• Kuva: Clay Banks / Unsplash

Kolonialistinen kulttuuriperintö herättää kysymyksiä

Keskustelut yhdenvertaisuudesta ovat herättäneet mielipiteitä ja protesteja maailmalla viime aikoina. Kritiikkiä ovat saaneet osakseen muun muassa erilaiset patsaat, jotka edustavat kolonialistista kulttuuriperintöä. Samalla kannattaa kiinnittää huomiota siihen, miten kolonialistisen kulttuuriperintö tulee esiin suosituissa museoissa ympäri maailmaa. Millaisista museoista on siis kysymys, ja miten museoiden narratiivit edustavat kolonialistista kulttuuriperintöä?

Vuosi 2020 on tuonut museoammattilaisten keskuuteen monia keskustelunaiheita, joista yksi nosti päätään rasisminvastaisten protestien ottaessa kantaa siirtomaaherrojen ja plantaasiomistajien patsaiden olemassaololle. Kyseiset patsaat ovat yksi osa kolonialistista kulttuuriperintöä, jota on yhä näkyvillä katukuvissa ja museoissa ympäri maailmaa. Patsaat edustavat kolonialismin aikaista länsimaalaista ajatusmaailmaa oman kansan ja kulttuurin ylivertaisuudesta. Ajattelutavan turvin siirtomaiden hyväksikäyttö kukoisti pitkälle 1900-luvulle asti.

Kolonialistisen kulttuuriperinnön käsite tarkoittaa aineellista ja aineetonta kulttuuriperintöä, joista helpoiten tunnistettavissa ovat siirtomaista länsimaihin tuodut etnografiset esineet. Näkyvämpi esimerkki ovat kuitenkin monien maiden katukuvaan kuuluvat patsaat. Aineetonta kulttuuriperintöä on esimerkiksi yksipuolinen kolonianimisiin ja länsimaiden tekoihin liittyvä puhetapa, jossa alkuperäiskansojen ja orjuutettujen ihmisten kokemukset sivuutetaan.

Keskustelu yhdenvertaisuudesta herää Euroopassa

Kun rasisminvastaiset protestit levisivät Eurooppaan, herättivät Belgiassa katukuvaaan kuuluvat, kuningas Leopold II:n siirtomaaherruutta kuvaavat patsaat kritiikkiä. Esimerkiksi Antwerpenissä ja Brysselissä patsaita on poltettu ja peitetty punaisella maalilla. Osa patsaista on lopulta kovan kohtelun jälkeen poistettu valtion toimesta. Samankaltaisia protesteja on myös nähty muualla Euroopassa.

Kuningas Leopold II, siirtomaa-aika ja Kongon kärsimykset olivat pitkään lähes unohdettu osa Belgian historiaa. Keskustelu yhdenvertaisuudesta on kuitenkin herättänyt kiinnostuksen patsaiden takana olevaan hahmoon.

Siirtomaaherran mahtia

Katukuvassa esiintyvät patsaat eivät ole ainoa esimerkki kolonialistisesta kulttuuriperinnöstä, jonka olemassaolo on saanut osakseen kritiikkiä Belgiassa. Belgian siirtomaavaltakausi alkoi muita siirtomaavaltoja myöhemmin vuonna 1885, mutta se on luultavasti jäänyt monien mieleen siirtomaassa tapahtuneiden raakuuksien vuoksi.

Siirtomaan omisti vuoteen 1908 asti edellä mainittu kuningas Leopold II, joka hyödynsi siirtomaan varoja omiin rakennusprojekteihinsa Belgiassa. Yksi projekteista oli Tervurenissa sijaitseva Kuninkaallinen Keski-Afrikan museo, joka on edelleen toiminnassa.

Museo toimi propagandana esimerkiksi siirtomaahankkeiden sijoittajia varten. Esillä oli eläimiä, kongolaisia etnografisia esineitä sekä muita hyötyesineitä. Nähtävyytenä oli myös museon puistoon luotu ”afrikkalaiskylä”, jota ”asutti” siirtomaasta tuotuja kongolaisia. Kylässä asuneet henkilöt olivat siis osa museon näyttelykokonaisuutta.

