Euro enemmän: Jotain uutta, jotain vanhaa, mutta taatusti erilaista


Arkkitehtuurimuseon uudistunut museokauppa. Kuva Salla Berard.

Arkkitehtuurimuseo ja Tekniikan museo uudistivat museokauppansa perusteellisesti osana Suomen museoliiton koordinoimaa Euro enemmän -hanketta. Miltä museokaupat näyttävät ja miten museokauppojen kehitystyö on sujunut?

Euro enemmän -hankkeessa on edetty pilotointivaiheeseen, jonka aikana testataan, miten hankkeessa muotoiltu museokauppakonsepti toimii neljässä pilottikohteessa.

Kahdessa pilottimuseossa lähtökohtana oli kokonaisvaltainen museokaupan uudistaminen. Tekniikan museossa ei ollut kauppaa käytännössä lainkaan ja Arkkitehtuurimuseossa kauppa uudistettiin lattiasta kattoon. Pilotoimme kaikkea kaupan uudistamiseen ja käynnistämiseen liittyvää työtä: millainen prosessi uudistaminen on käytännössä tuotevalikoiman rakentamisesta aina kaupan toteutukseen, käynnistykseen ja toimintaan saakka.

Sama tavoite - erilainen toteutustapa

Vaikka sekä Tekniikan museo että Arkkitehtuurimuseo tähtäävät myyntiin, eroavat museokauppojen toteutustavat toisistaan. Pilottimuseot ovat profiileiltaan erilaisia ja esimerkiksi asiakaskunnat eroavat toisistaan. Miten löytää oikeat ja myös kustannustehokkaat keinot uudistuksen toteuttamiseen?

Tekniikan museossa kaupan uudistaminen päätettiin toteuttaa vaiheittain osana syksylle ajoittuvaa näyttelyuudistusta. Museokaupan ensimmäinen versio avattiin toukokuussa keskellä kuuminta luokkaretkisesonkia. Tuotevalikoimaa laajennettiin tätä silmällä pitäen, ja pienimmätkin museovieraat ilahtuvat varmasti esimerkiksi klassisista neppiksistä. Kirjojen ja julkaisujen lisäksi valikoimassa huomioitiin alueen ulkoilijat.

Kokonaisuudessaan uudistus toteutettiin pienellä budjetilla. Vaikka kaupan tunnelmaa luodaan vanhoilla varastosta löydetyillä Billnäsin kalusteilla, haluttiin uudistuksessa panostaa myös uusiin kalusteisiin.

Arkkitehtuurimuseossa museokaupan uudistus linkittyi ala-aulan uudistamiseen. Museo toteutti uuden asiakaspalvelupisteen. Uudistuksen yhteydessä lippukassa siirtyi nykyisestä paikasta aulaan ja kaupan tila laajeni hieman, sillä myös aiempi lipunmyyntipiste saatiin museokaupan käyttöön.

Toteutus oli hyvin vaativa, koska rakennus on suojeltu, mutta hyvä yhteistyö kiinteistön omistajan kanssa, osaava ammattisuunnittelija ja hyvin toimiva museotiimi mahdollistivat toteutuksen. Uudistuksessa keskeisintä oli panostaminen ammattisuunnittelijan osaamiseen kaupan tila- ja kalustesuunnittelussa. Mutkia matkalla varmasti oli, mutta lopputulos on erinomainen.

Kaupan tuotevalikoimaa laajennettiin merkittävästi ja valikoiman suunnittelussa museon henkilökunnan luovuudella oli suuri rooli. Uudistunut museokauppa tarjoaa asiakkailleen kirjallisuuden lisäksi muun muassa arkkitehtuuriaiheisia tekstiilejä, pelejä ja oivaltavasti suunniteltuja toimistotarvikkeita oman sisäisen arkkitehdin löytämiseen.

Tekniikan museon uudistunut museokauppa. Kuva Tekniikan museo.

Ryhtymiskynnys kannattaa ylittää

Valtakunnallisilla Museopäivillä Tampereella 15.5. kerrottiin, miten oman museokaupan kehittämiseen voi ryhtyä. Liikkeelle lähtemisessä auttaa hyvä suunnitelma ja visio siitä, mitä on tarkoitus tehdä. Tärkein asia on ylittää ryhtymiskynnys ja edetä kokeillen.

Museokauppaa ei tarvitse rakentaa päivässä, mutta työ kannattaa aloittaa heti. Jokainen päivä ilman hyvin toimivaa museokauppaa on menetetty mahdollisuus niin tulovirran kuin kävijäkokemuksenkin kannalta. Olemme oppineet pilottimuseoiden kanssa, että uuden kehittäminen vapauttaa valtavat ideavirrat ja tuo hyviä ideoita myös muuhun museon toimintaan.

Tekniikan museon ja Arkkitehtuurimuseon toteutukset ovat Euro enemmän -hankkeen projektitiimin näkökulmasta, ja myös museoiden itsensä mielestä, erittäin onnistuneita. Niukat tai suhteessa uudistusten kokoon nähden pienet budjetit korvattiin luovilla ratkaisuilla, koko museon henkilökunnan yhteisellä tekemisellä sekä hyödyntämällä museon varastojen aarteita. Molemmissa pilottikohteissa museokauppa haluttiin avata mahdollisimman pian kesän myyntisesongin takia.

Millaisia havaintoja museoille muodostuu kaupan arjesta? Miten asiakkaat ovat ottaneet museokaupan vastaan? Millaisiin myyntilukuihin Tekniikan museossa ja Arkkitehtuurimuseossa seurantajakson aikana päästään? Havainnoista ja tuloksista kuullaan tarkemmin seuraavassa museokauppaseminaarissa, joka järjestetään 23.9. Helsingissä.

Seuraavassa Euro enemmän -blogissa kerrotaan kahden muun pilottimuseon, Turun Taidemuseon ja museokeskus Vapriikin pilotoinnista.

Aino-Marja Miettinen
Janne Tielinen
Mikko Tapanainen
Museokaupan kehitystiimi, Euro enemmän -hanke



 
  

NÄKÖKULMA / 17.6.2019

  • Facebook
  • Twitter
  • Linkedin