Museoviraston kuvakokoelmat avoimeen käyttöön
Vuoden viestintäteko 2021 -kilpailun finaalissa on kuusi museoalan viestintätekoa. Palkinto jaetaan Museopalkintogaalassa 27.5.2021. Finalistit kertovat MuseoProssa omin sanoin, minkälaisesta teosta on kyse. Viidentenä vuorossa on Museovirasto.
Museovirasto avasi joulukuussa 2020 yli 200 000 kuvakokoelmien korkearesoluutiokuvaa vapaasti ladattaviksi CC BY -lisenssillä. Samalla avattiin Museoviraston oma Finna-sivusto, jonka kautta Museoviraston aineistoihin pääsee entistä helpommin käsiksi. Kyseessä on Suomen suurin kuvallisten painotasoisten aineistojen avaaminen vapaaseen käyttöön.
Kokoelmien avaamisen tavoitteena on tukea kulttuuriperinnön saavutettavuutta sekä avointa ja laajaa käyttöä. Uudistuksella haluttiin myös laajentaa käsitystä kulttuuriperinnöstä. Tutkimukselle uudistus tuo isoja etuja ja mahdollistaa samalla entistä laajemman osallistavan toiminnan.
Näkyvyyttä tiedotusvälineissä ja somessa
Uudistus sai alusta alkaen myönteisen vastaanoton ja palvelu runsaasti käyttäjiä. Kahden ensimmäisen viikon aikana uudessa palvelussa käytiin yli 163 000 kertaa. Valokuvien julkistus sai runsaasti näkyvyyttä tiedotusvälineissä ja sosiaalisessa mediassa. Ensimmäisen kuukauden aikana uudistuksesta julkaistiin 71 artikkelia painetuissa ja verkkolehdissä.Iso merkitys viestin ja uudistuksen läpimenemiseen oli sosiaalisella medialla. Viesti levisi esimerkiksi Twitterissä laajasti. Museoviraston 14.12.2020 julkaisema twiitti, jossa kerrottiin palvelun avaamisesta, oli suomenkielisen Twitterin kolmanneksi suosituin ja koko viikolla kuudenneksi suosituin. Sosiaalisella medialla on mahtava voima myös kulttuuriperinnöstä viestimisessä ja sen tunnetuksi tekemisessä.
Kuvien julkistusta seuranneen kahden ensimmäisen viikon aikana Museoviraston uudelta hakusivulta ladattiin eli tallennettiin omalle koneelle 58 000 korkearesoluutiokuvaa. Luku on huikea, sillä koko vuoden 2019 aikana Kuvakokoelmat.fi-palvelusta ostettiin 1291 korkearesoluutiokuvaa ja Kuvakokoelmien asiakaspalvelun kautta tilattiin 2167 korkearesoluutiokuvaa. Museoviraston korkearesoluutiokuvien vuosilatausten määrä siis 16-kertaistui kahden viikon aikana.
Kiinnostus kulttuuriympäristöä kohtaan kasvaa
Ensimmäisen kuukauden tulosten perusteella oli jo nähtävissä, että avaaminen on lisännyt median ja yksittäisten ihmisten kiinnostusta museokokoelmia ja yleisesti kulttuuriperintöä kohtaan.
Useat lehdet ovat julkaisseet ja julkaisevat omaan paikkakuntaan tai alueeseen liittyviä kuvia Museoviraston kokoelmista. Ne ovat herättäneet paljon huomiota paikallisesti, mikä on tuonut myös uutta tietoa ja samalla lisännyt ihmisten kiinnostusta oman alueensa historiaan sekä aiempien aikojen elämäntapoihin, kulttuuriperintöön, ilmiöihin ja erilaisiin erityispiirteisiin. Tämä lisää toivottavasti myös käyntejä alueellisissa ja paikallisissa museoissa sekä niiden palveluiden käyttöä. Toivon mukaan myös kiinnostus museoiden kuva-aineistojen kohtaan kasvaa.