Jette Sandahl tietää, miten museot voivat kasvattaa merkittävyyttään

Vuonna 1989 aarhusilainen, työvoimatoimiston tasa-arvovaltuutettu teki aloitteen, jonka pohjalta kaupunkiin ryhdyttiin suunnittelemaan Tanskan ensimmäistä naishistoriaan keskittynyttä museota. Tuolloin Sandahl toimi tutkijana ja lehtorina Aarhusin yliopiston psykologian laitoksella. Valtion tukemaan ruohonjuuritason projektiin lähti sittemmin mukaan joukko tutkijoita, Sandahl mukaan lukien. 1970-luvun naisliikkeen nousu ja sen myötä kasvanut akateeminen naistutkimus toimivat uuden museon moottoreina.

Sandahlista tuli Kvindemuseetin johtaja ja kuraattori reiluksi vuosikymmeneksi, jonka jälkeen paluuta akateemiseen maailmaan ei enää ollut.

"Kuulin kerran erään buddhalaismunkin toteavan, että hän oli buddhalainen, joka rakastui materiaan. Joskus vitsinä totean, että minä taas olin psykologi, joka rakastui materiaaliseen kulttuuriin."

Museoiden hienous piilee Sandahlin mielestä siinä, ettei mikään muu instituutio tuo samalla tavalla yhteen niitä toimintoja, jotka museoissa tuodaan yhteen – materiaalista kulttuuria tutkimuksen, tutkimusta näyttelykokonaisuuksien sekä dokumentointia yleisöjen kanssa.

"Tämä erityisyys on museoiden identiteetin ydin, josta on syytä olla ylpeä."

Kvindemuseet oli alkusysäys Sandahlin museouralle. Nyt jo eläköitynyt Sandahl on ehtinyt uransa aikana työskennellä ympäri maailman erilaisissa instituutioissa. Eroista huolimatta Sandahl kokee kaikkia työpaikkojaan yhdistäneen halu voimaannuttaa yleisöjään.

”Museoiden tulisi olla osa sitä keskustelua, jota kansakunta käy itsensä kanssa”

Jotain tuli tehtyä oikein, koska 2000-luvun alussa Sandahl kutsuttiin Göteborgiin perustamaan Världskulturmuseetia. Jo ensimmäisestä näyttelystä Sandahl kollegoineen pyrki rakentamaan moniäänistä ja demokraattista keskusteluareenaa. Juuri avatun museon teemoina käsiteltiin suuria aiheita kuin HIV/AIDSia, globalisaatiota, kolonialismia ja dekolonisaatiota. Demokraattisuuden toteutumiseksi henkilökunta mietti tarkkaan, kenen näkökulma näyttelyissä näkyi ja kuului.

Voimaantumisen paikaksi ei Sandahlin mukaan vain tulla, vaan sen eteen tulee tehdä töitä eli kiinnittää huomiota lukuisiin yksityiskohtiin, olla rohkea ja harjoittaa jatkuvaa itsereflektiota. Kvindemuseetissa toimiessaan Sandahl työryhmineen pyrki jatkuvasti tarkastelemaan kriittisesti, osasivatko he käsitellä museon esiin tuomia teemoja tarpeeksi syvällisesti vai toistivatko he vain itsestäänselvyyksiä.

Sandahl on ollut ollut aktiivinen kansainvälisissä museoalan järjestöissä. Parhaillaan hän toimii puheenjohtajana ICOM:n komiteassa Museum Definition, Prospects and Potentials sekä European Museum Forumissa.

Sandahl halusi oppia lisää siitä, kuinka käsitellä vaikeita yhteiskunnallisia ristiriitoja museokontekstissa. Toimittuaan kuusi vuotta Världkulturmuseetin johtajana, Sandahl lähti Uuden-Seelannin kansallismuseoon Te Papa Tongarewaan Wellingtoniin kokemusjohtajaksi. Työssään hän vastasi muun muassa näyttelyistä, sisältöjen kehittämisestä, koulutuksesta ja tapahtumista."Göteborgissa osasimme tuoda esiin monimuotoisuutta ja irrottautua länsimaisista tekemisen tavoista, mutta olisimme voineet olla parempia."

Uuden-Seelannin tunnetuin museo on tunnettu innovatiivisuudesta, tutkimuksesta ja kyvystä luoda dialogia haastavista yhteiskunnallisista teemoista, kuten siirtomaakulttuurista.

