• Kuva: Stiftung Humboldt Forum im Berliner Schloss / Alexander Schippel

Kolonialismikeskustelu jatkuu Berliinissä

Berliinin kuninkaanlinna päätettiin pitkän kiistelyn jälkeen rakentaa uudelleen ja sen nimeksi valittiin kuuluisten Humboldt -veljesten mukaan Humboldt Forum. Miltä siellä näyttää nyt?

Humboldt -museokeskus on vihdoin syksyllä 2022 saanut kaikki museotilansa käyttöön ja avajaispäivää vietettiin 17.9. Viimeisimpänä on avattu Dahlemista rakennukseen siirtyneen Etnologisen museon viimeisetkin näyttelytilat ja Aasialaisen taiteen museo.

Humboldt Forumin valmistumisen myötä vieressä sijaitseva Berliinin laaja museokeskittymä Museuminseln on saanut merkittävän lisän, joka laajentaa ja monipuolistaa museosaaren vanhojen museoiden toimintaa.

Näyttelyiden teko on ollut vaativaa niin teknisesti kuin sisällöllisesti. Kolonialismin vastainen keskustelu on kyseenalaistanut ja asettanut uuteen kuosiin etnologisten kokoelmien esittämisen. En kadehdi Saksan valtiollisiin museoihin kuuluvan museon työntekijöitä.

Näyttelyistä huomaa, että välillä voimat eivät ole riittäneet suuren esinemäärän (20 000 objektia) jäsentämisessä suuriin näyttelytiloihin (16 000 m2). Paikoin on puolityhjiä huoneita, ja toisaalta paikoin esillä on aivan liian paljon esineitä. Näyttelysisältöjen omaksuminen ei ole helppoa, etenkin kun aineistossa on länsimaisessa kulttuuripiirissä kasvaneelle runsaasti uutta opiskeltavaa.

Näyttelyä on suunniteltu ja rakennettu keskellä kiivaana vellovaa keskustelua. Jo aikaisemmin vuonna 2018 rakennettua näyttelyosiota on kritisoitu kovin sanoin. Keskeisimpänä esimerkkinä on nostettu esille Lufin saarelta (saari sijaitsee Bismarckin merellä, Papua-Uusi-Guineasta pohjoiseen) peräisin oleva laiva. Laiva on uskomattoman hieno taidonnäyte, ja Etnologisen museon ehkä tunnetuin näyttelyesine, Museon ikoni, kuten Saksan valtion museoiden johtaja Hermann Parzinger sitä luonnehti lehdistötiedotteessa keväällä 2018.

Saksassa keskustelu ja kritiikki on Suomeen verrattuna terävämpää. Harvoin Suomessa näkee museoiden näyttelyistä sen tyyppistä kritiikkiä kuin toimittajan ja historioitsijan Götz Alyn kirjoitus Lufin saaren laivasta. Hän on kirjoittanut laivasta ja alueen kolonialismista kirjan.


Kuva: Staatliche Museen zu Berlin, Ethnologisches Museum / Stiftung Humboldt Forum im Berliner Schloss / Foto: Alexander Schippel

Tagesspiegelissä (14.9.22) Alyn palasi laivan esittelyyn näyttelyssä (käännös kirjoittajan):-- ”ei anneta selitystä sen rakentamisen hienostuneisuudesta tai maalausten merkityksestä. Näiden varhaisten merimiesten merenkulkutaidot olivat erinomaiset. Tätä kaksimastoista laivaa olisi hyödyllistä verrata primitiivisiin foinikialaisten, roomalaisten tai viikinkilaivojen kanssa. Niitä kuljetettiin monilla airoilla ja ajopurjeella. Ne kaikki tarvitsivat soutajia, eivätkä toisin kuin Etelämeren veneet kyenneet luovimaan tuulta vastaan. Lufin vene on viimeinen säilynyt ja alkuperäinen. Maailmanperintökohde! Etkä saa mitään tietoa siitä Humboldt Forumissa.

Lisäksi hän tuo esiin puutteet kolonialismin historian käsittelyssä. ”Laivan epämiellyttävästi valaistuun bunkkerimaiseen osastoon astuessa saa heti tietää, että amerikkalaiset ovat kokeilleet ydinaseita Marshallinsaarilla kahdentoista vuoden ajan ja että Australia on ylläpitänyt pakolaisten internointileiriä Papuan Manuksen saarella. Molemmat saaret kuuluivat aikoinaan Saksan siirtomaavaltakunnalle, molempiin vaikuttivat niin sanotut rangaistusmatkat, samoin kuin Lufin saareen, joka oli erityisen julma ympäristö. Mutta ei sanaakaan tästä, eikä myöhemmistä rikoksista. Kuinka säätiön puheenjohtaja Hermann Parzinger ja Etnologisen museon johtaja Lars-Christian Koch saattoivat jättää tällaisia virheitä näyttelyyn?”

Historian pitkät juuret

Saksalla on pitkä historia oman menneisyyden virheiden muistamisessa. Edelleen natsien teot ja holokausti nousevat säännöllisesti esiin keskustelussa. Näinhän ei ole kaikkien maiden historiapolitiikassa.Nyt Saksassa kolonialismin kritiikki nousee, näin voinee ajatella, natsivallan virheiden työstämisen rinnalle ja jatkoksi.

