Keskiajan naurukoneistosta koronakevään taidehaasteeseen

Vaihdoin ylleni mustan hameen. Puoliso riisuutui ja torkahti. Onko meillä mitään punaista?

Edessä on taas yksi eristysilta kotona ja päässä höpsö idea. Karanteeniversiomme Akseli Gallen-Kallelan Lemminkäisen äiti -teoksesta lähti käsistä. Saamamme palaute on ollut runsasta ja vain kiittävää. Suosiota on niittänyt myös alkuperäinen #tussenkunstenquarantaine-tili, jolla on parisataatuhatta seuraajaa. Suomalaisella #karanteenitaidetta-tililläkin seuraajamäärä kasvaa viikko viikolta.

Kuvakaappaus Twitter-tilillä julkaistusta Lemminkäisen äiti -versiosta.

Miksi karanteenihassuttelu on ollut niin suosittua? Miksi teoksia on niin helppo ihailla?

Törmäsin yhteen vastauksista, kun kyselin etäkoululaiselta keskiaikaa käsittelevään historian kokeeseen. On nimittäin kesäkarnevaalien aika.

Keskiajalla tavallisen kansan päättömät juhlat eli karnevaalit saattoivat kestää viikkoja. Ankara työ sai vastapainon, jotta arki jaksoi aikanaan taas jatkua, mutta sitä ennen juhlittiin kuin viimeistä päivää. Väärän kuninkaan päivänä johtajaksi valittiin kuka tahansa tavis. Oli herroja ja narreja, oli elämänsä juhlaa viettävä väliaikaisesta vallasta juopunut kansa.

Totutut asiat oli lupa kääntää ylösalaisin ja nurinkurin, sillä karnevaali oli poikkeus. Kulunut kevät on ollut poikkeus – yksi suuri karnevaali ilman pienintäkään juhlantuntua. Kaikki poikkeukset ovat olleet mahdollisuuksia rajoittavia, oikeuksia pienentäviä ja tilaa kutistavia. Arki ja pyhä, työ ja vapaa vaihtoivat paikkaa ja sulivat yhteen. Niitä tuskin erotti toisistaan.

Venäläinen kirjallisuudentutkija Mihail Bahtin on kuvannut karnevalismia, jossa valtakulttuuria käsitellään naurun ja nurinkurisuuden keinoin. Nostamalla asioita esiin uudessa valossa näytetään samalla mitä jokin ei ole ja mitä siltä puuttuu. Nauru ja sen ainakin väliaikainen valta on karnevalismin ytimessä.

Hetki vääränä kuninkaana

Lapsemme ottaa kuvia ja ohjaa minua kohottamaan leukaani enemmän. Kuvittelen katonrajaan mehiläisen.

Uskon, että taideversiointi on tarjonnut koronankutistamille ihmisille sitä mitä keskiajallakin oli tarjolla: pienen irrottautumisen hetken, päämäärätöntä hulluttelua ja nurinkurisuutta. Se on tarjonnut sananmukaista vääränä kuninkaana olemista, kun ihmiset ovat itse asettautuneet muinaisiksi sotureiksi, ihailluiksi hallitsijoiksi ja klassisiksi linnanneidoiksi. Se on ollut roolileikki ja ilveilyä, se on kielennäyttämistä ja hauskanpitoa. Vessapaperia päässä, lavuaarintulppa silmässä. Jokin aivan arkinen on yhdistettu johonkin klassiseen ja arvostettuun. Seuraamus on naurettava ristiriita.

Se on myös kehollista. Karnevalismissa henkisyys korvataan ruumiillisuudella ja jopa groteskilla kehon kuvauksella. Taideversioissa on nähty kehon esittämistä epätäydellisenä ja hupsuna. Tältäkin kantilta Gallen-Kallelan teos on kuin tehty versioitavaksi. Se on täynnä rujosti kokoon kursittua kehoa, ruumiillisuutta koko Lemminkäisen pituudelta.

Tuonela pysyy taustalla

Istun merenneitoasennossa, puoliso taitaa nukkua. Asentoni näyttää oikealta mutta tuntuu väärältä.

Lemminkäisen äiti on niin fyysinen kokemus, että huomaan tärkeän yksityiskohdan vasta kuvanoton jälkeen. Maalauksessa Lemminkäisen äiti ei istu vaan on kyykyssä – tietenkin kalevalainen työtä tekevä ihmeparantaja on kyykyssä! Niin naiset ovat läpi vuosisatojen asettuneet, valmiina toimeen. Mutta ehkä tällainen virhe sopii karnevaaliin. Väärä nostaa oikeaa.

Klassikkoteoksen valtaa ei voi poistaa edes punaisella pölynimurilla. Teos on käsittämätön, sillä siinä kohdataan jumaluus, magia ja tuonpuoleinen. Juuri siksi siinä on ripaus keskiaikaisuutta: kulman takana on alati kuoleman vaara – on se sitten symbolinen musta joutsen, musta surma tai korona – mutta jonkinlaisella sisukkuuden ja taikavoimien yhdistelmällä me palaamme henkiin. Tuonelan virta lipuu taustalla aina, mutta arki ja imurointi ja rutiinit voittavat. Siinä on uudelleensyntymisen hehku eli väistämätön kesän viesti: elämä voittaa. Pölyttäjät saapuvat.

 

Kommentti




  

Kirjoittaja

Aino-Mari Tuurin kasvokuva

Aino-Mari Tuuri on luova strategi ja tietokirjoittaja. Hänen perheensä osallistui karanteenitaidehaasteeseen keväällä 2020.

#näkökulma, #koronavirus, #karanteenitaide, #karnevaalit, #huumori