• Koulutus Haaga-Heliassa.

Porvoon museo vie museoelämyksiä sinne missä yleisö on

Porvoon museo osallistui Haaga-Helia ammattikoulun Digisti Live -hankkeen striimaustyöpajaan vuoden 2022 lopulla. Haaga-Helian lehtori Monika Birkle ja Porvoon museon viestintäassistentti Inari Porkka summaavat hankkeessa vastaan tulleita haasteita ja niistä otettuja oppeja.

Koronapandemia mullisti myös museoiden toimintaa ja innosti kokeilemaan uusia digitaalisia ratkaisuja yleisötyössä. Porvoon museossa tehtiin muun muassa videomuotoisia virtuaaliopastuksia sekä etäluentoja. Seuraavana askeleena nähtiin virtuaaliset live-opastukset, sillä museo-opastusten vahvuus on vuorovaikutus: kysymysten esittäminen ja omien muistojen jakaminen. Muun muassa nämä ajatukset motivoivat Porvoon museossa viestintäassistenttina työskentelevän Inari Porkan osallistumaan Haaga-Helian Digisti Live -hankkeeseen.

Rohkaisevia ensiaskeleita digipolulla

Pandemian aikana vuosina 2020–2021 tehdyt virtuaaliset opastukset museon näyttelyiden eri aiheista toteutettiin antoisana yhteistyönä paikallislehti Itäväylän kanssa. Videoiden avulla tuotiin sisältöä lähemmäksi yleisöä, sillä saavutettavuus on yksi museoiden keskeisistä arvoista.

”Video-opastukset on otettu vastaan hyvin, ne ovat edelleen saatavilla museon nettisivuilla ja niitä tarjotaan aktiivisesti myös koulujen käyttöön. Videoiden avulla pystyimme näyttämään laajemmin mitä museon kokoelmien aarrekammiossa on”, iloitsee Porvoon museon viestintäassistentti Inari Porkka.

Saavutettavuuden lisäksi digitaalinen sisältö ja virtuaaliopastukset auttavat muuttamaan mielikuvia pölyisistä museoista. Videosisällöt ja etäluennot auttavat myös ratkaisemaan käytännön ongelmia. Esimerkiksi senioritoiminnassa rajattu museotila on haaste: tilaan mahtuu kerralla korkeintaan 20 henkilöä. Digitaalisten sisältöjen avulla on mahdollista saavuttaa suurempi yleisö eikä tallenteiden katseleminen ole aikaan sidottu.

Museoiden yleisötyö digitalisoituu

Kun museoissa puhutaan digitalisaatiosta, viitataan usein kokoelmien digitointiin. Tulevaisuudessa Porvoon museokin tulee julkaisemaan kokoelmiaan Finnassa, joka kokoaa yhteen yhteiseen hakupalveluun kulttuurin ja tieteen aarteita eri instituutioista. Mutta yleisötyön digitaaliset ratkaisut ovat jääneet hajanaisemmiksi, enempi museoiden itse ratkaistaviksi – tosin yhteistyötä tälläkin saralla on jo aloiteltu, josta hyvänä esimerkkinä Digimuseo-palvelu.

Porvoon museon lailla myös Kansallisgalleria osallistui Haaga-Helian Digisti Live hankkeeseen. Hankkeen puitteissa he pohtivat miten digitaalisuudella voi elävöittää museokävijöiden kokemusta, josta voi lukea lisää artikkelista Mitä hyvää kännykkä voi tuoda museoelämykseen.

”Saavutettavuus ja avoimuus ovat tärkeitä arvoja museoille, sillä ihmisillä tulee olla pääsy kulttuuriperintöön. Kulttuuriperintö kuuluu ihmisille ja me museoissa vain pidämme siitä huolta”, taustoittaa Porkka.

Hän itse käyttää erilaisia digitaalisia kanavia ja kokee että on hedelmällisintä mennä sinne missä ihmiset jo ovat.

”Täytyy mennä ihmisiä kohti ja käyttää olemassa olevia alustoja, esimerkiksi Instagramia ja Facebookia,” Porkka kiteyttää. Näiden ajatusten myötä Porkka innostui hankkeeseen osallistuessaan kokeilemaan Instagramin livestriimauksia museosta.

Jenny Törnroos harjoittelee livestriimausta.

Museon joulukalenteri Instagram Tarinoissa

Haaga-Helian Digisti Live hankkeen striimaustyöpajassa Porvoo Campuksella käsiteltiin striimauksen perusteita: kalustoa, kuvakulmia, kameratyötä, esiintymistä kameran edessä, valon ja äänen huomioimista, tilaratkaisuja, valmistautumista ja käsikirjoituksen tekoa. Osallistujille tarjottiin mahdollisuuden tehdä kokeiluja, jossa hankkeen videoasiantuntija oli mukana sparraamassa osallistujia heidän omissa tiloissaan.

