Ovatko museoiden kultaiset vuodet takana?

Saksassa museoliiton puheenjohtaja Eckart Köhne varoitteli jo lokakuussa koronakriisin jälkeen museoita uhkaavista leikkauksista. Museoiden talous on kärsinyt ja lisäksi edessä olevat julkisen talouden säästöt heijastuvat museoihin vääjäämättä. Hänen näkemyksensä siitä, että museoita sulkemalla ei saada yhtäkään julkista taloutta tasapainoon kuulosti tutulta.

Museoalalla kannattaa panna merkille myös muita uhkatekijöitä. Frankfurter Allgemaine Zeitung julkaisi äskettäin historioitsija ja filosofi Krzysztof Pomianin kirjoituksen museoiden tulevaisuudesta. Siinä Pomian toteaa, että parhaassa vaihtoehdossa pandemia on vain äkillinen onnettomuus ja menee ohi ilman suurempia jatkoseurauksia. Tässä mallissa museot palaavat aiempien vuosikymmenien dynaamisen kehityksen tielle.

Toisessa skenaariossa koronatilanne vaihtelee, nousee ja laskee ajoittain, ja aiheuttaa pitkäkestoisempia vaikutuksia. Rajat pysyvät suljetumpina kuin aiemmin, karanteeneja noudatetaan pitkään eikä lentoliikenne elvy aiemmalle tasolle. Kansainvälinen matkailu ei palaa entiselleen. Tällainen kehitys pakottaisi museot kulukuurille. Vierailuja räätälöitäisiin vain pienemmille ryhmille. Tilalle voisi kehittää digitaalisia palveluja suuremman yleisön saavuttamiseksi ja lisätulojen hankkimiseksi. Rakennusten ja kokoelmien hyvälle hoidolle tulisi kuitenkin löytää uusia tulolähteitä.

Kolmas vaihtoehto on kaikkein huonoin. Tässä mallissa pandemia jatkuu ja kestää vuosia. Se vaikuttaisi kohtalokkaasti ja kokonaisvaltaisesti talouteen. Yksityiset museot kaatuisivat. Museot joutuisivat dramaattisten talousleikkausten kohteeksi. Kotimainen matkailu ei korvaisi ulkomaisten kävijöiden puutetta.

Molemmissa jälkimmäisissä vaihtoehdoissa pitkään jatkunut museoiden hyvä kehitys, Pomianin sanoin kultaiset vuosikymmenet olisivat ohi.

Onko tulevaisuudessa sijaa museoille?

Entä jos nyt kuitenkin saisimme pandemian kuriin, esimerkiksi rokotuksin, ja palaisimme aikaan ennen koronaa. Pomian kuitenkin näkee tässäkin tapauksessa uhkakuvina isot muutokset globaalissa kehityksessä. Museot nojaavat toiminnassaan ajatteluun, että toiminta on progressiivista, tulevaisuuteen suuntautuvaa.

Uskomme lääketieteeseen, tieteeseen ja tekniikkaan. Pomian kuitenkin arvelee, että ilmastonmuutoksen ja tihenevien katastrofien maailmassa ei ole enää paikkaa menneisyyden jäänteitä tallentaville ja järkeen nojaaville instituutioille. Jos maailma muuttuu ideologiauskontoihin perustuvaksi järjestelmäksi, niin museoiden toiminnalta putoaa pohja pois.

Suomessa tilanne ei ole mitenkään helpompi kuin Ranskassa tai Saksassa. Täällä museot eivät nojaa yhtä voimakkaasti kansainväliseen matkailuun kuin keskemmällä Euroopassa, mutta meillä on myös kotimaisia uhkia.

Valtio ja kunnat ovat olleet aivan keskeinen rahoittaja museoiden toiminnalle. Tämä tarkoittaa sitä, että kun koronalainoja aloitetaan maksamaan muutaman vuoden sisällä, niin edessä on monelle museolle säästökuuri. Tilannetta pahentaa koko kulttuurialalla Veikkauksen tuottojen väheneminen. Lisäksi edessä näyttää olevansoteuudistus, jonka vaikutusta kuntien omistamiin ja tukemiin museoihin on vaikea arvioida.

Haasteisiin voi vastata uudistumalla

Aina on kuitenkin mukavampi ajatella lasin olevan puoliksi täynnä kuin tyhjä. Jos mitään ei tehdä, niin kehnoimmat skenaariot toteutuvat varmimmin. Jos ihminen pystyy tuhomaan maapallon, niin pystyy varmaan myös pelastamaan sen.

Museoissa muutoksiin voi parhaiten vastata omalla toiminnalla. Paljon hyvää on jo työn alla – jo museopoliittisessa ohjelmassakin kirjattua. Museoiden toiminnan laadun pitkäjänteinen kehittäminen, digitalisaation hyödyntäminen, ilmastonmuutosta sekä luontokatoa vastaan työskentely ja yhteistoiminta yhteisöjen kanssa ovat kaikki hyviä askeleita koronan jälkeiseen kauteen.