Ei aina käy niin kuin haaveillaan
Museonjohtaja Marjo-Riitta Saloniemi vastaa museoiden opasteita käsittelevään blogikirjoitukseen, jossa Vapriikkia käytettiin esimerkkinä.
Kaikkeen ei aina voi vaikuttaa, vaikka haluaisikin. Vapriikissa tämä realisoituu monin tavoin. Olemme vähän oudossa paikassa, Tampellan alueella, jonne ei kaupunkilaisilla ennen ollut mitään asiaa, jos ei tällä ollut töissä. Kymmenen vuotta alue oli rakennustyömaa ja tietkin hakivat paikkaansa vuosikausia. Nyt Vapriikki on osa teollista kansallismaisemaa, emmekä aina voi käyttää rakennuksia aina siten kuin haluaisimme. Emme siis typeryyttämme laittaneet talon pohjois- ja eteläpäätyyn Vapriikki nimeä mustin, näkymättömin kirjaimin. Me olisimme halunneet kirkkaat neovalot, mutta kaupunkikuva-arkkitehti päätti toisin.Myös vajaat kaksi viikkoa sitten avattu Vapriikin terassille johtava kävelysilta, josta Honkanen löysi "sisäänheittomateriaalia", kuuluu tähän sarjaan, ja kiellot eivät ole Vapriikin määriteltävissä. Kalastaa ei saa, ettei uistin tartu vahingossa naapurin takaraivoon eikä ihmisiä saa kuvata turvakameroilla salaa. Patoallas kuuluu sähkölaitokselle ja siinä lukee P??SY KIELLETTY, koska siellä voi joutua hengenvaaraan. Vähän olen tässä haistavinani kirjoittajan tarkoituksellista terävöintiä: jokainen, jolla on kääntyvät jalat ja pää, osaa nousta ihailemaan maisemia Vapriikin terassille (ks. kuva) eikä kukaan oikeasti jää neuvottomana paikoilleen seisomaan, kun aita tuli vastaan. Silta avattiin vajaat pari viikkoa sitten, joten Vapriikin omat kannustavat opasteet eivät vielä ole ehtineet paikalle. Tulossa on.
Kuva: Timo Lehtinen |
Honkasen blogissa on unohtunut pois tärkeitä asioita. Ei Vapriikin piha-alue ole oikeasti noin onnettomasti opastettu! Täysin vaille huomiota on jäänyt kaikkien suurin pihaan ohjaava elementti, nelimetrinen pylväs ja tuunattu portinvartijan koppia (ks.kuva).
Kuva: Timo Lehtinen |
Sen ideoi ja suunnitteli graafikkomme. Sitä ei voi olla huomaamatta, lähestyi Vapriikkia katua pitkin mistä suunnasta tahansa. Samoin pois olivat kyydistä jääneet uuden uutukaiset autoilijoiden opasteet, jotka saimme kuluneena kesänä Kekkosentielle, Lapintielle ja Juhlatalon kadulle viidentoista vuoden odottelun ja neuvottelun jälkeen. Ne ohjaavat autoilevat asiakkaamme perille kaikista suunnista. Ja mikä parasta, ne opastavat samalla myös alueen parkkihalleihin ja kertovat jo maan päällä mistä löytyy tilaa. (ks. kuva).
Kuva: Timo Lehtinen |
Vapriikin sisältä löytyy myös 50-tuumaisia kosketusnäyttöjä, jotka ovat parantaneet museon sisäistä navigointia merkittävästi. Sieltä löytyvät kartat, tiedotteet, ruokalistat, jne. Postimuseo toi mukanaan sisäänkäynnin viereen sijoitetun ICON one näytön, joka kertoo tiedonjanoisille näyttelytarjonnastamme vielä illan pimennyttyä ja museokeskuksen sulkeuduttuakin.
Honkanen heittelee ilmaan listan myös helposti toteutettavia markkinointiniksejä. Valitettavasti museossa pitempään työskennellyt voi ampua niistä heti alas suurimman osan: teoria ja käytäntö eivät kohtaa, koska kaupunkirakenteessa toimiminen on tarkoin säädelty. Ensinnäkin pitää erottaa mainos ja opaste. Minne voi asentaa luvalla opasteen, siellä ei välttämättä sallita mainosta.Ja jos kadun yli alkaa viritellä mainoslakanoita omin luvin, soittaa kohta poliisi perään. Banderolleilla on kiinnityksen ja kankaan laadun suhteen tiukat kriteerit, koska partiosolmujen pettäessä se vaarantaa liikenteen. Pylväätkin omistaa aina joku, ja nosto tehdään ammattivoimin ylös ja sitten alas. Ei ole halpaa lystiä. Mainostaulujakaan ei saa kanniskella jalkakäytäville (Vapriikinkin taulu taitaa tarkkaan ottaen olla sakkopaikalla...) eikä pylväisiin kiinnitellä mitä sattuu. Me ja moni muu käytimme vuosia kaupungin keskusta-alueella ns. virallisia pylväsmainospaikkoja mutta muutama vuosi sitten ne poistettiin kokonaan Tampereen kaupunkikuvaa rumentavina. Nyt jäljellä ovat JCD-valomainokset, joita käytetään museon eri kampanjoissa. Mitenkähän on, kuinka monessa museossa henkilökunta ehtii työtehtäviensä lomassa marssimaan kadulla markkinointipuuhissa? Eipä taida montaa löytyä.
Olisin toivonut, että Vapriikille olisi tarjottu mahdollisuus tutustua blogiin ennen sen julkaisemista. Olisimme voineet kertoa, mihin asioihin olemme voineet vaikuttaa ja mihin emme, minkä eteen edelleen teemme töitä ja mitä yritämme kohentaa. Siitä olisi tullut hyvä opetuspaketti, ja myös tasapuolinen, ettemme pelkästään näyttäydy ammattitaidottomina museon saavutettavuudesta, viestinnästä ja markkinoinnista mitään ymmärtämättöminä tyyppeinä. Sitä emme ole ja jatkuvasti uurastamme parannusten eteen.Etukäteisvaroitus olisi ollut sikälikin paikallaan, että somessa on tapana reagoida asioihin nopeasti eikä päivien päästä. Nyt myöhästyimme lähdöstä. Ja kiitos muistutuksesta: täytyy edelleen jatkaa tuota Vapriikki ja museo-sanan yhteiskäytön pohdintaa.
Tarinamme opetus on, että ei kaikki ole sitä, miltä näyttää. Hyvistä aikeista ja yrityksistä huolimatta asiat eivät etene tai onnistu, toki aina joskus myös tärppää. Toivottavasti nyt ei käy huonosti:juttu alkaa elää somessa omaa elämäänsä ja "Case Vapriikki" otetaan tulevaisuuden seminaareissa esille aina sinä huonona esimerkkinä, kun puhutaan opasteista ja saavutettavuudesta. Nyt jo jutun somessa levitessä on usein kansikuvana Vapriikin terassi ja P??SY KIELLETTY.
Marjo-Riitta Saloniemi
Kirjoittaja on Tampereen museoiden museonjohtaja
Kirjoitus on vastaus tekstiin Museoon täytyy löytää, jotta siitä voi nauttia.