Monimuotoistuva yliopistojen ja museoiden yhteistyö
Museot ja yliopistot jakavat yhteisen kiinnostuksen historiaa kohtaan sekä yhteisen yleisön ja toimintakentän, toteaa Turun museokeskuksessa projektipäällikkönä toimiva Anniina Lehtokari ja kertoo Museokeskuksen yliopistoyhteistyöhankkeesta.
Turun museokeskuksessa päättyi juuri kaksivuotinen projekti, jossa luotiin uusi toimintamalli yliopistoyhteistyölle. Turku on yliopistokaupunki ja yhteistyöllä sen museoiden, Turun yliopiston ja Åbo Akademin kanssa on pitkät perinteet. Museot ja yliopistot jakavat yhteisen kiinnostuksen historiaa kohtaan sekä yhteisen yleisön ja toimintakentän.
Yhteiskunnan ja työelämän muutokset ovat mullistaneet museoissa tehtävää työtä viime vuosikymmeninä. Museokeskuksessa, kuten varmasti alalla ylipäänsä, on huomattu, että museoissa tehtävän tutkimustyön luonne on muuttunut ja museotyö painottuu uusille alueille. Yliopistoissa puolestaan tieteen popularisoinnilla ja julkaisemisella on aiempaa enemmän merkitystä.
Pysyvää yhteistyötä rakentamassa
Projektin käynnistämiseen rohkaisivat myös yhteistyön vanhentuneet rakenteet. Vaikka yhteistyö museoiden ja yliopistojen välillä on aikaisemminkin ollut runsasta, se on perustunut pitkälle henkilökohtaisten kontaktien varaan. Tämä on tarkoittanut usein yhteyden katkeamista henkilöiden vaihtaessa työtehtäviä tai jäädessä eläkkeelle. Projektissa yhteistyötä lähdettiin rakentamaan organisaatioiden välisen kumppanuuden pohjalle, mikä tuo mukanaan pysyvyyttä, henkilötasolla tapahtuvaa vuorovaikutusta unohtamatta.
Projektin aikana järjestettiin työpaja- ja luentotilaisuuksia Museokeskuksen, Turun yliopiston ja Åbo Akademinhenkilökunnille ja opiskelijoille. Ideapajassa kuultiin rahoituksesta ja tuettiin yhteishankkeiden syntymistä. Kuva: Anniina Lehtokari. |
Pohjatyö johtaa sopimukseen
Turun museokeskuksen ja Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan henkilökunnille vuonna 2017 järjestetyt työpajat tuottivat hyvää pohjamateriaalia kehittämistyölle. Työpajoihin osallistuneet toivoivat muun muassa organisoidumpaa tiedonkulkua, tiiviimpää opetusyhteistyötä ja opiskelijoiden ohjausta, yhteisiä hankkeita ja verkostoitumismahdollisuuksia.
Ensimmäiset konkreettiset askeleet yhteistyön syventämisessä otettiin keväällä 2018, kun Turun museokeskus ja Turun yliopiston humanistisen tiedekunta solmivat yhteistyösopimuksen. Vuosi tämän jälkeen vastaava sopimus tehtiin myös Museokeskuksen ja Åbo Akademin välillä. Sopimus sitoutti kumppanit yhteistyön kehittämiseen ja teki yhteistyön virallisemmaksi. Sopimus näyttää myös ulospäin, miten tärkeästä osa-alueesta on kyse. Vastaavanlaisia sopimuksia ei tiettävästi ole tehty aikaisemmin Suomessa.
Yhteistyön kehittämistä kaikilla osa-alueilla
Kehittämistyöhön lähdettiin kaikkien kolmen organisaation henkilökunnista muodostetun työryhmän voimin. Vaikka työryhmän tavoitteena oli luoda yhteistyölle uusi toimintamalli, erilaista yhteistyötä syntyi jo työryhmän sisällä. Keskustelua käytiin siitä, miten opetusyhteistyötä voitaisiin uudistaa, ja miten nuorten työllistymistä museoalalle voisi eri vaiheissa paremmin tukea.
Opiskelijat yhteisenä nimittäjänä
Opiskelijat ovat suuri yhteinen nimittäjä museoille ja yliopistoille. Museoalalla vaadittavan taitopaletin muutos vaikuttaa suoraan myös opiskelijan valitsemaan opintopolkuun. Museokeskukselle uutena toimintana tuli muun muassa osallistuminen Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteisten työelämäpalvelujen Päivä töissä -ohjelmaan. Ajatuksena oli mahdollistaa opiskelijoille opintojen koko kaaren ajalta erilaisia – kevyempiä ja syvempiä – mahdollisuuksia tutustua museoalaan.
