Vieraskynä: Museoalan ammattiliitto syntyi ajamaan uuden museosukupolven asiaa

Knut Drake oli 1960- ja 70-lukujen taitteessa monessa mukana Suomen museokentällä. Vuotta ennen Museoalan ammattiliiton perustamista Drake oli väitellyt tohtoriksi aiheenaan Hämeen linna keskiajalla. 1964-70 hän toimi Hämeenlinnan historiallisen museon johtajana ja vuodesta 1973 alkaen Turun kaupungin museotoimen johtajana. Kuvassa Drake eturivissä keskellä harmaassa puvussa. Kuva on Suomen Muinaismuistoyhdistyksen 100-vuotisjuhlasta Kansallismuseon kirjastosta 7.5.1970. Museovirasto, Historian kuvakokoelma.


Museoalan ammattiliitto MAL ry perustettiin vuonna 1969. Liiton perustamiseen johtaneet syyt kietoutuivat museoalan kasvavan henkilöstön ja sen koulutuksen sekä työmarkkinoiden kehittymisen ympärille. Nämä tarpeet ovat edelleen ajankohtaisia museoalalla. Mutta minkälainen prosessi oli itse ammattiyhdistyksen syntyminen? Tästä meille kertoo MAL ry:n historiaa kirjoittava Uula Neitola.


Nuori Knut Drake pyyhki räntäsateesta kastunutta kaulustaan Amos Andersonin taidemuseon aulassa lokakuisena iltapäivänä. Alkamaisillaan oli kokous, joka vaikuttaisi pitkään museoalan henkilöstön tulevaisuuteen. Hyvinvoinnin lisäännyttyä julkisen sektorin työvoima oli kasvanut 1960-luvulta alkaen ja korkeakoulutettuja oli työmarkkinoilla yhä enemmän. Tämä tarkoitti museoalan osalta ennennäkemätöntä kasvua henkilöstössä, joka koostui uusin aattein varustetusta museoväestä.

Ilmoilla oli suuria kysymyksiä. Omaksuisiko museoala solidaarisuuden ja järjestäytymisen periaatteet? Miten saisi yhdistettyä generoituvan museoalan ja sen usean sukupolven ammattilaiset? Olisiko tuleva yhdistys kannattava ja mikä sen nimeksi tulisi?

Jännitystä lisäsi se, että museoalan koulutusta oli alettu kehittää 1960-luvulla: museologiasta oli saatu yliopistossa opetettava oppiaine ja konservaattorien koulutus oli alkanut. Toisaalta yhä useampi myös tempaistiin yliopiston penkiltä suoraan museotyöhön heti alemman korkeakoulututkinnon valmistuttua.

Kaikki tekijät tuli ottaa huomioon. Tiedossa oli, että museoalan henkilöstöyhdistys toimisi vapaaehtoispohjalta. Ei kokouspalkkioita, ei ylimääräistä liikkumavaraa. Vaikka yhdistyksen tulevaisuus oli avoin, usko siihen oli vahva. Niinpä Yrjönkadun puolella sijaitseva ovi kävi tiuhaan.

Museoalan ammattiliiton perustava kokous pidettiin 25.10.1969. Lämpimään kokoushuoneeseen ahtautui 58 museoalan edustajaa ympäri maata sekä joitain opiskelijoita. Joukossa kuiskuteltiin. Jo alusta alkaen haluttiin pitää huolta siitä, että kaikki museoalan työntekijät tulevat kuulluiksi, joten läsnä oli edustajia kaikista työntekijäryhmistä. Yhteenkuuluvuuden tunne oli suuri.

Kokous totesi alkuun, että museoala tarvitsi itselleen ammatillista edunvalvontaa ja että yhdistyksellä oli sekä sosiaalinen että ammatillinen tilaus. Yhdistys perustettiin yksimielisesti ajamaan museoalan kasvavan henkilöstön asiaa. Knut Drake huokaisi helpotuksesta.


Yhdistyksen tarve kartoitetaan


Perustamiskokousta enteilevä puoli vuotta oli ollut täynnä valmisteluja. Jo maaliskuussa 1969 muinaistieteellisen toimikunnan virkailijat olivat tehneet aloitteen museoalalla työskentelevien ammatillisen yhdistyksen perustamisesta. Ehdotuksesta oli kiinnostuttu silmiinpistävästi, mikä oli pian johtanut valmistelevan toimikunnan perustamiseen. Innokkaimpia puuhamiehiä olivat filosofian tohtori Drake ja intendentti Jouko Voionmaa, jotka kutsuivat koolle työryhmän havainnollistamaan ja suunnittelemaan tulevaa yhdistystä.