Museon näyttelyissä esiintyvän esineistön alkuperä, haltuunotto ja esittely tekevät niistä osan kolonialistista kulttuuriperintöä. Museon kontekstissa siirtomaavalta on riistänyt esineitä ja ihmisiä osaksi museonäyttelyitään, jonka avulla ylistettiin eurooppalaisuutta ja valistettiin afrikkalaisesta kulttuurista.

Muutoksen tuulia

Kuninkaallinen Keski-Afrikan museossa tehtiin suuri remontti 1950-luvulla, juuri ennen siirtomaan itsenäistymistä. Itsenäistymisen jälkeen monet kokivat museon vanhanaikaiseksi ja yksipuoliseksi. Uutta remonttia ja museon uudistusta alettiin kuitenkin suunnitella vasta 2000-luvulla. Taustalla oli museon saama kritiikki, jonka huomioimiseen vaadittaisiin suuret muutokset museon välittämästä sanomasta rakennuksen yleisilmeeseen.

Museon isoimpia ongelmia oli näyttelyiden narratiivin yksipuolisuus, sillä kiintopisteenä oli belgialaisen siirtomaapolitiikan ylivertaisuus primitiivisiksi kuvattujen kongolaisten rinnalla. Siirtomaavallan teoista ei myöskään löytynyt moninaista kerrontaa, sillä siirtomaa-aikaa kuvattiin vain belgialaisten näkökulmasta. Belgialaisten hirmuteot kongolaisia kohtaan jäivät siis täysin taka-alalle.

Museo suljettiin väliaikaisesti vuosiksi 2013–2018. Sillä aikaa museota uudistettiin kokonaisvaltaisesti. Museo sai myös uuden nimen: AfricaMuseum. Hyvistä uudistuksista huolimatta museon esineistö ja sisältö pitävät aina mukanaan ison kysymyksen siitä, miten kolonialismin aikaan syntynyt museo pystyy luomaan mahdollisimman avaran, monikatseisen ja kunnioittavan museoympäristön.

Toukokuun tapahtumat

Koronapandemian epävakaita oloja maailmalla järisytti entisestään tapahtuma, jonka herättämä keskustelu on motivoinut myös tämän artikkelin tekoa. Amerikkalainen George Floyd kuoli 25. toukokuuta 2020 poliisiväkivallan seurauksena, ja kyseinen tapahtuma levisi ihmisten tietoisuuteen silminnäkijän kuvaaman videon avulla. Videosta selkeästi nähtävissä ollut väkivaltaisuus herätti monissa tarpeen osoittaa mieltään poliisiväkivaltaa vastaan, ja näin ensimmäiset protestit alkoivat edesmenneen Floydin kotikaupungissa Minneapolisissa.

Koska virkavalta käytti liiallista väkivaltaa hajottaakseen protestit, levisivät mielenosoitukset myös muihin Yhdysvaltojen suurkaupunkeihin. Protestit muovautuivat poliisiväkivallan vastustamisesta yleisesti koskemaan yhdenvertaisuutta ja rasisminvastaisuutta, jonka yhteydessä keskustelu kääntyi myös Yhdysvalloissa esillä oleviin patsaisiin ja muistomerkkeihin. Yhdysvaltojen katukuvassa, varsinkin eteläisessä osassa maata, on esillä useita patsaita ja muistomerkkejä, jotka liittyvät Yhdysvaltojen kolonialistiseen kulttuuriperintöön.

Uudisasutukset suuri hittituote

Yhdysvalloissa esiintyvä kolonialistinen kulttuuriperintö ilmenee eri tavalla kuin Belgiassa, sillä Yhdysvallat oli ennen itsenäistymistään siirtomaa, jota Belgian Kongosta poiketen hyödynnettiin eritoten uudisasutusten luomiseen. Eurooppalaisten saapuminen mantereelle tarkoitti alkuperäisasukkaiden elinympäristön pienemistä ja paikoitellen kulttuurin täyttä tuhoa.

