Hakutulos

Hakulause: "hanke". 31 sivua

Uusi arkkitehtuuri- ja designmuseo etenee kohti toteutusta

Päärahoittajien sitoumukset mahdollistavat uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon hankkeen etenemisen. Helsingin Eteläsatamaan toteutettavasta museorakennuksesta järjestettävä kansainvälinen suunnittelukilpailu käynnistyy huhtikuussa 2024.

Maaseutututkimusta yliopiston ja museon yhteistyönä

Millaista on museon ja yliopiston konkreettinen yhteistyö, kun molemmilla osapuolilla on erilaiset lähtökohdat ja omat toimintatavat? Jyväskylän yliopiston ja Suomen maatalousmuseo Saran yhteisessä Minun maaseutuni - Ylisukupolvisuus, paikka ja sukupuoli suomalaisten...

Provenienssitutkimusta Berliinissä

Kaksivuotinen tutkimushanke selvittää saksalaisen Euroopan kulttuurien museon kokoelman saamelaisesineiden taustoja ja alkuperää.

Lyijy museotyössä

Tuoreiden tutkimustietojen mukaan lyijy on yksi suomalaisten museoiden tavallisimmista vaaratekijöistä. Tutkija Henna Sinisalo kertoo, mitä museotyöympäristöissä esiintyvästä lyijystä tiedetään ja miten pahamaineisen raskasmetallin parissa...

Minne katoaa digitaalisen viestinnän kulttuuriperintömme?

Elämme keskellä suurta viestinnän murrosta, emmekä aina välttämättä huomaa sitä. Vaikka oma elämämme ja kommunikaatiomme kietoutuvat vahvasti digitaaliseen maailmaan, emme ole museoissa pystyneet kovinkaan hyvin tarttumaan sähköisen...

Turku Åbo 1827 mahdollistaa rajoja ylittävän viestinnän

Vuoden viestintäteko 2023 -kilpailun finaalissa on neljä museoalan viestintätekoa. Palkinto jaetaan Museopalkintogaalassa 25.5.2023. Esittelemme finalistit MuseoProssa huhtikuun aikana. Sarjan kolmas jakso kertoo Turku Åbo 1827 -kokonaisuudesta.

Porvoon museo vie museoelämyksiä sinne missä yleisö on

Porvoon museo osallistui Haaga-Helia ammattikoulun Digisti Live -hankkeen striimaustyöpajaan vuoden 2022 lopulla. Haaga-Helian lehtori Monika Birkle ja Porvoon museon viestintäassistentti Inari Porkka summaavat hankkeessa vastaan tulleita haasteita ja niistä otettuja oppeja.

Museoiden ilmastotoimijuudessa yhteistyö on voimaa

Varsinais-Suomen museoiden ilmastolupaus -hankkeessa varsinaissuomalaiset ammatilliset museot ovat sitoutuneet kehittämään toimintaansa ympäristönäkökulmasta. Samalla hanke haluaa innostaa muitakin museoita yhdistämään voimansa...

Uusia museoita Berliinissä

Uusien museoiden suurvalta on jo pitkään ollut Kiina. Uudisrakentamista ei kuitenkaan ole Euroopassakaan unohdettu. Samalla myös vanhoja uudistetaan. Berliinissä korjaaminen ja uudistaminen vertautuu usein laajuudessaan uudisrakentamiseen.

Konstit-kampanja kiikaroi tulevaisuusperintöjä

Suomen Metsämuseo Luston, Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen ja Itä-Suomen yliopiston metsätieteiden osaston Dynamo-hanke kehittää museoille ekologisen jälleenrakennuksen ja kulttuurisen kestävyystransformaation toimintamalleja. Nyt mukaan kutsutaan myös muita...

Miten vältellä toiseuttavia representaatioita?

Länsimaiset museot ovat esitelleet modernin museoinstituution alkuajoista lähtien ajallisesti ja maantieteellisesti kaukaisia kulttuureja sekä niiden ainutlaatuista kulttuuriperintöä. Representaatioiden kritiikki on kuitenkin saanut niin museot kuin niiden yleisötkin...