Töissä museoalalla -tapahtumassa opiskelijat pääsivät tapaamaan ja haastattelemaan museon henkilökuntaa. Kuvassa valokuvaaja Ville Mäkilä esittelee opiskelijalle 3D-skannerin toimintaa. Kuva: Anniina Lehtokari. |
Museokeskuksessa on parhaillaan työn alla kokoelmaohjelma, jonka apuna työryhmän keskustelut toimivat. Yliopiston tutkijoiden ja opiskelijoiden tarpeet on nyt mahdollista huomioida tehokkaammin myös kokoelmatyössä, jonka yhtenä kärkenä on aineistojen saavutettavuuden ja käytön lisääminen. Tietoa saatavilla olevista materiaaleista on nyt avoimemmin esillä ja aineistoja osataan museon puolelta tarjota paremmin opiskelijoille ja tutkijoille.
Tutkimuksen popularisointi ja monialainen työ käyvät käsi kädessä, ja tähän näyttely-yhteistyö tarjoaa loistavan rajapinnan. Yhteissuunnittelun ansiosta uusin tutkimus tavoittaa museovierailijan, ja museot toteuttavat tehtäväänsä luotettavan, ajantasaisen historiatiedon välittäjinä.
Suuri osa yhteisistä hankkeista sitoutuu juuri näyttelytyöhön, ja yksi merkittävimpiä tavoitteita projektissa oli verkostoitumisen ja hankeyhteistyön tukeminen sekä tämänkaltaisen toiminnan juurruttaminen organisaatioihin. Projektin aikana tarjottiin useita verkostoitumistilaisuuksia ja tietoiskuja rahoituksen hakemisesta ja hakemuksien kirjoittamisesta.
Julkaisemiselle toivottiin yhteistä alusta, joten yksi Museokeskuksen vanhoista julkaisusarjoista otettiin uuteen yhteiskäyttöön. Raportteja-sarjan toimituskuntaan kuuluukin nyt edustajat kaikista organisaatioista. Tulevaisuudessa julkaisemista kehitetään yhteistyönä. Verkkojulkaisu on suunnattu Varsinais-Suomen historiasta kumpuavalle tutkimukselle ja sarjassa julkaistaan sekä artikkelikokoelmia että yksittäisiä tutkimuksia. Julkaisulle tullaan hakemaan JUFO-luokitusta.
Museopalvelujohtaja Kimmo Levä avasi Turun yliopistolla järjestetyn Töissä museoalalla -tapahtuman. Mukana oli opiskelijoita Turun yliopistolta, Åbo Akademista ja Turun ammattikorkeakoulusta. Kuva: Anniina Lehtokari. |
Sydämenä ihmiset ja ihmisten tuominen säännöllisesti yhteen
Projektin lopputuloksena syntyneen toimintamallin ytimen muodostavat yhteiset tapahtumat, joita järjestetään vuodessa 2-3 kappaletta. Kaikki työryhmässä käydyt keskustelut siitä, miten yhteistyötä voisi syventää ja monipuolistaa, päätyivät kaikessa yksinkertaisuudessaan ihmisten tuomiseen säännöllisesti yhteen. Tapahtumissa annetaan mahdollisuus tiedonkululle, verkostoitumiselle, uusien ideoiden syntymiselle ja konkreettisten hankeideoiden viemiselle eteenpäin.
Projektivuoden 2019 aikana järjestettiin testausmielessä neljä yhteistapahtumaa, joihin osallistui yhteensä 250 henkilöä. Yksi tapahtumista oli omistettu vain alasta kiinnostuneille opiskelijoille. Tapahtumissa kerätty palaute tuki niiden järjestämistä myös jatkossa – 100% vastanneista toivoi, että tapahtuma järjestetään uudelleen.
Toimintamallin perustana yhteistyö
Tärkeimpänä toimintamallin pohjalla ovat nimetyt yhteyshenkilöt, jotka pitävät yhteistyön lankoja käsissään. Mikään toimintamalli ei pyöri yksinään vaan vaatii sitoutuneita yksilöitä, jotka seuraavat yhteistyön kehittymistä ja kuuntelevat kumppaneiden toiveita.
Kehittämistyötä ohjaava ohjausryhmä jatkaa työtään ja arvioi toimintamallin onnistumista tulevina vuosina. Yhteistyön pitkän tähtäimen tavoitteille tämä on erityisen tärkeää ja tarjoaa tukirakenteen toiminnan ympärille. Projektin eri vaiheisiin otettiin mukaan myös muita Turun museoita ja oppilaitoksia. Yhteistyöverkoston laajentaminen mahdollisimman moniin alueen kulttuuritoimijoihin lisää laadukkaiden kulttuurisisältöjen saatavuutta koko Turun alueelle.