Älykkäästi käyttäjää palveleva Finna

Kansainvälisellä tasolla varsin pitkälle kehittyneet tekniset uutuudet, muun muassa suurikokoisten visuaalisten aineistojen jakamista helpottavat IIIF (International Image Interoperability Framework) -rajapinnat sekä tekoälyn hyödyntäminen kulttuuriperintöalan palveluissa, tarjoavat huikeita mahdollisuuksia. Ne edellyttävät kuitenkin panostusta osaamiseen ja ennen kaikkea tahtoa yhteistyöhön sekä tiedon ja aineistojen jakamiseen. Kansalliskirjastossa pilotoidaan IIIF-aineistojen näyttämistä, ja Finnan uudessa visiossa vuosille 2021-2025 tavoitellaan älykkäiden ratkaisujen tuomista osaksi peruspalvelua.

Mitä älykkyys Finnassa voisi olla? Miten älykkyys istuu yhteen Finnan avoimuuden periaatteiden kanssa? Tarvitaan uskallusta unelmoida, päästää ajatukset hetkeksi vapaiksi arjen realiteeteista ja haaveilua siitä, miten asiat voisivat parhaimmillaan toimia.

Kuvantunnistukseen perustuvalla haulla voisi ainakin helpottaa tiedonetsijän elämää. Jos esimerkiksi ihminen löytäisi kotinsa seinästä kiinnostavan näköistä vanhaa tapettia ja haluaisi tietää siitä enemmän, hän voisi napata tapetista kuvan ja hakea sen avulla tietoja Finnasta. Tällä keinoin hän voisi löytää sekä tiedon tapettimallista että vanhoja valokuvia huoneista, joissa tapetti näkyy taustalla.

Keskellä metsää kenttätöissä oleva, kiinnostavan esineen löytänyt arkeologi taas voisi antaa puhelimensa skannata kuvan ja tehdä sen perusteella haun Finnassa. Sen jälkeen hän voisi tallentaa kuvan esineestä sijaintitiedolla, asiasanaehdotuksilla ja Finnan hakutuloksella varustettuna luettelointijärjestelmään odottamaan jälkitöitä ja tarkempaa analysointia.

Työkuorma jaettavaksi koneen kanssa

Parhaimmillaan tekoäly helpottaa ihmisten elämää. Personoidut käyttöliittymät ja hakutulokset sujuvoittavat kiinnostavien aineistojen löytymistä. Muistiorganisaatioissa automaattinen kuvan- ja tekstintunnistus nopeuttaa suurten aineistomassojen digitointia, ja digitoitavaa aineistoahan museoissa riittää. Miksi mekaanista työkuormaa ei jaettaisi koneen kanssa? Museoammattilainen voisi paneutua tietojen tarkistamiseen, syventämiseen, tulkintaan ja aineistojen merkitysten analysointiin.

Käynnissä oleva Kansallisarkiston, Kansalliskirjaston ja CSC:n tekoälyhanke etsii ratkaisuja muistiorganisaatioiden aineistojen massadigitoinnille. Suomalaisella museokentällä valokuvapohjaisen aineiston automaattisen tunnistamisen soveltaminen digitointikäyttöön olisi tärkeä askel. Finnassa näkyviä kuvamassoja voisi mahdollisesti käyttää algoritmien kouluttamisessa. Tähän kuitenkin liittyy niin teknisiä, resursseihin liittyviä kuin eettisiäkin haasteita.

Julkisina toimijoina meidän kaikkien on muistettava tekoälyyn liittyvä moraalinen vastuumme ja terve itsekritiikki. Millä perusteilla valitsemme digitoitavat aineistot? Mitä tahattomia arvoja ja arvotuksia niistä välittyy? Millaista opetusaineistoa valitsemme kuvantunnistusalgoritmin opettamiseen ja miksi? Mitä ennakkoasenteita algoritmi aineiston perusteella tahattomasti oppii, ja miten se vaikuttaa käyttäjän saamiin ehdotuksiin ja hakutuloksiin?

Tekoäly ei varsinaisesti ole uusi juttu, mutta se elää uutta aaltoa. Uudet soveltamisen tavat tarjoavat lisäarvoa niin organisaatioille kuin yksityishenkilöillekin, mutta samalla siihen liittyvät eettiset kysymykset puhuttavat – syystäkin. Suomalaisella museokentällä tekoälyn mahdollisuudet tiedostetaan, mutta niihin tarttuminen voi tuntua vaikealta askeleelta ottaa. Tarvitsemme valtakunnallisten toimijoiden, yksityisen sektorin ja museoammattilaisten yhteistä panostusta.

Juttusarjan ensimmäisen osa, Yhteistyöllä saavutamme enemmän.

Juttusarjan toinen osa, Paras käyttökokemus.

Juttusarjan neljäs osa, Tiedonsaannin ja elinikäisen oppimisen edistäminen.