Millaisia käytännön toimia museoissa on tehty ympäristövastuullisuuden edistämiseksi?★
Kysely ympäristövastuullisuuteen liittyvistä ajatuksista ja toimista museoalalla, osa 2.
Hakulause: "myynti". 15 sivua
Kysely ympäristövastuullisuuteen liittyvistä ajatuksista ja toimista museoalalla, osa 2.
Vuoden museokauppa palkitaan toukokuussa toista kertaa. Finalisteiksi valittiin kolme erilaista museokauppaa erityyppisistä museoista. Vuoden 2022 finalisteja ovat Amos Rex Shop, Arkkitehtuurimuseon museokauppa ja Museokeskus Vapriikin museokauppa.
Suomen luontokeskus Haltian kauppa Haltia Shop valittiin Vuoden museokaupaksi 2021. Museokaupan henkilökunta kertoo, mikä tekee myymälästä onnistuneen.
Kestävä kehitys on huomioitu poikkeuksellisen monipuolisesti Suomen moottoripyörämuseon rakennustekniikassa. Valinta on sekä taloudellinen että ekologinen.
Museoviraston julkaisema Museotilasto 2020 kertoo koronavuodesta. Tilaston merkitys muutoksen havaitsemisessa ja dokumentoinnissa on lukuihin sisältyvistä epävarmuuksista huolimatta kiistaton, kirjoittaa Kimmo Levä.
Vuoden museokauppa -kilpailun hakulomakkeessa kysyttiin, miten museokaupat ovat huomioineet kestävää kehitystä toiminnassaan. Hakemuksissa nousi esiin erilaisia toimenpiteitä kampanjoista kierrätykseen ja tuotevalinnoista pakkausmateriaaleihin. Kestävä...
Vuoden museokauppa palkitaan toukokuussa ensimmäistä kertaa. Kahdenkymmenen hakijan joukosta finaaliin pääsivät Design Shop, Haltia Shop, Museokauppa Parppeinpuoti ja Porin taidemuseon kauppa.
NFT-alustoilla keräilijöille ja sijoittajille myytävien tuotteiden keskeinen yhdistävä tekijä on se, että digitaalinen teos on ainutlaatuinen, aidoksi lisensioitu ja rajallisesti saatavilla. Nämä ovat kaikki ominaisuuksia, jotka...
Kaupan alan trendit, koronavuoden vaikutukset ja museokauppatoiminnan kehittämiseen keskittyminen näkyvät ensimmäisen Vuoden museokauppa -kilpailun hakemuksissa. Palkintoraati käy parhaillaan läpi kilpailun satoa.
Museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä osallistui tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikon järjestämään pyöreän pöydän keskusteluun 15.3.2021. Tilaisuudessa kulttuurialan toimijat kertoivat, miten alalla menee keskellä koronapandemiaa....
Näyttää siltä, että kulttuurialan on mahdollista selvitä ilman pysyviä tai erittäin vaikeasti korjattavia vahinkoja vain, jos opimme elämään koronan kanssa, kirjoittaa Kimmo Levä.
Tanja Kneckt tuotti osana opinnäytetyötään ideoita Museokortin myyntiprosessin kehittämiseksi. Samalla selvitettiin, minkälainen kokemus Museokortin myyminen on museoiden asiakaspalveluhenkilökunnalle.
Kesäkuussa julkaistu Museokortti-mobiilisovellus on aktivoinut tuhansia museokorttilaisia museokierroksille ja houkuttanut uusia ihmisiä museoiden kanta-asiakkaiksi. Poikkeuskesän luvut kertovat tärkeistä onnistumisista.
Kotimaanmatkailun suosio on jättänyt jälkensä museokesään, ja Hämeenlinna on loistava museokaupunki, toteaa Kimmo Levä.
Koronaviruksen aiheuttamia kokoontumisrajoituksia lievennettiin kesäkuun alusta alkaen. Samalla lähes kaikki suomalaiset museot käynnistivät näyttelytoiminnan uudelleen kahden ja puolen kuukauden tauon jälkeen. MuseoPro tapasi avajaispäivinä...