Saksan valtion museoita ei voi moittia siitä, että ne eivät yrittäisi parhaansa mukaan reagoida ajankohtaiseen keskusteluun ja uudistaa ajatteluaan. Nyt avatussa näyttelyssä (Afrikka, Aasia, Amerikat) esitystapa ja historian tulkinta on ainakin jonkin verran muuttunut ensimmäisistä näyttelyistä. Esineteksteissä on otettu käyttöön laajempi versio, jossa kerrotaan esineen provenienssi, ja onko esine tullut kokoelmiin kolonialistisen toiminnan ansiosta.

Beninin pronssien palautus on ollut Saksassa laajasti esillä, ja aiheesta on mukana pieni, mutta kiinnostava näyttelyosio. Esillä olevat pronssit ovat Nigerialle palautetuista tänne määräaikaiseksi talletukseksi jätettyjä.Näyttelyssä näkyvässä roolissa ovat videopuheenvuorot kolonialismista ja pronsseihin liittyvistä näkökulmista. Tutkijat, taiteilijat sekä saksalaisten janigerialaisten museoiden jaBenin Cityn kuninkaallisen perheen edustajat esiintyvät. Puheenvuorot tallennettiinvuoden2022 alussa Saksassa ja Nigeriassa. Kun kävin katsomassa näyttelyä, istui puheenvuoroja seuraamassa runsaasti museon kävijöitä.

Beninin osuus orjakaupassa oli jätetty pois, ehkä ymmärrettävästi. Aiemmin mainittu historioitsija Götz Aly on nimittäin muistuttanut, että Beninin kuninkaat hyötyivät suuresti transatlanttisesta orjakaupasta.

Tämä ei hänen mukaansa kuitenkaan johda oikeuteen kieltäytyä palauttamasta kulttuuriomaisuutta. ”Jos tällainen standardi hyväksyttäisiin, tämän maan museot, kirkot ja yksityiskokoelmat menettäisivät perustellusti ja ikuisesti kaikki arvokkaat kulttuuriomaisuutensa Hitlerin Saksan ihmisyyttä vastaan tekemien rikosten vuoksi”.

Museoiden kokoelmien päätyneiden esineiden palauttaminen on toisaalta kovin monimutkainen vyyhti. Esimerkiksi Neuvostoliiton erityiskomennuskunta siirsi Saksan museoista sotasaaliina Neuvostoliittoon noin 2,5 miljoonaa objektia. Näistä 1,5 miljoonaa objektia palautettiin aikoinaan DDR:n museoihin. Vielä miljoona esinettä lepää Venäjän museoiden varastoissa, hienoimmat työt ilmeisesti Pushkinin museossa Moskovassa. Kokoelmia on vaadittu takaisin Saksaan, mutta Venäjä pitää niitä oikeutettuna sotasaaliina, joka kompensoi natsien hävittämiä museoita ja kulttuuriperintökohteita.

Benin-näyttelyyn on liitetty kuten muuallakin Etnologisen museon näyttelyissä alkuperäiskansojen taiteilijoiden nykytaideosuuksia. Mielestäni suuntaus on hyvä, vaikkakin teokset ajoittain ovat aika omalakisia. Yhteistyö niiden ihmisten kanssa, joiden kulttuuriin kuuluvaa esineistöä on esillä, on oleellista. Tässä Humboldt Forum on parhaimmillaan onnistunut hyvin. Tämä tie ei kuitenkaan ole ongelmaton. Esiin on noussut kritiikkiä siitä, ovatko islamilaisen taiteen näyttelyosuuden kumppaniyhteisöt oikeita ja edustavia vai olisi kumppanien pitänyt olla muita. Kolonialismi on pirstonut alkuperäiskansat ja aina ei ole löydettävissä selvää ja yhtenäistä yhteistyötahoa.

Onko Suomessa toisin?

Entä kolonialismi ja Suomi? Aiheesta ei pääse meilläkään eroon. Tässä ei liene tarpeen referoida laajemmin asiasta käytyä keskustelua, jota on jo aiemmin käsitelty MuseoProssa, mutta kyllähän suomalaisetkin ovat monella tapaa olleet osa kolonialistista järjestelmää.

Suomessa museot ovat tarttuneet hyvin kolonialististen kokoelmien palauttamiseen. Tässä keskeisenä esimerkkinä on Kansallismuseo. Yhdysvaltoihin on palautettu objekteja, ja saamelaisten esineistö palautettiin Siidaan. Kansallismuseon Mäccmõš, maccâm, máhccan – kotiinpaluu -näyttely (2021) oli mielestäni ajatellumpi ja visuaalisesti paremmin toteutettu kuin Humboldtin Benin -näyttely.

Toki kokoelmien palauttaminen on astetta helpompaa, kun vastaanottavalla taholla on sama omistaja, rahoittaja ja sama toimintaa säätelevä museolaki kuin esineitä luovuttavalla museolla. Epäilen että palautus Kansallismuseon Venäjän valtakunnan alueelta peräisin olevien objektien osalta ei olisi aivan yhtä ongelmatonta, ainakaan juuri nyt.

 

Kommentti




  

NÄKÖKULMA / 28.10.2022

Kirjoittaja


Fil.lis. Olli Immonen on taidehistorioitsija. Hän työskenteli vuosina 2010–2020 Turun museopalvelujohtajana ja asuu tällä hetkellä Berliinissä.

#näkökulma, #berliini, #kolonialismi, #näyttelyt

  • Facebook
  • Twitter
  • Linkedin