Kirja-arvostelu: Revisiting Museums of Influence

Revisiting Museums of influence on omistettu ”EMYA-yhteisölle”. Teos avaa kiinnostavia ikkunoita eurooppalaisten museoiden tulevaisuutta muokkaavaan kulttuuriperintöpoliittiseen ajatteluun.

Vuoden eurooppalainen museo- palkinto (EMYA, European Museum of the Year Award) on jaettu vuodesta 1977. Tunnustusta on ehtinyt tavoitella yli 1900 eurooppalaista museota yli 40 vuoden aikana. EMYA:n jakamisesta vastaa Euroopan neuvoston alainen Euroopan museofoorumi (EMF).

Tunnustus myönnetään uudelle tai uutta toimintaa aloittavalle museolle, ja perusteluissa korostetaan museon innovatiivisuutta ja julkisen palvelun laatua. Vuoden 2020 EMYAn sai Lenzburgissa, Sveitsissä sijaitseva Stapferhaus (www.stapferhaus.ch)ja vuoden 2021 voittaja oli Leidenissä, Alankomaissa sijaitseva Naturalis Biodiversity Center (www.naturalis.nl).

Revisiting Museums of influence on omistettu EMYA-yhteisölle. Se on kunnianosoitus myös brittiläisen museomaailman monitoimija Kenneth Hudsonille (1916-1999), joka oli yksi Euroopan museofoorumin ja EMYA:n perustajista. Hudson oli tuottelias tietokirjailija, museologi ja teollisen kulttuuriperinnön tutkimuksen uranuurtaja. Hän kunnostautui opettajana, toimittajana ja BBC:n kulttuuriperintö-ohjelmien tuottajana. Hudson otti käyttöön museoiden laatua määrittävän käsitteen ”public quality”. Käsitteen piiriin lukeutuu sekä konkreettinen museotoiminta että siihen liittyvät arvot ja tavoitteet.

Vaikuttavia museoita

Revisiting Museums of Influence tukeutuu Hudsonin vuonna 1987 toimittamaan, yhteiskuntaa ja tulevaisuutta muokanneita eurooppalaisia museoita esitelleeseen Museums of Influence –teokseen. Myös vuonna 2021 kurkistetaan Euroopan museofoorumin noteeraamiin museoihin. Suomesta on nostettu näkyviin Heureka ja Museokeskus Vapriikki.

Teoksen 50 tapauskuvausta ovat parin sivun mittaisia. Niiden tyylilaji on tunnistettavissa palkitsemisen perusteluiksi. Tällainen kokoelma avaa kiinnostavan ikkunan palkittujen eurooppalaisten museoiden kehyskertomuksiin ja EMYA-yhteisön arvoihin ja strategiaan. Lukiessa kannattaa laittaa nenälleen kulttuuriperintöpoliittiset silmälasit.

EMYA ja EMF edustavat Euroopan neuvoston kulttuuriperintöpoliittista ajattelutapaa ja linjaavat eurooppalaisen kulttuuriperintöpolitiikan tulevaisuutta. Teoksen johdannoksi laatimassaan esseessä toimittajat ovat tarttuneet museologian perusteisiin. Se johdattelee lukijan ensin lyhyesti museoiden yhteiskunnallisen vaikuttavuuden historiaan, ja siirtyy sitten esimerkkien valossa museologian perimmäisiin kysymyksiin: Mikä on museoiden muistettavissa ja mitä yhteisöjen pitäisi muistaa?

Kirjoittajat viivähtävät muistiorganisaation vaikuttavuuden keinoissa. Huomiota saavat osakseen esimerkiksi näyttelyiden erilaiset kestot ja muuntautuvuus, yhteisöjen kriisiytynyttä identiteettiä eheyttävä kulttuuriperintötyö, museoarkkitehtuuri, historiapoliittinen eettisyys ja jopa demokratian puolustaminen. Toimittajat päätyvät lopulta korostamaan museon tehtävää ihmiskunnan edistäjänä ja toivon ylläpitäjänä.

Johdannosta huokuu valistuksen henki, ja toimittajat ovat itsekin siitä tietoisia. Vuonna 1987 museon vaikuttavuuden keskeinen kriteeri oli, miten museo onnistui vastaamaan ympäröivän yhteiskunnan reaalisiin tarpeisiin. Vuonna 2021 ei reaktiivisuus enää riitä: Museon on aktiivisesti edistettävä ihmiskunnan tulevaisuutta. Toimittajat uskaltavat kirjoittaa ”revoluutiosta”, ”institutionaalisesta anteliaisuuden kulttuurista”, ”älyllisestä rohkeudesta”, ”sydämen kuratoinnista” ja ihmiskunnan ymmärryksestä.

Eurooppalaista kulttuuriperintöpolitiikkaa

EMYA-yhteisölle omistettu tekstikokoelma osoittaa, että eurooppalaisen museopolitiikan ideologinen heiluri on vuonna 2021 palaamassa museoalan ammatillista pätevyyttä korostavasta ajattelusta kohti valistushenkistä idealismia. Eurooppalaisia museoita ei 2020-luvulla palkita käytännöllisen kokoelmahallinnon kehitystyöstä vaan avantgardistisista yhteiskunta-, ympäristö- ja ilmastopoliittisista visioista.

Heilahdusten ääripäissä on aina vaaransa: Yleisö vierastaa museoiden professionaalisen laadun vahvaa painottamista, mutta edistyksellistä maailmanparannustehtävää korostavaan idealismiin sisältyy naiivin elitismin riski. Riskien välttämiseen voi onneksi etsiä apua kriittisestä kulttuuriperinnön tutkimuksesta.

---

Mark O’Neill, Jette Sandahl and Marlen Mouliou (eds): Revisiting Museums of Influence: Four Decades of Innovation and Public Quality in European Museums. Routledge: London and New York, 2021.

 

Kommentti




  

NÄKÖKULMA / 23.8.2021

Kirjoittaja


Anna Sivula
on kulttuuriperinnön tutkimuksen professori Turun yliopistossa.

#kirja-arvostelu, #emya, #kansainvälisyys, #kulttuuriperintöpolitiikka