Etäkulttuuria diginä – korvike vai uudenlainen elämys?
Verkkokäyttäjä odottaa samaa, mitä fyysisessä museossa kävijäkin – kuratoituja kokonaisuuksia, selkeitä valintoja, merkitysten jakamista, toteaa Riitta Ojanperä.
Helmikuussa jäin pitkään suunnitellulle työvapaalle puoleksi vuodeksi. Työpöydälle odottamaan jäi muun muassa museon verkkokokoelmien kehittäminen. Kului muutama viikko ja korona muutti kaiken. Minusta tuli kotioloihin eristetty verkkokulttuurin tarvitsija ja käyttäjä.
Tilanne vauhditti museoissa digiloikkaa. Työnteko siirtyi nopeasti verkkoon. Ulkopuolelta katsoen muutos näytti jopa helpolta. En kuitenkaan tiedä, miten paljon kustannuksia, kouluttamista, muutosvastarintaa tai muuta kipuilua pakollinen loikka on työyhteisöissä aiheuttanut.
Kiinnostavia näyttelyitä jäi näkemättä museoiden sulkeutuessa. Moni museo kuitenkin reagoi nopeasti. Erilaisia verkko-opastuksia, esimerkiksi yhteistyöhankkeina mediatalojen kanssa, alkoi ilmaantua. Sitäkään en tiedä, kuinka vankat tekniset ja käytännön valmiudet museoilla oli ollut ennen toimeen ryhtymistä.
Etäältä oli helppo kuvitella, että uusi tilanne nostatti itsestään kiinnostuksen vaikkapa Kansallisgallerian verkkokokoelmia kohtaan. Ihan niin se ei mennyt, vaan resursseja on kohdennettu paljon.
Ei korvike, vaan aito kokemus
Digitaalinen kokemus voi olla yhtä aito kuin fyysinen
Olen ehtinyt tarkkailla itseäni ja tarpeitani verkkokäyttäjänä. Erityisesti yksi kokemus pani ajattelemaan.
Eristyspääsiäistä vietin ilman ilman perinteisiä konsertteja. Pitkäperjantaina asetuin seuraamaan kannettavalta tietokoneelta Kallion kirkosta lähetettyä Bachin Johannes-passion verkkoesitystä, vaikka oudolta tuntuikin. Esitys ja suurteoksen sovitus, pienelle turvavälein esiintyneelle kokoonpanolle, olivat loistavat. En odottanut, että musiikki niillä reunaehdoilla olisi koskettanut, mutta toisin kävi. Tuntui, että esitys oli sinä hetkenä olemassa juuri minulle. Se ei ollut korvike, vaan aito kokemus. Voisin haluta lisää samanlaista.
Aloin arvioida käyttäjäkokemuksiani museoiden verkkotarjonnan parissa. Tuntuu, että vaikeasti määrittyvä inhimillinen läsnäolo ja jaettu merkityksen kokemus ratkaisevat – se sama, joka saa meidät poistumaan museoista tai konserteista jotenkin rikastuneina.
Kokemuksen ei tarvitse olla suurta ja hienoa, puhuttu tai kirjoitettu lause tai pari voi riittää. Kohtaamisen aitous koostuu muustakin kuin siitä, että näkisi paikan päällä alkuperäisen teoksen tai esineen.
Laadukkaat ja kuratoidut verkkosisällöt kiinnostavat
Museoiden verkkosisällöt ovat painottuneet pitkään kokoelmatiedon laajamittaiseen digitoimiseen ja jakamiseen vahvasti kulttuuripoliittisin perustein, ja hyvä niin. Sen sijaan erilaisten ja muuttuvien asiakastarpeiden jäsentäminen ei ehkä ole ollut meidän museoammattilaisten suurin vahvuus keskimäärin.
Kun Euroopan komission rahoittama Europeana-kulttuuriperintöportaali lanseerattiin verkossa 2008, totesivat sen tuottajat pian, ettei miljoonien artefaktien digitaalinen saatavuus sinänsä riitä, eikä se tuo portaalille toivottuja kävijämääriä.
Verkkokäyttäjä odottaa samaa, mitä fyysisessä museossa kävijäkin – kuratoituja kokonaisuuksia, selkeitä valintoja, merkitysten jakamista. Määrän ja laadun sovittaminen oletettuun kysyntään sekä yhtäaikainen talouden ja vaikuttavuuden huomioon ottaminen ei tosiaankaan ole helppo yhtälö.
Verkkokäyttäjä odottaa laatua
Miltä uusi arki mahtaakaan näyttää?
Työelämäprofessori Pekka Mattila esitteli viime viikolla Aalto-yliopiston webinaarissa huhtikuun puolivälissä kerättyjä kyselytutkimustuloksia koskien kulutus- ja ostokäyttäytymisen odotuksia eri maissa. Ei ole kovin yllättävää, että monissa maissa oltiin esimerkiksi entistä haluttomampia asioimaan suurissa ostoskeskuksissa – entä sitten konsertti- ja oopperasaleissa tai suosituissa museoissa ja näyttelyissä?
Miten tulen itse toimimaan, kun museot avautuvat ja kulttuuritapahtumia aletaan järjestää? Vaikea sanoa. Uusi normaali on vasta työn alla, ja henkilökohtaisella tasolla arki tulee vaatimaan jonkunlaista säätöä. Nähtäväksi jää, miten nyt paljon puhuttu turvallisuus näyttäytyy erilaisten palveluiden viestinnässä uudessa, kahden turvametrin maailmassamme – ja sekin, onko koronakevään parhaiden verkkopalveluiden kaltaista tarjolla myös jatkossa?