Energiakriisi koettelee myös museoita

Kasvavat energiakulut puhuttavat museoita eri puolilla Eurooppa. Museoliitto selvitti suomalaisten museoiden odotuksia alkavan talven osalta.

Alkava talvi huolestuttaa museoita. Museoliitto selvitti kyselyllä, miten museot ovat varautuneet kasvaviin energiakustannuksiin. Kymmenen museon otos on pieni, mutta sen perusteella voidaan tehdä joitakin havaintoja museoiden suhtautumisesta kasvaviin energiakuluihin.

Myös Helsingin Sanomat on haastatellut muutaman suuren museon edustajia samaan aiheeseen liittyen. Jutussa viitataan Sveriges Museer -organisaation raporttiin, jossa selvitetään energiakriisin vaikutuksia ruotsalaisiin museoihin 79 museonjohtajan näkökulmasta. Riksantikvarieämbetet on puolestaan koostanut yhteen useiden Euroopan maiden museoiden tilannetta.

Suomen museoliiton kysely toteutettiin syyskuussa. Ainakin tuolloin osa vastaajista totesi, että tulevan talven tilannetta on vielä hankala arvioida ja tilanne vaihtelee museoittain. Lämmitys- ja sähkönkulutuksen kasvu on suurelle osalla vastaajista varmaa, mutta tarkat summat euroina tai prosentteina ovat vielä epäselviä.

Museon tilanteeseen vaikuttaa merkittävästi kiinteistöjen omistussuhteet. Erään vastaajan mukaan hankalimmassa tilanteessa ovat yksityiset museot, jotka omistavat omat kiinteistönsä. Sen sijaan vuokratiloissa toimivien museoiden osalta tilanne saattaa olla helpompi, kun kiinteistön omistaja vastaa esimerkiksi lämmityskuluista. Toisaalta vuokratiloissa energiankulutukseen ei välttämättä ole yhtä helppo vaikuttaa kuin museon itse omistamissa tiloissa.

Erään museon mukaan sähkön hinta on noussut jopa 400 prosenttia. Yleensä kasvu on kuitenkin pienempi, noin 15-40 prosenttia. Yhden vastaajan mukaan museon sähkölaskussa on ollut jo tähän mennessä noin 500-1000 euron kustannuspiikkejä. Joidenkin vastaajien mukaan tilanne ei vaikuta museon tilanteeseen lainkaan tai vaikutukset ovat vielä epäselviä. Museoiden yleistötyöhön ei näillä näkymin ole tulessa muutoksia.

Miten vähentää kulutusta?

Osa vastaajista tuo esiin, että museossa on suunniteltu ja otettu käyttöön erilaisia energian vähentämiseen tähtääviä keinoja. Keinoina mainitaan esimerkiksi muutaman asteen viileämmät näyttelytilat ja öljyllä lämmitetystä kokoelmatilasta luopuminen. Yhdessä museossa on harkittu työtilojen vähentämistä joko etätyötä lisäämällä tai siten, että useampi työntekijä työskentelisi kokoushuoneessa omien työhuoneiden sijaan.

Lämmityksen alentamiseen liittyvät näkemykset vaihtelevat: kokoelmatiloissa olosuhteiden pitäisi pysyä tasaisina, eikä työtilojen merkittävä viileneminen tunnu realistiselta vaihtoehdolta. Sen sijaan näyttelytiloissa muutaman asteen pudotus voisi olla erään vastaajan mukaan muutenkin hyvä ratkaisu. Ilmanvaihtoa tullaan tarkastamaan ja ainakin yhdessä kohteessa on käynyt ulkopuolinen rakennusneuvoja katsomassa tilat sekä antamassa energiankulutukseen liittyviä toimenpidesuosituksia.

Museoissa on myös suunniteltu valaistustekniikan uudistamista ja laajempia energiaremontteja, kuten esimerkiksi aurinkopaneelien ja ilmalämpöpumppujen asentamista. Näiden toimenpiteiden taustalla mainitaan myös laajempi kestävään kehitykseen liittyvä muutos, joka ei ole suoraa seurausta nyt ajankohtaisesta energiakriisistä.

Museoilla on käytössä lisäksi pienempiä energiansäästöön tähtääviä tekoja. Eräässä museokahvilassa ollaan luopumassa kylmien juomien ja jäätelöiden myynnistä sekä vältetään leivonnaisia, jotka pitää paistaa uunissa. Ylimääräiset valot ja laitteet sammutetaan, kun niitä ei tarvita. Myös pihavalaistuksen määrää ollaan mahdollisesti vähentämässä.

Monet museot toimivat vanhoissa, suojelluissa rakennuksissa, joiden energiaremontit eivät välttämättä ole helppoja toteuttaa. Vinkkejä voi kuitenkin etsiä esimerkiksi Museoliiton vuonna 2010 julkaisemasta Kestävän kehityksen oppaasta, jonka ohjeet ovat edelleen käyttökelpoisia. Lisäksi Museoliitto järjestää kestävään kehitykseen liittyvää webinaarisarjaa.

Kyselyssä selvitettiin myös, minkälaista tukea tai neuvontaa museot kaipaisivat energiakriisin jatkuessa. Museoiden vastausten perusteella keskusteluja mahdollisesta lisärahoituksesta käydään museoiden omistajatahojen kanssa parhaillaan, mutta pahimmassa tapauksessa kasvaneet kustannukset vaikuttavat museoiden toimintarahoitukseen.

 

Kommentti




  

UUTINEN / 10.10.2022

Kirjoittaja


Tuuli Rajavuori
työskentelee viestintäpäällikkönä Suomen museoliitossa.

#uutinen, #energiakriisi, #kestävä kehitys, #lämmitys, #valaistus, #astetta alemmas