Kirja-arvostelu: Marginaaleista museoihin

Marginaaleista museoihin -kirja ilmestyi syksyllä 2021. Kustantaja on Vastapaino.

Museotyössä on etsitty ja löydetty uusia tapoja tuottaa tietoa eri kulttuureista ja erilaisista ihmisryhmistä viime vuosina. Museotyö on alkanut haastaa kolonialismin ja muiden valtasuhteiden värittämää maailmankuvaa. Samma on pyritty uudistamaan museotyön vakiintuneita käytäntöjä yhdenvertaisuuden, kulttuurisen moninaisuuden ja saavutettavuuden näkökulmista. Koska museotoiminnassa on omat vakiintuneet tapansa toimia ja kielensä puhua, suunnan muuttaminen vaatii pitkäjänteistä työtä. Niinpä oli hienoa tarttua kuluvana syksynä ilmestyneeseen teokseen Marginaaleista museoihin.

Teoksen ovat toimittaneet Tampereen yliopiston sosiaaliantropologian yliopistonlehtori, dosentti Anna Rastas ja Turun yliopiston yleisen historian professori Leila Koivunen. Teoksen kirjoittajakunta edustaa useita eri tieteenaloja; joukossa on paitsi tutkijoita ja museoalan ammattilaisia myös omaan alaansa vihkiytyneitä aktivisteja ja taiteilijoita.

Kirjalla on kiinnostava rakenne. Rastas ja Koivunen luovat toimittamassaan teoksessa katseita museon inklusiivisuuskehityksen eri suuntiin.

Ensin ruoditaan rakenteita. Aika ja museoiden muutos käsittelee vastuullisen museotyön perusteita. Osion artikkelit antavat työkaluja tutkia museoita erilaisista lähtökohdista käsin. Miten huomioida erilaisten ryhmien ja asioiden marginalisaatioon kytkeytyviä muutosvaatimuksia kokoelma-, näyttely- ja yleisötyössä sekä museopedagogiikassa? Case-esimerkkejä tarjoavat muun muassa väitöskirjatutkija FM, YTM Johanna Turunen ja väitöskirjatutkija KM Mari Viita-aho, jotka luotaavat artikkelissaan perusteellisesti Gallen-Kallelan Afrikka-kokoelman uudelleentulkintoja 2000-luvulla.

Sen jälkeen luodaan katsaus museoiden dekolonisaatiotyöhön, marginaalin tietoon ja uusiin tulkintoihin. Leila Koivusen artikkeli ”Kulttuurista omimista lainavaatteissa? Museot, vieraiden kulttuurien asut ja esittämisen traditiot” ohjaa sujuvasti antirasististen strategioiden kautta pohtimaan erilaisia kulttuurisia kuvastoja ja näyttelyn suunnittelua sekä toteutusta marginalisoituihin ryhmiin asemoituvien henkilöiden lähtökohdista käsin. Rasismin ja antirasismin näkökulmia havainnoi myös Anna Rastaan artikkeli. FM, sosiaali- ja kulttuuriantropologian tohtoriopiskelija ja Helinä Rautavaaran museon intendentti Katri Hirvonen-Nurmi käsittelee ansiokkaasti tiedon monimuotoisuutta museoyhteisöissä.

Lopuksi aihetta lähestytään osallistavan ja inklusiivisen museotyön näkökulmasta. Taidehistorioitsija PhD Kaija Kaitavuori tekee havainnon artikkelissaan ”Museomagiaa”, että post-museossa pitää määritellä tiedontuotannon ja esineiden käytön säännöt uusiksi. Kulttuurituottaja, Suomen kansallismuseon yhteisömanageri FM Elina Sarpo tulee vankilamuseon uudistustyötä koskevan artikkelinsa kautta johtopäätökseen, että kokemus oman tarinan sivuuttamisesta on yhteinen marginaaliin joutuneilla vähemmistöön kuuluvilla. Luvussa osoitetaan mainiosti, kuinka:

”Tarinat, joita kerromme ja luomme, muokkaavat yhteiskunnallisia rakenteita. Museona voimme olla mukana tekemässä monenlaisia todellisuuksia näkyviksi ja olla tunnustamassa niitä. Museotyön tavoitteena on tuoda ihminen esiin kaltereiden takaa omalla äänellään.”

Tämä teos tarvittiin

Marginaaleista museoihin -teoksen artikkelit ovat vertaisarvioituja. Artikkelit on kirjoitettu jouhevalla, pohdiskelevalla ja tutkimustuloksia popularisoivalla tyylillä, joka tekee lukukokemuksesta miellyttävän. Tutkimusten avaaminen tuo läpinäkyvästi esiin paitsi yhteisöjen moninaisuuden myös identiteettien kompleksisuuden. Kirjassa on mielestäni myös huolellista teemaan liittyvän käsitteistön avaamista, joskaan ei kaikissa artikkeleissa – Ali Akbar Mehtan teemaltaan muutoin mielenkiintoinen käännösartikkeli jää todennäköisesti juuri tämän vuoksi raskassoutuiseksi.