"Parhaimmillaan museot voivat olla suunnannäyttäjiä rakentavan dialogin luomisessa. Te Papa Tongarewa on onnistunut tekemään juuri tätä. Se luo aktiivisesti alustaa keskustelulle siitä, mitä tarkoittaa olla kaksikulttuurinen kansakunta, ja mitä tarkoittaa ylläpitää keskustelua konflikteista huolimatta."

Uudessa-Seelannissa oli tapana sanoa, kuinka ”museoiden tulisi olla osa sitä keskustelua, jota kansakunta käy itsensä kanssa”. Sandahl toteaa tämän ajatuksen osuvan naulan kantaan.

"Museot ovat yhteiskunnallisia toimijoita, emmekä ole olemassa vain omaa tarkoitustamme varten. Meidän tulee palvella yhteisöjämme ja yhteiskuntiamme. Meillä on suurempi velvollisuus."

Museot voimaantumisen paikkoina

Te Papa Tongarewa oli Sandahlille oppimiskokemus. Siellä hän ymmärsi, kuinka voimakkaita yhteiskunnallisia vaikuttajia museot voivat olla, jos ne kykenevät toimimaan yhteisöjensä palveluksessa ja iskemään ajan henkeen.

"Se tuntuu lähes ihmeeltä, kun se tapahtuu. Tietenkään ne eivät ole ihmeitä, vaan vaativat kovaa työtä."

Sandahl on vuosien saatossa oppinut, millä konkreettisilla tavoilla luodaan museosta tai näyttelystä ilmiö. Yhtä asiaa hän painottaa yli kaiken.

"Rekrytoinneilla on iso merkitys. Jos museot haluavat luoda näyttelyitä, jotka tavoittavat ja toimivat laajoille yleisöille, heillä ei voi olla vain yhdenlaista henkilökuntaa. Itse olen aina pyrkinyt rekrytoimaan mahdollisimman erilaisia ihmisiä – eri ikäisiä, eri sukupuolta olevia, erilaisia persoonia."

Koska yhteiskunnat, joissa elämme ovat niin monimuotoisia ja aikamme haasteet niin valtavia, Sandahlin mukaan museoiden tulisi olla entistä avoimempia poikkitieteellisyydelle ja monitahoiselle yhteistyölle.

"Kuulen usein museoammattilaisten harmittelevan, kuinka haluttaisiin kovasti käsitellä haastavia ja monimutkaisia aiheita, mutta osaamista ei löydy. Tuolloin ajattelen, että rekrytoikaa ihmisiä, jotka voivat auttaa teitä käsittelemään niitä."

Sandahlin mukaan ei ole rajoja sillä, missä museot voivat olla mukana relevantteina toimijoina. Riskinä hän näkee ennemminkin, että museot määrittelevät itsensä liian kapeasti.

"Museoiden ei tule kantaa huolta katoamisesta tai muiden kaltaiseksi tulemisesta. Meillä on tietyt ydintehtävät ja osaamista, jota muilla ei ole. Kun identiteetti, arvot ja päämäärät ovat kirkkaina mielessä, ei rajoista tarvitse huolehtia."

Työn alla uusi museomääritelmä

Te Papa Tongarewan jälkeen Sandahl siirtyi Kööpenhaminan museon johtajaksi. Tehtävästä hän jäi eläkkeelle vuonna 2014. Sandahl on kuitenkin edelleen aktiivinen kansainvälisissä museoalan toimielimissä, ja parhaillaan hän toimii puheenjohtajana ICOM:n kansainvälisessä komiteassa Museum Definition, Prospects and Potentials.

Komitean on määrä kerätä ja valmistella aineistoa toimeenpanovallalle liittyen uuteen museomääritelmään. Sandahl työryhmineen tarkastelee vuonna 2007 laadittua määritelmää kriittisesti ja haluaa herättää keskustelua määritelmän tulkinnoista.

"Tietyt fraasit vuoden 2007 museomääritelmästä tulee analysoida epistemologisesti ja filosofisesti ja selittää auki tämän päivän standardien mukaan. Esimerkiksi luonnontilan kriisin ja räikeän globaalin epätasa-arvoisuuden huomioiminen tulisi näkyä museoalan arvoissa."

1970-luvulla määritelmään lisättiin sanapari ”yhteiskunnan palveluksessa”. Komitea haluaa määritellä nyt tarkemmin sitä, kenen palveluksessa museoiden tulisi olla – ovathan yhteiskunnat hyvin monimutkaisia kokonaisuuksia ja koostuvat hyvin erilaisista ihmisryhmistä.