Museot ja muuttumaton Suomi

Onko Suomi jähmeä ja muuttumaton kuin museo? Helsingin Guggenheim-museo ei saanut lämmintä vastaanottoa, mutta monessa asiassa on menty ja mennään koko ajan eteenpäin.

Museotilasto 2020 kertoo koronavuodesta

Museoviraston julkaisema Museotilasto 2020 kertoo koronavuodesta. Tilaston merkitys muutoksen havaitsemisessa ja dokumentoinnissa on lukuihin sisältyvistä epävarmuuksista huolimatta kiistaton, kirjoittaa Kimmo Levä.

Ymmärrettävä kieli on avain parempiin museopalveluihin

Vuosi sitten Ateneumin taidemuseossa alkoi kaksivuotinen kielenoppimis- ja kehityshanke Kaikuu – suomea Ateneumissa. Hankkeen tarkoitus oli tutkia, voisivatko museo ja siellä olevat teokset toimia kielenoppimisen tukena sekä selvittää, millaisella...

Natsitaidetta kokoelmissa – onko meillä tässä ongelma?

Yhdysvaltojen viranomaisten tekemän raportin mukaan suomalaismuseoiden kokoelmissa on juutalaisilta 1930- ja 1940-luvuilla takavarikoituja teoksia. Raportissa suomalaiset museot ja yksityiset taiteenomistajat eivät saa kehuja teosten alkuperän ja provenienssin...

Museokortin uusi kulttuurikierrospalvelu

Kulttuurimatkailu kasvattaa suosiotaan kovaa vauhtia. Museokortti haluaa uudella kulttuurimatkailupalvelullaan innostaa suomalaisia museomatkailuun kotimaassa.

Yhdessä löydämme uusia tapoja olla museo

Turun museokeskuksessa vapaaehtoistoiminta ja kaupunkilaisten osallistaminen on valittu yhdeksi strategiseksi painoalueeksi. Museokeskuksen vuorovaikutussuunnittelija Pia Hovi kertoo, millaisia hankkeita tavoitteen myötä Turussa on toteutettu.

Museo ammattiosaamisen foorumina

Hotelli- ja ravintolamuseo syventyi pohtimaan ammattilaisuuden ulottuvuuksia yhdessä hotelli-, ravintola- ja matkailualan eri sukupolvien kanssa Ammattilaiselta toiselle -työpajahankkeessa. Tuottaja Aino Kirjonen kertoo, mitä tapahtui, kun pitkän uran tehneiden ammattilaisten...

Monimuotoistuva yliopistojen ja museoiden yhteistyö

Museot ja yliopistot jakavat yhteisen kiinnostuksen historiaa kohtaan sekä yhteisen yleisön ja toimintakentän, toteaa Turun museokeskuksessa projektipäällikkönä toimiva Anniina Lehtokari ja kertoo Museokeskuksen yliopistoyhteistyöhankkeesta.

Älykkäästi käyttäjää palveleva Finna

Miten Finna, yhteistyössä museoiden kanssa, vastaa museokentällä käynnissä oleviin muutoksiin ja niiden myötä nouseviin digitaalisiin haasteisiin? Finna-palvelun museoista vastaavan palvelusuunnittelijan, Susanna Eklundin, Näkökulma-teksti on kolmas...

Historiaa editoimassa

Aboa Vetus & Ars Nova ja Suomen pelimuseo heittäytyivät viime vuonna Wikidatan vietäviksi Edit history -hankkeessa, jossa pilotoitiin ilmiölähtöistä ja yhteisöllistä tiedontuotantoa. Tavoitteena oli tutkia Wikidatan mahdollisuuksia museoiden...

Rakkaudesta lajiin – vapaaehtoiset museossa

Onko vapaaehtoinen museossa palvelua saava asiakas vai ilmaistyövoiman lähde? Entä mikä saa ihmisen harrastamaan luettelointia tai multaämpäreiden kantamista, kysyy Ulla Clerc.