• Kuva: Rodion Kutsaev

Uusi normaali on digitaalisempi

Korona ja sen vaikutukset ovat museoiden toiminnalle tällä hetkellä suurin uhka. Digitalisaatio puolestaan on mahdollisuus, joka vie alan uuteen normaaliin, kirjoittaa Kimmo Levä.

Opetus- ja kulttuuriministeriön tekemä ja julkaisema selvitys on karua luettavaa museoiden tilanteesta koronakriisin keskellä. Viesti on linjassa Museoviraston helmikuun alussa julkaiseman Museotilaston ennakkotietojen kanssa: museoiden toiminnan volyymi on laskenut merkittävästi.

Korona rokotti kävijämääriä 42 prosentilla vuoteen 2019 verrattuna. Selvityksen mukaan tasan samalla prosenttiosuudella ammatillisissa museoissa vähennettiin tai lomautettiin henkilöstöä vuoden 2020 aikana.

Digitaalisia palveluita otettu käyttöön

Positiivinen signaali on, että laskevat volyymit eivät ole jähmettäneet museoita, vaan tehtävien toteuttamiseen on haettu ja löydetty uusia keinoja.

Kyselyssä pyydettiin arvioimaan, miten toimintaa voidaan toteuttaa, jos pandemia jatkuu kesäkuun 2021 loppuun saakka. Kyselyn perusteella 44 prosenttia museoista ilmoitti pystyvänsä toteuttamaan tehtäväänsä suunnitellusti tai pienin muutoksin. Vastaava arvio pandemian ensimmäisen vaiheen ajalta oli 31 prosenttia. Keskeisin selitys tähän kehitykseen on digitaalisten työmenetelmien käyttöönotto.

Selvityksen perusteella kävijöille suunnattuja digitaalisia palveluita on kehittänyt tai ottanut käyttöön museoista lähes kolme neljästä. Hieman suurempi osuus arvioi näin tapahtuvan myös vuonna 2021. Digitalisoinnin edistäminen nostetaan myös tärkeimmäksi tulevien vuosien kulttuuripoliittiseksi tavoitteeksi.

Lapsi, jolla on päässä vr-lasit

Kuva: Giu Vicente

Uhkia ja mahdollisuuksia

Muutos on aina uhka ja mahdollisuus. Tämä konkretisoituu myös selvityksessä. Vastaajista 10 prosenttia arvioi digipalvelut organisaation tai toimialan nousevana uhkana. Prosenttiosuus on samaa tasoa kuin niiden kohdalla, jotka näkevät uhan kävijämäärien tai matkailijoiden vähentymisessä. Suurin tämänhetkinen uhka ei yllättäne ketään: 32 prosenttia museoista arvioi taloudellisen tilanteen heikkenevän.

Selvityksen tulos tukee yksiselitteisesti näkymää, jossa museoala näkee digitalisaatiossa enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia. Peräti 60 prosenttia vastanneista näki digiloikan toimialan nousevana mahdollisuutena. Toiseksi suurimmat mahdollisuudet nähdään kotimaisen matkailun kasvussa ja toimintamallien uudistamisessa. Näin ajatteli 16 prosenttia vastanneista.

Uusi normaali on digitaalinen

Koronan jälkeinen uusi normaali on vanhaa digitaalisempi. Lienee myös niin, että digitalisaation edistyminen on niitä harvoja, jos ei ainoa, hyvä seuraus koronakriisistä. Vaikkei korona käynnistänyt museoalan digitalisaatiota, niin kemian termein ilmaistuna, se on toiminut muutoksen merkittävänä katalyyttinä.

Digitalisaation ensimmäisessä vaiheessa on keskitytty perusinfraan eli materiaalien digitointiin ja kokoelmahallinnan uudistamiseen. Toinen vaihe mahdollistaa digitoitujen materiaalien ja niistä tuotettujen sisältöjen esillepanon ja sen mukanaan tuoman vaikuttavuuden museoiden saavutettavuuteen, palvelujen käyttöön ja talouteen. Tätä vaihetta korona on erityisesti katalysoinut.

Digitaalisia innovaatiota museoalalle

Museoiden tarjolle asettaman digitoidun materiaalin määrä on kasvanut huomattavasti muun muassa museoiden omilla verkkosivuilla ja Finna-palvelussa. Uusia mahdollisuuksia tähän vaiheeseen tarjoaa myös keväällä 2020 avattu Digimuseo.fi -palvelu Digitalisaation edistyneimmässä vaiheessa museoiden materiaalit tuottavat uusia innovaatioita museoalalle, mutta myös muille toimialoille.

Korona ja sen vaikutukset ovat museoiden toiminnalle tällä hetkellä suurin uhka. Digitalisaatio puolestaan on mahdollisuus, joka vie alan uuteen normaaliin. Museotoiminta on laajentunut verkkoon, korvaamatta kuitenkaan museorakennuksissa tapahtuvaa museotoiminnan kovaa ydintä.

 

Kommentti




  

NÄKÖKULMA / 1.4.2021

Kirjoittaja

Henkilökuva Kimmo Levästä

Kimmo Levä on Suomen museoliiton pääsihteeri.

#näkökulma, #digitaalisuus, #museot, #koronavirus, #uhat, #mahdollisuudet, #tulevaisuus

  • Facebook
  • Twitter
  • Linkedin