Museoiden tulee ottaa muovit haltuun
Museot kohtaavat uusia kysymyksiä, kun muovia sisältävien objektien määrä kasvaa kokoelmissa ja muovit ikääntyvät. Muovien kanssa kulttuurisesti kestävällä tavalla toimiminen vaatii uusia ajattelutapoja ja toimintamalleja, kirjoittaa muovisen kulttuuriperinnön tutkija Aura Colliander.
Muovisten kokoelmien säilyttäminen ja kestävän kehityksen periaatteiden yhteensovittaminen ovat museoissa uusi haaste. Kulttuuriperinnön ja kestävän kehityksen suhdetta on viime vuosina alettu tarkastelemaan kriittisesti alan tutkimuksessa, ja katseet on suunnattu yhä enemmän tulevaisuuteen, menneisyyden sijaan. Elizabeth Auclair ja Graham Fairclough esimerkiksi kysyvät artikkelissaan Living Between Past and Future: An Introduction to Heritage and Cultural Sustainability, millaista menneisyydestä periytyvää materiaalia on mahdollista välittää eteenpäin seuraaville sukupolville, missä kunnossa ja millaisella jakelulla.
Elämme muovien keskellä, ja museoihin tallennettavat ilmiöt sisältävät yhä useammin muovia. Pitkän ajan kuluessa muovit voivat kuitenkin käyttäytyä arvaamattomasti. Ne voivat esimerkiksi murentua, kellastua tai sulaa. Näitä ulkoisia muutoksia ei voi peruuttaa edes muoveihin erikoistunut konservaattori.
Muovisuhteen määrittelylle tarvetta
Monissa museokokoelmissa on jo ilmennyt käytännön esimerkkejä muovisten esineiden hajoamisesta, mutta museokentältä puuttuu toistaiseksi keskustelu museoiden muovisuhteesta. Onko museoiden tehtävänä säilöä muovisia esineitä mahdollisimman muuttumattomina? Vai mahdollistaa muovisten esineiden käyttö? Tai kenties toimia muovin suhteen kuten kuluttajat, eli osallistua muovisten esineiden lyhyen elinkaaren aiheuttamaan kierteeseen, jossa hajonneet muoviset esineet tai niiden osat korvataan uusilla?
 |
Muovia museovieraiden käytössä Suomen pelimuseossa. Kuva: Aura Colliander. |
Suunnitelmallisuutta ja yhteistyötä muovien kanssa toimimiseen
Käsittelin Suomen pelimuseon ja muovien välisiä monisyisiä suhteita pro gradu -tutkielmassani. Eräs keskeisistä tuloksistani oli, että muovien säilyttäminen vaatii suunnitelmallisuutta, joka ei voi ainoastaan perustua ennaltaehkäisevään konservointiin. Muovien säilyttämistapoja voitaisiin sen sijaan suunnitella kolmiportaisella asteikolla, jonka mukaan muoviset esineet päätettäisiin säilyttää ennalta määritellylle ajalle, kuten kolmen sukupolven päähän.
Muovien säilyttäminen vaatii museoilta käytännön ratkaisuja, joihin tarvitaan kaikkien museon eri ammattiryhmien osaamisen yhdistämistä. Näiden ratkaisujen tueksi tarvitaan myös kokonaisvaltaista näkemystä siitä, millaista muovisten museokokoelmien tulevaisuutta museoissa halutaan mahdollistaa.
