Henkilökunnasta kannattaa pitää huolta

Arvoisa gaalaväki!

Olin otettu ja rehellisen yllättynyt, kun Museopalkintoraadin puheenjohtaja Anne Laiti otti minuun yhteyttä vuoden 2019 syksyllä ja kysyi, haluaisinko toimia raadissa tiedotusvälineiden edustajana seuraavien kolmen vuoden ajan.

Vaikka olen koko ikäni ollut museoiden ystävä ja innokas museoissakävijä, en pitänyt itseäni minkään sortin asiantuntijana museoasioissa. Pikemminkin olin innokas harrastelija, utelias diletantti: kävin toki mielelläni kaikenlaisissa museoissa ja tutustuin miielenkiinnolla näyttelyihin, mutta minulla ei ollut pienintäkään käsitystä siitä, mitä museoissa tapahtuu ja millaista museoissa työskentely käytännössä on. Jos ruokavertaukset sallitaan, niin voitaisiin puhua ihmisestä joka on kyllä koko elämänsä syönyt ruokaa, muttei ollut koskaan käynyt keittiössä.

Joka tapauksessa vastasin Annen pyyntöön myöntävästi, vaikka Museopalkintoraadin jäsenyys olikin minulle aluksi aika vaikea tehtävä. Minulla oli puhtaasti asiakkaan näkökulma, enkä tiennyt itse alasta tuon taivaallista. Muistan silloin pari vuotta sitten hermoilleeni sellaisista asioista kuten osaanko käyttää oikeaa museoalan sanastoa, keskitynkö oleellisiin asioihin museojulkaisuja arvioidessani tai osaanko antaa tarpeeksi arvoa sellaisille asioille, jotka museokentällä ovat tärkeitä.

Minut otettiin kuitenkin vastaan tasa-arvoisena raadin jäsenenä. Kysymyksiini vastattiin kärsivällisesti eikä näkökulmaani tai mielipiteitäni väheksytty tai ylenkatsottu. Haluaisinkin tässä vaiheessa kiittää Annea ja koko vuosien 2020-22 Musepalkintoraatia hyvästä hengestä ja mielekkäästä työskentelystä. Olen todella kiitollinen siitä, että viimeisten kahden ja puolen vuoden aikana saanut tutustua Museopalkintoraadin jäseniin ja museoalan ammattilaisiin.

Sitten itse asiaan.

Museopalkintoraadin jäsenenä olen saanut harvinaisen, alan ulkopuolisen näkökulman suomalaisen museokentän sisälle. Olen saanut viimeisten kahden ja puolen vuoden aikana oppia, millaista suomalainen museotyö käytännössä on, ja mitä museoissa oikeasti tapahtuu näyttelyiden takana. Sanotaanko näin, että nyt olen vihdoin nähnyt sen keittiön.

Tietenkin oman mausteensa kokemukseeni toi koronapandemia, joka vuoden 2020 keväästä lähtien määritti museoalalla työskentelyä kaikkialla. Pandemiasta huolimatta uskallan sanoa tehneeni muutaman havainnon.

Ensinnäkin olen huomannut, että museoala on tiimityötä. Museot ovat yhteisöjä, joissa yhteishengellä ja työporukalla on tosi suuri vaikutus työskentelyyn ja työn lopputulokseen.

Olen havainnut, että suomalaisissa museoissa ihmiset haluavat tehdä työnsä hyvin, arvostavat työtovereitaan – ja todella uskovat työhönsä ja museoiden merkitykseen yhteiskunnassamme. Se on valtavan tärkeää. Tämä perustuu vain henkilökohtaisille havainnoille ja mututuntumalle, mutta tohdin väittää, että Suomessa museotyöntekijät kokevat työnsä merkitykselliseksi ja arvokkaaksi.

Museoala on myös luovaa työtä. Näyttelyiden ja opastuksen suunnittelu, esineiden esillepano sekä uuden tekniikan mukaantuonti ovat asioita, jotka vaativat huomattavasti luovuutta ja jatkuvaa uusien ratkaisujen hakemista. Varsinkin, kun rajallisilla resursseilla toimiessa joudutaan jatkuvasti soveltamaan. Se ei ole helppoa hommaa, mutta se on hommaa, jota museoissa tehdään koko ajan.

Mutta ennen kaikkea museot ovat ihmisten työtä. Se osa museoista, mikä näkyy yleisölle, on tuhansien työtuntien ja pitkien palavereiden, luovien ratkaisujen ja kompromissien tulosta.

Jokaisen kekseliään ratkaisun takana on ihmisiä, jotka ovat ajatelleet asioita uudella tai erilaisella tavalla. Jos vuoden 2019 syksyllä arvostin museoita nähtyäni niistä vain julkisivun, niin nyt voin kohtuullisella varmuudella sanoa, että osaan arvostaa museoissa tehtävää työtä vielä enemmän, koska tiedän, miten paljon yleisölle näkymätöntä työtä museoissa tehdään.

Ymmärtääkseni useimpien museoiden budjetin isoin menoerä ovat henkilöstökulut. Katson itse asiaa niin, että juuri henkilökunta on suomalaisten museoiden isoin voimavara ja niiden tärkein investointi. Ihmisiin käytetään eniten resursseja, joten on tärkeää, että ihmiset voivat hyvin.

Rakennukset, kokoelmat, näyttelyt, museokaupat, kahvilat ja nettisivut eivät synny itsestään, vaan niiden kaikkien takana on ihmisiä tekemässä parhaansa haastavissa olosuhteissa. Lisäisin vielä, että aivan erityisen haastavissa koronavuosien aikana.

Hyvää työtä tekevät hyvät työntekijät. Jos yhden neuvon julkean museoalalalle antaa, on se tämä: Pitäkää hyvää huolta henkilökunnasta. Museoala pyörii ja pysyy pystyssä silloin, kun työntekijät voivat hyvin. Museolla menee hyvin, kun työntekijät pitävät työstään ja työtovereistaan, ja kun he kokevat työnsä merkitykselliseksi. Jos henkilökunnalla menee huonosti, ei museolla voi mennä hyvin.

Lopuksi tahtoisin vielä sanoa kiitokset koko suomalaiselle museoalalle ja kaikille museoiden parissa ja niiden liepeillä työskenteleville ihmisille. Museopalkintoraadin jäsenyys on ollut minulle opettavainen ja sivistävä tehtävä, ja olen kiitollinen että olen saanut olla mukana raadin työskentelyssä.

Kiitos!