Markkina-arvo ei kerro kohteen arvosta juuri mitään
Jos kulttuurihistoriallisista kohteista halutaan käydä arvokeskustelua markkinatalouden termein, on puhuttava näkyvästä pääomasta ja näkymättömästä pääomasta.
Arvokeskustelu museoiden ympärillä on käynyt kiivaana. Närää on aiheuttanut se, että Museoviraston museokohteille on opetus- ja kulttuuriministeriön selvityksessä määritelty taloudellinen arvo. Sen on tulkittu tarkoittavanmyyntiarvoa tai lukua, jonka perusteella kohteet voidaan arvottaa tärkeiksi ja vähemmän tärkeiksi.
Keskustelun sävy on ollut tyrmistynyt. Ei ihme, sillä erityisesti museokohteiden osalta kokonaisarvosta taloudellinen arvo tai markkina-arvo on marginaalinen erä. Jos kulttuurihistoriallisista kohteista kuitenkin halutaan käydä arvokeskustelua markkinatalouden termein, on puhuttava näkyvästä pääomasta ja näkymättömästä pääomasta.
Näkyvä pääoma koostuu eristä, joilla on markkina-arvo -jotka voidaan muuttaa tarvittaessa rahaksi. Sen suuruus voidaan arvioida etukäteen, jos näkyvään pääomaerään liittyvät toimivat markkinat kuten esimerkiksi metsä- ja peltohehtaareille tai asunto-osakkeille.
Opetus- ja kulttuuriministeriön raporttiin liittyvässä selvityksessä näkyvä pääoma-arvo arvioitiin etukäteen toimimattomilla markkinoilla oleville kohteille. Ja pieleenhän se tietenkin meni.
Puhutuimpana esimerkkinä on ollut Svinhufvudin kotitalo Kotkaniemi. Realia Management arvio kohteen myyntiarvosta oli 400 000 euroa. Markkinat arvioivat Vesa Keskisen suulla arvon olevan yli kaksinkertainen. Luontevaa on päätellä, että muutkin annetut markkina-arvot ovat vähintään vastaavasti pöpelikössä.
Kulttuurihistoriallisille kohteille on saatavissa markkina-arvo vähintään kahdella tavalla, mutta vain jälkikäteen.
- 1. Laitetaan kohteet myyntiin.
- 2. Korjataan kohde tuhoutumisen jälkeen.
Myynnin kautta arvo muodostuu markkinaperusteisesti puhtaimmillaan, eli myyjän ja ostajan välisen neuvottelun tuloksena. Tuhoutumisen jälkeen saadaan tieto siitä, mitä kohteen replikan rakentaminen nykyhinnoilla maksaa. Yhtenä huonona hyvänä esimerkkinä tästä metodista on Pyhän Olavin kirkko ja sen uudelleen rakentaminen.
Kulttuurihistoriallisten kohteiden ja dokumenttien kokonaisarvosta pääosan muodostaa niihin liittyvä näkymätön pääoma. Näkymätön pääoma on merkityksellistä yhteisölle,jonka osaamisen kehittymistä, rakenteiden ja verkostojen syntymistä ja muita yhteisölle tärkeitä muistoja, tapahtumia ja tunteita se edustaa. Yhteisön ulkopuolisille näkymättömät pääoma-arvot ovat usein vähäisia.
Suurimmillaan näkymättömän pääoman osuus kokonaisarvosta on oletettavasti hautausmailla. Mutta jos näkymätön pääoma puetaan brändiarvon pukuun, sillä on merkitystä myös äärikaupallisissa tuotteissa. Coca Cola on useimmiten esille nostettu esimerkki. Sen oikeudet omistavan yhtiönarvosta näkymätöntä pääomaa on arvioitu olevan noin 60 prosenttia.
Myös politiikoille näkymättömän pääoman huomioiminen on tärkeää. Sen osoittaa Talouselämä-lehden tekemä tutkimus, joka julkaistiin lehden heinäkuun numerossa (nro 26). Lehti tutki, mitkä ehdotukset todennäköisimmin toisivat äänestäjiltä potkut seuraavissa vaaleissa.
Tutkimuksen mukaan todennäköisimmin poliittinen kannatus lähtisi, jos ehdottaisi, että Suvivirsi on kiellettävä koulun päättäjäisjuhlissa.Tätä vähäarvoisempia olivat esimerkiksi ehdotus lääkkeiden Kela-korvausten poistosta, eläkeiän nostamisesta tai EU:sta eroamisesta.Olisi ollut luonnollisen kiinnostavaa, jos Talouselämän tutkimuksen vaihtoehdoissa olisi ollut kysymys kansallisen kulttuuriomaisuuden myynnistä.
Museokohteet, esineet, valokuvat ja muut dokumentit edustavat yhteisöjen näkymätöntä pääomaa. Näkymätöntä pääomaa on sitä enemmän, mitä suuremmalle yhteisölle kohde tai dokumentti on tärkeä. Museoviraston kohteet edustavat useimmiten Suomen suurinta yhteisöä. Ne dokumentoivat ja kertovat tarinaa, joka koskee suurelta tai pieneltä osalta kaikkia suomalaisia.
On helppo kuvitella, ettäMuseoviraston esimerkki saa seuraajia: vastaavat keskustelut tullaan käymään alueellisesti ja paikallisesti. Museokiinteistöjä ja muita kulttuurihistoriallisia kohteita halutaan siirtää pois museoiden hallinnasta. Kohteiden poistoihin lähdetään myyntiviesti edellä, vaikka myynti on museoalalla pitkän poistoprosessissa viimeinen vaihtoehto - jos vaihtoehto ollenkaan.
Kun kulttuurihistoriallisen kiinteistön tai irtaimen omistajuus siirtyy museotoiminnan ulkopuolelle, näkökulma muuttuu täysin toiseksi. Toimijan missio ei ole kohteen säilyttäminen vaan riittävän tuoton saaminen. Käytännössä se tarkoittaa, että kohdetta ylläpidetään voittoa tuottavaa tai vähintään kulut kattavaa toimintaa varten.
Kulttuurihistoriallisen kiinteistöjen kohdalla pitäisi menetellä juuri toisin päin. Toimintaa ylläpidetään kiinteistöä varten ja yhteisen näkymättömän pääomamme säilyttämiseksi!
Vaikka valtiovarainministeriön juuri julkaistu budjettiesitys toista viestiikin, aikalisälle Museoviraston kiinteistöjen hallinnon uudistuksessa olisi tarvetta. Vuosi tai kaksi vuotta käytettynä ehdottomasti parhaan ratkaisun löytämiseksi ei tässä viitekehyksessä ole pitkä aika. Markkina-arvosta huolehtivien ei pitäisi olla mahdollisesta lykkäytymisestä huolissaan, sillä ainutlaatuisten kohteiden arvo vähenee niiden vanhetessa vain harvoin.
Näkymättömästä pääomasta huolestuneille uudistus ei nyt näyttäydy parhaalta vaihtoehdolta. Toisaalta ei voi tietää, vaikka se muiden mahdollisten vaihtoehtojen joukosta sellaiseksi nousisikin. Mahdollisia vaihtoehtoja on nyt vain pohdittu tai ollut esillä liian vähän.
Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri
