Persoonaton Vuosisadan museo


Vuosisadan museo -finalistit julkistettiin jokin aika sitten. Yleisöäänestyksessä esitetyt näkemykset Vuosisadan museosta saivat Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levän pohtimaan museotoiminnan luonnetta.


Vuosisadan kulttuurigaala järjestetään Turun Logomossa 18.10.2017. Tilaisuudessa huomioidaan monia hienoja kulttuurialan saavutuksia, joista yksi on nimitys Vuosisadan museoksi. Valinnan tekee muusikko ja taiteilija A.W. Yrjänä. Palkinnon tunnuksena Yrjänä luovuttaa kuvanveistäjä Wäinö Aaltosen Kultalilja-veistoksen pienoismallin jollekin kuudesta finalistimuseosta: Aboa Vetus & Ars Novalle, Ateneumille, Serlachius-museoille, Museokeskus Vapriikille, Visavuoren museolle tai Suomen Kansallismuseolle.

Vuosisadan museo -finalistien joukko valikoitui yleisöäänestyksen perusteella. Saimme 1700 näkemystä Vuosisadan museosta. Vaikka äänet jakautuivat lähes 150 museon kesken, yksittäiset perusteet olivat melko yhteneviä. Niiden perusteella Vuosisadan museon resepti on seuraava:

- omistaja on sitoutunut museon ylläpitoon
- museo sijaitsee kauniilla ja keskeisellä paikalla kiinnostavassa rakennuksessa
- museossa järjestetään monipuolisia näyttelyitä ystävällisen ja yrittäjähenkisen henkilökunnan ohjaamana.

Vuosisadan kulttuurigaalan valmistelujen yhteydessä nousi selkeästi esiin museotoiminnan poikkeava luonne muihin kulttuurialoihin verrattuna. Museotoiminta on organisaatiobrändikeskeistä eikä henkilöbrändikeskeistä. Tämän voi selkeästi todeta meneillään olevasta Vuosisadan kulttuuripersoona -äänestyksestä. Sadan kulttuuripersoonan joukossa on kirjailijoita, muusikkoja sekä näyttämö- ja kuvataiteen edustajia, mutta ei ainoatakaan museoalalla meritoitunutta. Sen sijaan joukossa on huomattava määrä henkilöitä, joiden mainetta, elämäntyötä ja tunnettuutta museot ylläpitävät.

Vaikka museoiden perustamisen ja ylläpidon sankareita ei kulttuurikuuluisuuksien joukossa ole, se ei tarkoita, ettei yksittäisillä henkilöillä olisi ollut ratkaisevia rooleja museoiden perustamisessa, ylläpidossa ja kehittämisessä. Tilanne on päinvastoin. Suomessa ei liene ainoatakaan museota, jonka taustalta ei löytyisi yksittäistä henkilöä, jonka merkitys museon kehitykseen ei olisi ollut poikkeuksellisen suuri. Useimmiten nämä tulenkantajat ovat olleet museon perustajia tai perustamiseen johtaneiden kokoelmien kerääjiä. Nämä henkilöt ansaitsevat kilpaillun paikkansa kansakuntamme kulttuurikaapin päällä, vaikka heitä ei sinne yleisöäänestyksellä nostetakaan.

Kansallisten museokuuluisuuksien puutteesta seuraa se, että museoala lähtee kulttuuritoimijoiden joukossa viestinnälliseltä takamatkalta. Museoala ei saa päivittäistä ilmaista julkisuutta mediassa, jota hallitsevat kirjailijoiden, taiteilijoiden ja tietenkin muusikkojen ajatukset ja tekemiset - hyvässä ja pahassa.

Pitäisikö meidän museoalalla erityisesti pyrkiä siihen, että nostaisimme yksittäisiä persoonia esiin ja pääsisimme tilanteeseen, jossa joku museonjohtaja, konservaattori tai tutkija nousisi median seuraamaksi tähdeksi, jonka tekemiset, vaatekaapit ja ihmissuhteet tulisivat osaksi arkeamme?

Epäilemättä museojulkkikset lisäisivät kiinnostusta museoihin ja museoalaan. Nykymedian aikaan luonnollisin askel tähän suuntaan taitaisi olla kampanja, jolla innostaisimme joukkojamme osallistumaan tosi-tv-ohjelmiin. Tai ehkä meidän pitäisi lanseerata museoille oma tosi-tv-formaatti?

Niin tai näin, museoiden vuosisataiseen toimintaan tähtäävän tavoitteen kannalta keskeistä on, että persoonat eivät nouse liian suureen rooliin. Siten säilytämme alana vahvan persoonattoman luonteemme.

Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri
 
  

NÄKÖKULMA / 31.8.2017

  • Facebook
  • Twitter
  • Linkedin