Uudisasutuksista ja niiden historiasta löytyy paljon kohteita Yhdysvalloissa. Museoissa nimeltä Colonial Williamsburg sekä Jamestown Settlement narratiivi kohdistuu varhaisiin uudisasutuksiin ja niiden elämään siirtomaa-aikana. Museoissa museo-oppaat opettavat rooliasuissa kävijöille uudisasutuksen aikaisesta elämästä. Myös museoiden rakennukset on restauroitu siirtomaa-ajan kaltaisiksi.

Museot ovat suosittuja kohteita ja museon omien mainosten mukaan ne kuvaavat uudisasutusta hyvin. Ongelma piilee kuitenkin narratiivin peruslähtökohdassa, jossa museokohteet korostavat eurooppalaisten tuloa Pohjois-Amerikkaan ”koskemattomalle” maalle luomaan uutta kansakuntaa. Ajatusmaailma pyörii siis eurooppalaisten ympärillä, jolloin alkuperäiskansan kokemukset jäävät taka-alalle. Tämä on nähtävissä esimerkiksi museoiden esittelyteksteissä, joissa alkuperäiskansa ohitetaan lähes kokonaan.

Eloisat ja vilkkaat plantaasit

Uudisasutusten kuvaamisen lisäksi toisena kolonialistisena kulttuuriperinnön symbolina toimii entiset plantaasit, joista osa on otettu uusiokäyttöön museoina. Virginiassa voi ihailla George Washingtonin Mount Vernon kartanoa ja sen loistokkaita puitteita. Kohteen nettisivujen etusivulla ei esimerkiksi mainita lainkaan plantaasia ja Afrikasta tuotua orjatyövoimaa, jota Washington hyödynsi tiluksensa ylläpidossa ja perheensä kestityksessä. Washingtonin omistamista orjista ja heidän elämästään kerrotaan vasta museon historia-osiossa. Nettisivujen mukaan plantaasin toiminta oli Washingtonin aikaan ”eloisaa” ja ”vilkasta”.

Muita museoiksi muutettuja plantaaseja ovat entisten presidenttien Thomas Jeffersonin Montecello sekä James Madisonin Montpelier. Nämäkin presidentit hyödynsivät orjatyövoimaa luksuselämäänsä. Ongelma piilee näiden museokohteiden yksipuolisessa narratiivissa, jossa keskittyminen kohdistuu kartanoiden kauniisiin puitteisiin ja kartanonomistajiin.

Lähes vailla mainintaa jäävät plantaasin todelliset ylläpitäjät, jotka kolonialismin aikana riistettiin omilta kotiseuduiltaan osana orjakauppaa. Olisiko Washingtonin orjat kuvailleet työmaataan esimerkiksi eloisaksi ja vilkkaaksi nettisivujen tavoin?

Kohti tulevaisuuden historiankerrontaa

Useat valtiot ovat joutuneet haastavan tilanteen eteen, kun monia patsaita ja museoita ei enää nähdä soveliaaksi osaksi tasa-arvoisia valtioita. Suomikaan ei ole täysin keskustelun ulkopuolella, sillä suomalaisista museoissa on esimerkiksi laajoja etnografisia kokoelmia, joita on kerätty kolonialismia hyödyntäen.

Kolonialistisen kulttuuriperinnön kanssa kamppaillessa pitäisi keskittyä mahdollisimman moninaiseen historiankerrontaan. Museoiden ei pidä varoa käsittelemästä historian vaikeimpia hetkiä, sillä suurien vääryyksien kohtaaminen ja sisäistäminen osaksi oman kansan historiaa on askel eteenpäin kehityksessä.

Patsaiden poisto katukuvista herättää kuitenkin monissa pelkoa siitä, että niiden mukana poistuu myös pala historiaa. Tässä tilanteessa museoilla on suuri vastuu edesauttaa historian opetuksessa ja moninaisten narratiivien huomioonottamisessa näyttelyissään. Historia ei unohdu, jos sen ei anneta unohtua.

 

Kommentti




Kommentit

Elina Parkkila

Kiitos paljon kommentista!

 
Kimmo Levä

Onhan hyvä ja monipuolinen katsaus vaikeaan aiheeseen.

 
  

Kirjoittaja

Elina Parkkilan kasvokuva
Elina Parkkila on museologian sivuaineopiskelija Turun yliopistossa.

#artikkeli, #kulttuuriperintö, #kolonialismi, #rasismi