisuuteen liittyviä toimenpiteitä esitellään tarkemmin raportin toisessa osassa. Lukuina vastaukset näyttävät seuraavilta 53 vastaajamuseon osalta.

50 museossa on edistetty materiaalien kierrätystä

41 museossa on tehty toimenpiteitä tilojen energiatehokkuuden parantamiseksi

39 museossa kiinnitetään huomiota hankintojen ympäristöystävällisyyteen/ympäristövaikutuksiin

31 museossa ympäristön tilaa on käsitelty yleisötyössä (esim. työpajat, luennot, opastukset jne.)

30 museossa on panostettu ympäristövastuullisuuteen liittyvän osaamisen lisäämiseen

29 museossa ympäristön tilaa on käsitelty näyttelyiden sisällöissä

15 museossa on n ympäristövastuullisuuteen / kestävään kehitykseen keskittyvä työryhmä

10 museolla on käytössään ympäristösertifikaatti tai -ohjelma

9 museota on laskenut toimintansa hiilijalanjäljen kokonaan tai osittain

Ympäristövastuullisuuden viestimisessä on kehitettävää

Museot ovat tehneet paljon ympäristövastuullisuuteen liittyvää työtä, mutta siitä kerrotaan yleisöille suhteellisen harvoin esimerkiksi museon verkkosivuilla: vain 23 % vastaajista välittää verkkosivuillaan tietoa museon ympäristövastuullisuudesta. Yleisimmin tieto on omalla alasivullaan, jonka otsikkona on vastuullisuus tai kestävä kehitys.

Museotilat ja ajanpuute suurimpina haasteina

Suurimmat haasteet ympäristövastuullisuuden edistämisessä liittyvät museotilojen energiaratkaisuihin ja henkilökunnan ajanpuutteeseen. Energiaratkaisuissa ongelmana ovat erityisesti suuret, usein vanhoissa rakennuksissa olevat tilat, niiden epäekologinen lämmitysmuoto ja se, että vuokralaisena museo ei usein pysty vaikuttamaan energiaratkaisuihin. Ympäristöystävällisemmän tilatekniikan hankintaan ei ole osaamista eikä myöskään rahaa.

Ympäristövastuullisuuden edistämisen koetaan vaativan paljon paneutumista ja ratkaisuiden selvittämistä eikä tähän löydy henkilökunnalta aikaa, vaikka halua olisikin. Ulkopuolisilta tilattujen selvitysten hankkiminen sen sijaan on kallista. Tiedon puute näkyy myös siinä, että koetaan vaikeaksi arvioida, mikä on olennaista ja mikä ei.

"Museoilta yleisesti ottaen myös puuttuu tietoa siitä, mikä on aidosti vaikuttavaa toimintaa ja mihin kannattaa panostaa."

Useammassa vastauksessa haasteeksi mainittiin vaikutusmahdollisuuksin vähäisyys osana isoa organisaatiota ja ylläpitäjäorganisaation haluttomuus sitoutua ympäristövastuullisuuteen. Tähän liittyy myös ison organisaation prosessien ja toimenpiteiden jalkauttamisen hitaus.

"Ajan ja resurssien puute estää asiaan perehtymistä ja paneutumista. Kaupunkiorganisaatiossa on vaikea vaikuttaa esimerkiksi hankintapaikkoihin tai eri toimialalle kuuluviin kiinteistöjen ylläpito- tai energia-asioihin. Jos kaupunkitasolta ei tueta riittävästi esimerkiksi ympäristövastuullisten hankintojen tekemistä, pienellä budjetilla toimivan museon on joskus mahdoton satsata ympäristöystävällisiin tuotteisiin niissäkään tilanteissa joissa se olisi hankintapolitiikan puitteissa mahdollista."

Museotoiminnan ytimessä on sekä ihmisten että kokoelmien liikkuminen, ja näiden vähentäminen on haasteellista. Joskus myös museon sijainti vaikeuttaa tätä: välimatkat ovat pitkiä ja kuljetus ja liikkumisvaihtoehtoja on vähän.

Jonkin verran haasteita koettiin myös mm. henkilöstön sitouttamisessa ympäristövastuullisuustyöhön sekä toimivan jäte- ja kierrätyssysteemin saamisessa organisaatiolle.

Yhteiskuntavastuu, positiivinen näkyvyys, säästöt ja hyvä mieli koettuina hyötyinä

Mitä hyötyä ympäristövastuullisuudesta koetaan olevan? Eniten mainintoja sai yleinen yhteiskuntavastuu, mitä kuvattiin esimerkiksi mahdollisuutena vaikuttaa ympäristön tilaan, toimia esimerkkinä ja mahdollisuutena lisätä ympäristötietoisuutta yhteiskunnassa. Tässä yhteydessä mainittiin usein myös ympäristövastuullisuuden mukanaan tuoma positiivinen näkyvyys, asiakkaiden arvostus tai maine- ja imagohyöty.

Toiseksi eniten nähtiin hyötyä ympäristövastuullisuuden mukanaan tuomilla säästöillä. Esimerkiksi erilaisten materiaalien uudelleen käyttö, kierrätys tai tehokkaampi hyödyntäminen säästää sekä materiaalien raaka-aineita että rahaa. Energiatehokkuudella on suoria kustannussäästöjä. Muutamassa vastauksessa todettiin, että toivottu kustannussäästö ei ole vielä toteutunut, mutta sitä odotetaan.

Ympäristövastuullisuuden puolesta toimiminen motivoi henkilökuntaa.


Kolmas koettu hyöty liittyy museoiden henkilökuntaan ja toimintakulttuuriin. Ympäristövastuullisuuden puolesta toimiminen motivoi (osaa) henkilökuntaa ja tuottaa hyvää mieltä. Ympäristövastuullisuudesta koetaan myös ylpeyttä. Ympäristövastuullisuus koetaan myös mahdollisuudeksi kehittää organisaatiokulttuuria ja toimintatapoja.

"Matkailun saralla vastuullisuus alkaa olla keskeinen kriteeri valinnalle, siinä kelkassa on pysyttävä. Maine- ja imagohyöty on merkittävä. Rahaakin säästyy. Osalle henkilökunnasta tämä on motivoiva ja tärkeä asia."

"Erittäin positiivinen näkyvyys. Tunne, että voi käyttää kulttuuriperintötyötä tärkeiden kysymysten edistämiseksi. Kulttuuriperinnössä ja museoissa on paljon vastauksia ympäristöhaasteisiin."

Avuksi luotettavaa tietoa, museoille sopiva ohjeistus, aikaa perehtymiseen sekä omistajan tuki

Kyselyssä tiedusteltiin mikä auttaisi museota lisäämään ympäristövastuullisuuttaan. Vastaajamuseoissa kaivataan edullisia, ympäristöystävällisiä energiamuotoja ja luotettavaa tietoa niihin liittyen. Hankintojen tekemisessä auttaisi se, että alihankkijoiden ympäristövastuullisuudesta olisi saatavilla luotettavaa ja helposti löydettävää tietoa.

Henkilökunnan osaamista tulisi lisätä koulutuksen avulla ja jakamalla museoalalle luotettavaa tietoa sekä sopivia käytännön vinkkejä ja ideoita. Henkilökunnalle toivottiin myös lisää aikaa asioihin perehtymiseen.

Toiveissa oli myös museoille suunnattu ympäristöohjelma tai valtakunnalliset suositukset, jotka olisivat mahdollisia myös pienille museoille. Toivottiin myös mahdollisuuksia hakea rahoitusta kehittämistoimenpiteille. Omistajan sitoutuminen ja tuki esimerkiksi museorakennusten korjauksiin, ympäristöystävällisiin energiamuotoihin tai kierrätys ja jäteastioiden parantamiseen auttaisi museoita.

"Esimerkiksi museoille suunnattu ympäristöohjelma, jossa annettaisiin selkeät ohjeet toimenpiteille sekä mahdollisuus hakea avustusta kyseisten toimenpiteiden toteuttamiseen."