Komitea haluaisikin kuulla määritelmässä, millä tavoin museot pyrkivät toiminnassaan luomaan tasa-arvoisempaa ja demokraattisempaa yhteiskuntaa. Lisäksi Sandahlin mukaan olisi hyvä purkaa auki, mitä tarkoittaa, että museo on ”avoin yleisölle”.

"Avoimuus ei voi tarkoittaa sitä, että me päätämme, mitä pidämme avoinna ja milloin olemme avoinna. Ymmärrämmehän ettei ihmisillä ole samankaltaisia mahdollisuuksia tulla museoon. Kulttuuridemokratia tarkoittaa, että ihmisiä pyritään aktiivisesti tavoittamaan ja heillä on tosiasiallinen mahdollisuus osallistua."

Sandahlin silmään pistää myös fraasissa ”ihmiskunta ja sen ympäristö” ilmenevä hierarkia ja kahtiajako ihmisen ja luonnon välillä.

"Ihmiskunta ja sen elinympäristö ei ole enää elinkelpoinen tapa ajatella. Näemme mihin luonnon hyödyntäminen on johtanut. Tämän käsiteparin tulisi yhdistyä yhdeksi termiksi."

Museoammattilaiset toivovat eettistä ohjeistoa toiminnalleen

Keskusteluissaan ympäri maailmaa tulevien museoammattilaisten kanssa Sandahl on huomannut alalla kasvaneen halun olla mukana ratkaisemassa suuria globaaleja haasteita. Tässä Sandahlin mielestä on tapahtunut suuri muutos viimeisten vuosikymmenten aikana.

"Aiemmin on ollut olemassa vahvempi dikotomia. Joko olet ollut vakavasti otettava museoammattilainen tai sitten keskittynyt sosiaalisen ja ekologisen oikeudenmukaisuuden kysymyksiin. Museot ovat selkeästi kasvamassa ulos tästä dikotomiasta, ja ajatellaan ennemminkin, että voimme olla molempia."

Sandahl toteaa, että museot voivat ydinosaamisensa ja ydintehtäviensä eli kokoelmien, dokumentaation, tutkimuksen ja näyttelyiden kautta ottaa osaa keskusteluihin niin ilmastonmuutoksesta, kestävästä kehityksestä, sosiaalisesta eriarvoisuudesta kuin ihmisoikeuksista.

Kansainvälinen ura on vienyt Sandahlin moniin mielenkiintoisiin paikkoihin ja tilanteisiin.

Museoammattilaisten keskuudessa kasvanut ymmärrys museoiden sitoumuksista yhteiskunnallisina toimijoina on Sandahlin mukaan johtanut siihen, että toiminnalle on alettu kaivata selkeää eettistä arvoperustaa. Tähän tarpeeseen uusi museomääritelmä haluaisi vastata.

Toimiessaan Världskulturmuseetin johtajana 2000-luvun alussa Sandahl joutui kollegojensa kanssa kääntymään UNESCO:n ja YK:n asiakirjojen puoleen löytääkseen eettisiä ohjeita toiminnalleen. ICOM:n julkilausumista ohjenuoria ei löytynyt. Sandahl toivookin, ettei tulevaisuudessa asia olisi näin.

"Uudella museomääritelmällä voisi olla mahdollisuus luoda selkeämpi eettinen viitekehys toiminnallemme. Tämä voisi antaa museotoiminnalle korkeamman merkityksen, mutta myös osoittaisi, että otamme vakavasti ne suuret haasteet, joiden edessä ihmiskuntana olemme."

Kiotossa ICOM:n 25. yleiskokouksessa syyskuussa 2019 yritettiin saada uusi museomääritelmä kokoon. Ponnisteluista huolimatta tässä ei onnistuttu. Työ etenee kesään 2020 saakka, kunnes tilannekartoitus tehdään uudelleen.

Ura lyhyesti

Kvinnomuseet, Aarhus, 1982-1995, projektipäällikkö, kuraattori ja johtaja

Tanskan kansallismuseo, Kööpenhamina, 1995-2001, näyttely- ja julkispalveluvastaavana

Världskulturmuseet, 2001-2006, johtaja

Te Papa Tongarewa Uuden-Seelannin kansallismuseo, 2006-2008, kokemusjohtaja

Kööpenhaminan museo, 2008-2014, johtaja