Natsitaidetta kokoelmissa – onko meillä tässä ongelma?

Yhdysvaltojen viranomaiset holokaustikysymysten erityisedustajan toimistosta (engl. Office of the Special Envoy for Holocaust Issues Bureau of European and Eurasian Affairs) raportoivat säännöllisin väliajoin huomionsa, miten eri maat pyrkivät palauttamaan saksalaisten holokaustin aikana juutalaisilta takavarikoimaa omaisuutta takaisin oikeille omistajille. Museoiden osalta erityisenä tutkimuksen kohteena ovat kokoelmissa olevat taideteokset. Uusin suomalaisten taidemuseoiden kokoelmista tehty raportti "Justice for Uncompensated Survivors Today (JUST) Act Report" julkaistiin elokuussa.

Raportin mukaan suomalaisten museoiden kokoelmissa on juutalaisilta 1930- ja 1940-luvuilla takavarikoituja teoksia. Ne ovat tulleet Suomeen joko suoraan Saksasta tai sodan jälkeen Neuvostoliitosta. Neuvostoliitto mahdollisena takavarikoitujen teosten kauttakulkumaana mainitaan nyt ensimmäistä kertaa. Tämä luo oman mutkansa teosten alkuperän ja provenienssin selvittämisessä.

Amerikkalaisten raportti ei varsinaisesti kehu suomalaisia museoita asian edistämisestä, päinvastoin. Raportin mukaan suomalaisilla museoilla ei ole ollut sisäistä tai ulkoista painetta mahdollisesti takavarikoitujen teosten provenienssien selvittämiseen. Lisäksi raportissa todetaan, että niin kutsuttua natsitaidetta koskevaan tutkimukseen ja tutkijoihin on museoissa suhtauduttu jopa kielteisesti:

”The researchers stated that they encountered significant resistance from officials at Finnish museums and owners of private collections, who required payment from researchers to permit access to works of art or who refused permission entirely.”

Kommentti perustuu Jyväskylän yliopistossa 2000-luvun alkupuolella toteutettuun tutkimushankkeeseen. Samaan selvitykseen perustuu raportissa esiin nostettu arvio juutalaisilta takavarikoitujen teosten määrästä. Museoiden kokoelmissa epäselvä omistushistoria vuosilta 1933-1945 on arviolta noin 180 teoksella.

Kuva: Wikipedia Commons

Raportti nostaa positiivisena esimerkkinä Ateneumin

Hyvääkin löydetään. Raportti nostaa positiivisena esimerkkinä esiin Ateneumin. Taidemuseo on julkaissut verkkosivuillaan tiedot 64 taideteoksesta, joiden provenienssia vuosilta 1933-1945 ei ole pitävästi tutkittu, ja siten on mahdollista, että teokset ovat takavarikoitua natsitaidetta. Julkaistu lista ei sinällään ota kantaa siihen, onko teosten takavarikkohistoria todennäköinen, vaan siihen, että tällainen mahdollisuus on olemassa. Lista on nähtävissä Ateneumin verkkosivuilla.

Suomen valtiota on käytännössä jokaisen holokaustikysymysten erityisedustajan toimiston julkaiseman raportin jälkeen kehotettu edistämään tilannetta. Kansallinen tutkimushanke kaikkien puutteellisten provenienssitietojen selvittämiseksi olisi kokoluokaltaan niin suuri, ettei siihen ole näillä näkymin mahdollisuuksia. Ateneumin toteuttama ratkaisu, jossa provenienssin selvittäminen joukkoistetaan saa opetus- ja kulttuuriministeriössäkin kannatusta. Se voi mahdollisesti tuoda lisävalaistusta teosten omistushistoriaan, mutta ennen kaikkea on selkeä viesti avoimuudesta ja siitä, ettei ongelmaa haluta piilottaa.

Raportissa ei yllätä se, että siinä todetaan suomalaisten museoiden kokoelmissa olevan teoksia, joiden voi epäillä olevan takavarikoitu juutalaisilta, ja siten museoiden oikeutus niiden säilyttämiseen voidaan kyseenalaistaa. Yllätys ei myöskään ole se, että museoiden kokoelmissa on teoksia, joiden provenienssia ei ole kaikilta osin vedenpitävästi tutkittu. Yllätys sen sijaan on väite, että suomalaiset museot haluaisivat estää vuosina 1933-1945 juutalaisilta takavarikoidun omaisuuden jäljittämiseen liittyviä tutkimuksia ja hankkeita.

Jos näin on, vuosien 1933-1945 osalta provenienssitiedoiltaan epäselviä teoksia kokoelmissaan omistavilla museoilla on epäilemättä kokoelmapoliittisen arvokeskustelun paikka. Jos taas näin ei ole, kohtalaisen helppo askel asiantilan parantamiseksi olisi Ateneumin esimerkki, joka mahdollistaa joko provenienssitietojen vahvistumisen tai teosten palautumisen niiden oikeille omistajille. Toki vaihtoehtona on myös olla tekemättä mitään, mutta siihen sisältyvää piiloviestiä tuskin yksikään museo haluaa välittää.