"Ehdottomasti lisärahoitus investointeihin, jotka suoraan palvelisivat tulevaisuuden ympäristöystävällisiä tekoja. Näitä investointeja voisi olla myös esim. koulutukset hiilijalanjäljen laskentaan ja sellaisten projektien tukeminen, joissa edistetään ympäristötietoutta, -tekoja ja luodaan uusia toimintatapoja."

Näkemyksiä museoiden roolista ympäristövastuullisuuden edistämisessä

Kyselyssä tiedusteltiin vastaajien suhtautumista väittämiin, jotka kartoittivat yleisellä tasolla museoiden ja museotoiminnan roolia ympäristövastuullisuudessa. Kysymyksessä tarkennettiin, että vastaus on vastaajan oma näkemys eikä sen tarvitse edustaa koko organisaatiota.

Noin 90 % vastaajista oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että museoiden tulisi olla yhteiskunnan kokonaisuuden näkökulmasta edelläkävijöitä ympäristövastuullisuudessa ja tavoitella hiilineutraaliutta.

Reilut 80 % oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että museoiden tulee olla valmiita tekemään myös vaikeita päätöksiä toimintansa ympäristövastuullisuuden edistämiseksi.

Lähes 80 % vastaajista oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että museoiden tulisi pitää nykyistä enemmän ääntä ympäristövastuullisuuden puolesta ja ottaa rohkeasti kantaa myös kiisteltyihin ympäristövastuullisuuskysymyksiin.

Lähes 70 % vastaajista oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että museoiden tulisi ottaa ympäristövastuullisuus huomioon kaikessa toiminnassaan, mutta sen ei tulisi olla prioriteetti.

Vajaat 10 % vastaajista oli jokseenkin samaa mieltä siitä, että museoiden tulisi pysyä neutraaleina toimijoina ja odottaa rahoittajien tai valtion ohjausta ympäristövastuullisuuden edistämisessä. Kukaan vastaajista ei ollut täysin samaa mieltä tästä.

Museoiden rooli ympäristövastuullisuuden edistämisessä nähdään tärkeäksi.


Näiden vastausten perusteella museoiden rooli ympäristövastuullisuuden edistämisessä nähdään tärkeäksi ja museot edelläkävijöiksi. Ympäristövastuullisuus koetaan keskeiseksi osaksi museon toimintaa, mutta ei kuitenkaan prioriteetiksi. Suurin osa vastaajista oli sitä mieltä, että museot voivat ottaa kantaa ja pitää ääntä ympäristövastuullisuudesta.

Kyselyn vapaassa sanassa muutama vastaaja huomioi kuinka museoiden tekemä kulttuuriperintöön ja -ympäristöön liittyvä työ on jo lähtökohtaisesti kestävää kehitystä edistävää. Ympäristövastuullisuudenkin kohdalla tulisi huomioida museoiden usein pienet resurssit ja pitää huolta siitä, että ympäristövastuullisuudesta ei muodostu museoille uutta tehtävää, joita erityisesti niiden tulisi hoitaa yhteiskunnassa kaiken muun ohessa. Kuten eräs vastaaja totesi:

Myös pienet askeleet ovat tärkeitä kohti vastuullisuutta. Eteenpäin mennään tässäkin kannustamalla, ei syyllistämällä!”

--

Kysely toteutettiin osana Museoliiton koulutus- ja kehittämisasiantuntija Pauliina Kinasen ympäristöalan erikoisammattitutkintoa (ympäristökasvatuksen koulutusohjelma, Suomen ympäristöopisto SYKLI). Kyselyn vastaukset ovat Museoliiton käytössä.

 

Kommentti




  

ARTIKKELI / 11.5.2023

Kirjoittaja

Pauliina Kinanen työskentelee koulutus- ja kehittämisasiantuntijana Suomen museoliitossa.

#artikkeli, #museoala, #museot, #ympäristövastuullisuus

  • Facebook
  • Twitter
  • Linkedin