Plussaa teos saa ilman muuta sen monipuolisuudesta. Yksi uuden keskustelun avaaja alalla oli Wayne Modestin ja Robin Liljeveldin toimittama Words matter: an unfinished guide to word choices in the cultural sector (2018). Suomessa museoiden antirasistinen työ on näkynyt laajalti syksyn aikana kentällä, ja yhdenvertaisuuteen ja monimuotoisuuteen liittyvää koulutusta on ollut tarjolla museoväelle. Yhdellä koulutuksella ei vielä päästä pitkälle, mutta pitkäjänteisellä työskentelyllä sen sijaan asiat muuttuvat. Tätä kirjakin vaikuttaa painottavan.

Keskustelua käydään myös samaan aikaan, kun ICOM muodostaa uutta museomääritelmää. Mikäli Suomen komitean fasilitoimien työpajojen tulokset antavat viitettä, epäilemättä uusi määritelmä tulee olemaan aiempaa historiatietoisempi ja inklusiivisempi.

Museoilta odotetaan puuttumista ajankohtaisiin ilmiöihin myös museoväen keskuudessa. Museoalan teemapäivien 2021 osallistujajoukko toivoi sanapilvessä puuttumista esimerkiksi ilmastomuutokseen, vihapuheeseen, kestävään kehitykseen ja eriarvoistumiseen. Toiveet implikoivat sitä, että Marginaaleista museoihin -teokselle oli selkeä sosiaalinen tilaus.

Mutta miten päästä tavoitteeseen eli inklusiiviseen, kulttuurisensitiivisempään ja tasa-arvoisempaan museoinstituutioon? Tähän kirja ei anna suoranaista ohjetta. Se on hyvä, sillä motivaation tulee lähteä sisältä. Se ei olekaan mikään yksinkertainen asia, sillä rasistinen, kolonialistinen ja länsimäinen ajattelutapa sijaitsee rakenteissa. Rakenteiden heijastumisen museoihin voi teoksen mukaan nähdä keräämällä ja tarkastelemalla dataa, kuten väitöskirjatutkija FM Áile Aikio artikkelissaan ”Muuttuva saamelainen museo”:

”Kulttuuriperintöä koostetaan nykyhetkessä käydyissä keskusteluissa siitä, mikä menneestä on arvokasta tulevaisuutta ajatellen.”

Suosittelen kirjaa kaikille museoalan kehityksestä yleisesti kiinnostuneille ja erityisesti kulttuuri- ja museoalan antirasismi- ja dekolonisaatiotyöstä kiinnostuneille. On hienoa, että meillä on näin laadukas teos tästä aihepiiristä suomeksi julkaistuna.

Kiteytän kirjan viestin monimuotoisuuden tulevaisuuden näkökulmasta kolmelta tulevaisuusvaikuttamisen tasolta:

1) Miten käyttäytymisemme tai toimintamme tulisi muuttua?

Kristiina Tohmon mukaan museokokoelmien turvallisuuden ja tulevaisuuden varmistaminen ja oikeus tulkita esineitä omista lähtökohdistaan on kokoelmien lähdeyhteisöille perusoikeus. Se on myös museoille tärkeää ja välttämätöntä työtä, johon tulee valmistautua huolellisesti ja tapauskohtaisesti.

2) Mitä rakenteissa pitäisi muuttua?

Maria Ollilan mukaan jatkossa tullaan kokeilemaan erilaisia yhteisöllisiä kokoelmatyön malleja entistä mukaan ottavammin ja laajemmin eli esimerkiksi eri järjestöjen kanssa ja kautta, jotta varmistetaan, että yhteistyö ja siinä syntyvä aineisto on myös yhteisön näkökulmasta avointa ja moniäänistä. Dokumentointikohteiden valinnalla voi vakiinnuttaa vähemmistöjen kokemuksia osaksi laajempaa historiallista ja kansallista kertomusta.

3) Miten ajattelumme ja uskomustemme pitäisi muuttua?

Merkittävin ja samalla hitain muutos tapahtuu arvojen, ihanteiden, maailmankuvien ja ajattelumallien tasolla. Kaija Kaitavuoren mukaan monenlaisten uskomusjärjestelmien ja episteemien kohtaaminen tarkoittaa oletusarvoisten kategorioiden kyseenalaistamista ja edellyttää sitä, että tarkastelemme myös omaa uskomusjärjestelmäämme nimenomaan järjestelmänä, konstruktiona, jolla on historiansa mutta joka voisi olla myös toisin.

Miten saisimme museoalalle ajattelumalleihin pitkäjänteistä muutosta? Tarvittaisiinko jo oma All non marginalized exhibition -meemi kertomaan, kun näyttely ei ylläpidä, saati lisää tasa-arvoa?

***

Rastas, Anna & Koivunen, Leila (toim.). Marginaaleista museoihin (Vastapaino 2021).