Yritysrahoitus - piruko meidät perii?

Saako museota rahoittava yritys ideoida näyttelyitä museon kanssa? Ilmeisesti ei, mikäli kuunnellaan parhaillaan käynnissä olevaa keskustelua aiheesta. Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levän mielestä koko keskustelu on suorastaan absurdi.


Vuonna 2014 museoiden toimintamenoista katettiin sponsori- tai yritysrahoituksella keskimäärin 0,58 %. Luku on 2010-luvun pohja. Edellisenä vuonna vastaavalla rahoituksella kuitattiin 0,69 % museoiden laskuja, ja suurimmillaan yritykset ovat osallistuneet museotalouteen 0,71 % osuudella, mikä tarkoitti 1,47 miljoonaa euroa. Tämä saavutettiin vuonna 2011.

Tällä hetkellä käydään Otso Kantokorven masinoimaa keskustelua, jossa ollaan erittäin huolissaan yritysrahoituksen vaikutuksesta museoiden toimintaan. Keskusteluun on ohjannut Sinebrychoffin taidemuseon Coca Cola -aiheinen näyttely. Toisin kuin voisi päätellä, keskustelussa ei olla huolissaan yritysrahoituksen vähentymisestä ja pienestä roolista vaan lisääntymisestä ja sen kasvavasta vaikutuksesta museoiden toimintaan.

Uusin Taide-lehti (4/2015) summaa jo keskustelua todeten, että "talouden ja yleisöpaineiden pakottama museotyön sisältöjen muutos lienee suomalaisen museotoiminnan tulevaisuuden kuva". Saman lehden kolumnissa Annamari Vänskä pelkää, että Sinebrychoffin taidemuseo on "ottamassa tehtäväkseen amerikkalaisen bisnesnationalismin edistämisen. " Käydyn keskustelun perusteella erityisen raskauttavaa näyttää olevan se, että idea museon näyttelyn toteuttamiseen tuli tuotemerkin oikeuksia hallinnoivalta yritykseltä.

Meneillään oleva keskustelu nimienkeruuadresseineen ja boikottihankkeineen aiheuttaa myötähäpeää, ja on vaikeaa olla loukkaantumatta sekä museoalan että museoiden yritysasiakkaiden puolesta. Keskustelun lähtökohta on metsässä sekä yritysrahoituksen määrän että kehityksen suhteen. Tätä pahempaa kuitenkin on, että keskustelu kyseenalaistaa museoiden ammattitaidon ja etiikan sekä yrityskumppaneiden älyn.

Keskustelun perusteella Suomessa on yli 200 vaikutusvaltaista ja tavallisesti korkealaatuiseen keskusteluun kykenevää ihmistä, joiden mielestä museoiden tuottamiin sisältöihin vaikuttaa se, kuinka hanke on saanut alkunsa tai millainen rahoitus hankkeella on. Näkemyksensä he ovat tuoneet julki allekirjoittamalla vetoomuksen Kansallisgalleria ei saa mainostaa Coca Colaa verorahoillamme (HS verkkojulkaisu 15.9.2015).

Vetoomuksen allekirjoittajat eivät luota museoiden työntekijöihin. He olettavat näiden toimivan ammatissaan eri tavalla silloin, kun näyttelyn aihe tulee muualta kuin silloin, kun aihe tulee museon sisältä tai taiteilijoilta. Museon oletetaan myös tuottavan näyttelyitä eri tavoin riippuen siitä, tuleeko rahoitus yrityksiltä, apurahojen myöntäjiltä vai toiminta-avustuksina kunnilta tai valtiolta.

Keskustelijat näkyvät olettavan, että kuraattorit ja muut museoiden näyttelyistä vastaavat unohtavat yritysyhteistyössä koko ammattitaitonsa ja sen takana olevat opit. Rahoitus ja yritys saa heidät toimimaan jonkin muun metodin varassa - metodin, jota ei ole opittu sen enempää koulun kuin työn kauttakaan.

Rahoittajayrityksissä työskentelevien äly ja osaaminen kyseenalaistetaan olettamalla, että museoiden hankkeita rahoittaessaan yritykset tavoittelevat jotakin muuta kuin museoiden osaamisen tuottamaa tulosta. Ilmeisesti kyseenalaistajat eivät tiedä, että mainostaminen ei kuitenkaan kuulu museoiden osaamiseen ja palveluportfolioon.

Museoiden ja niiden näyttelyjen boikotoiminen sen perusteella, mistä rahoitus tulee, on järjetöntä, mutta tietenkin luvallista. Tällä perusteella boikotoinnit eivät museoiden tulevaisuutta mustenna. Huolestuttavampaa olisi, jos kävijät alkaisivat boikotoida museoita, joiden rahoitukseen yritykset eivät osallistu.

Olisi sääli, jos meneillään oleva keskustelu johtaisi siihen, että vain taiteilijoilla ja museoilla itsellään on oikeus näyttelyjä ja teoksia koskeviin ideoihin. Tällöin piru meidät perisi ja ainoa positiivinen asia olisi ettei paljoa perimistä jäisi.