Maaliskuun lopussa työryhmä kokoontui Kansallismuseossa muodostaakseen valmistelutoimikunnan, jonka jäseniksi valikoituivat Draken lisäksi Aarni Erä-Esko, Riitta Heinonen, Pirjo Varola, Lasse Laaksonen ja Veikko Kiljunen. Toimikunta laati heti kyselylomakkeen, jossa selvitettiin Kansallismuseon ja Helsingin kaupunginmuseon henkilökunnan jäsenten virka-asemat ja koulutuspohja. Lisäksi kysyttiin vastaajien mielipiteitä perustettavan yhdistyksen toimialasta ja jäsenkannasta sekä yhdistyksen tarpeellisuudesta - ja tietenkin vastaajien halukkuudesta liittyä yhdistykseen. Tulokset olivat lupaavia.

Kevään tulo löi lisää vettä kiukaalle. Suomen museoliiton vuosikokouksen yhteydessä Riihimäellä 19.4.1969 valmistelutoimikunta sai virallisen mandaatin. Onnistumisen tunteen herätti se, että mukaan saatiin myös maakunnallisten museoiden ja Suomen museoliiton edustajat. Draken ja Voionmaan lisäksi toimikuntaan valikoituivat Bengt von Bonsdorff, C.J. Gardberg ja Martti Helin. Sihteeriksi kutsuttiin Rainer Knapas.

Loppukesästä toimikunta laati alustavan sääntöehdotuksen, joka lähetettiin lausuntoa varten maan kaikkiin museoihin. Saatujen vastausten ja ehdotusten perusteella laadittiin korjattu sääntöehdotus, joka edelleen syyskuun lopulla lähetettiin maan kaikille museotyöntekijöille. Samalla lähetettiin myös kutsu saapua yhdistyksen perustavaan kokoukseen.

Lyhyessä ajassa oli saatu aikaan paljon yhdistyksen tulevaisuutta varten.


Edustavasta nimestä yhteiseksi järjestöksi


Amos Andersonin museossa tunnelma tiivistyi. Neljä vuotta auki ollut museo puolen vuosisadan ikäisessä rakennuksessa täyttyi keskustelusta. Odotetusti Drake valittiin yhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi. Ja kuten usein käy, ensin valitaan tekijät, vasta sitten nimi.

Yhdistyksen nimestä oli käyty debattia jo valmistelevan työryhmän keskuudessa. Pitkän ja vakaan harkinnan tuloksena oli päädytty siihen, että museoalan heterogeenistä joukkoa edustavan yhdistyksen potentiaalinen nimi voisi olla "Museomiesten yhdistys". Ehdotus oli saanut kannatusta, mutta valmisteleva toimikunta oli päättänyt jättää nimikysymyksen perustavaa kokousta varten.

Ilmassa aavisteli jo tulevaisuuden kysymys keskusmarkkinajärjestökysymyksestä, kun Jouko Heinonen ehdotti yhdistykselle perinteikästä ay-nimeä "Suomen museotyöläiset". Toini-Inkeri Kaunonen puolestaan ehdotti, että yhdistys profiloituisi TVK:laiseen henkeen nimellä "Museovirkailijoiden yhdistys".

Vilkkaan keskustelun jälkeen hyväksyttiin nimeksi lopulta "Museoalan ammattiyhdistys - Museifackföreningen". Säännöt vahvistettiin ja hyväksyttiin pääasiallisesti komitean ehdotuksen mukaisesti.Museoalan työntekijöiden edunvalvonta sai alkunsa.

Tästä kaikesta hyötyi etenkin museoalan uusi sukupolvi, jota Drake on myöhemmin kuvannut museoalan kolmanneksi sukupolveksi. Tämä museoväki otti vastuun museotoimesta 1960-luvulla ja jatkoi työtään 1990-luvulle, joten kyse oli todellakin kokonaista sukupolvea koskettaneesta asiasta.


Uula Neitola
Kirjoittaja on historioitsija ja museoalan monipelaaja.
Työn alla oleva Museoalan ammattiliiton 50-vuotishistoriateos julkaistaan juhlavuonna 2019.
 
  

NÄKÖKULMA / 26.4.2018

  • Facebook
  • Twitter
  • Linkedin