Porvoon museo lähti mukaan kokeiluun ja halusi saada kokemusta siitä, miten Instagramia voisi käyttää live-lähetyksen kanavana. Vahvuudeksi nähtiin se, että yleisö voisi seurata lähetystä reaaliaikaisesti ja osallistua tykkäämällä, kommentoimalla ja kysymällä.

”Ensimmäinen ajatus oli tehdä käsikirjoitettu 15 minuutin livelähetys, mutta se on aina tiettyyn aikaan sidottu, joten se vaatii paljon etukäteismarkkinointia, että saadaan osallistujat mukaan juuri sillä live-hetkellä”, toteaa Porkka.

Alkuperäinen oletus oli, että Instagram live-lähetyksen voi jättää julkiseksi joksikin aikaa liven päätyttyä, mutta Instagram on muuttanut toimintojaan eikä se olekaan enää mahdollista. Menneen live-videon voi ainoastaan tallentaa omalle laitteelleen ja sen voi julkaista Instagramin tarinat (Stories) toiminnolla ainoastaan lyhyemmiksi pätkiksi pilkottuna. Tämän vuoksi aikaan sidotusta live-osuudesta luovuttiin varhaisessa vaiheessa ja siirryttiin tekemään sisältöä suoraan tarinoihin.

Syntyi ajatus joulukalenterista. Koska Instagram-tarinat ovat näkyvillä vain 24 tuntia, tuntui kynnys joulukalenterien luukkujen tekemiseen videomuotoisena tarpeeksi matalalta.

”Tarinoiden väliaikaisuuden vuoksi meillä ei ollut pakonomaista tarvetta saada videoista samankaltaisia, kun edelliset poistuivat ajan kanssa. Kuka nyt muutenkaan säästää vanhoja joulukalentereita”, naureskelee Porkka.

Joulukalenterin luukut olivat muutaman minuutin mittaisia kurkistuksia museon joulunäyttelyihin.

”Teimme kalenteriluukkuja yhdessä kollegani Jenny Törnroosin kanssa ja saimme aikaan houkuttelevia suupaloja joulunäyttelyistä. Toivottavasti katsojat innostuivat tulemaan paikan päälle tai ainakin heidän mielikuvansa museosta parani.”

Kannustavaa palautetta

Kokeilun tulokset olivat kannustavia. Sisältöön tuli erilaisia emoji-reaktioita kuten sydämiä. Joulukalenterin aikana museon Instagram-tili oli aktiivisempi kuin normaalisti. Joulukalenteri toteutettiin ilman videotuotannon ammattilaista.

”Tämän joulukalenterikokemuksen jälkeen on paljon helpompi sisäistää videotuottajien neuvoja, niitä pystyy huomioimaan nyt ihan eri tavalla, kun on itse kokenut produktion tekijän näkökulmasta. Joulukalenterin aikana tekniikka ei aina toiminut ja meillä oli käytössä erilaatuisia älypuhelimia, jonka takia varsinkin äänenlaadussa oli vaihtelua. Vakaajan ja ulkoisen mikrofonin hankinta olisi pieni investointi, jotka parantaisivat huomattavasti kuvan ja äänen laatua tulevaisuudessa”, pohtii Porkka.

Hankkeen aikana huomattiin myös, että lyhyet videot toimivat paljon paremmin kuin kuvat. Esiintyminen videoissa luonnollisesti jännitti, ja oman äänen värinä koettiin kiusalliseksi. Kuitenkin muut kollegat toivat esille, että tietty rosoisuus ja aitous kuuluu asiaan ja sitä arvostetaan.

Matka digipolulla jatkuu

Porvoon museo aikoo jatkossakin tarjota seuraajilleen sisältökokonaisuuksia Instagram-tarinoihin. Suunnitelmissa on tuoda lisää interaktiivisuutta mukaan Instagramin tarraominaisuuksilla. Kesällä 2023 sisältö liittyy Louis Sparren ja A.W. Finchin Iris-tehtaan tuotantoon ja sen merkitykseen suomalaiselle muotoilulle.

Museot ovat kehittyneet aikojen saatossa ja ovat menossa asiakaslähtöisempään suuntaan. Inari Porkka unelmoi tulevaisuuden museosta, joka voisi muistuttaa enemmän kirjastoa, jonne olisi matala kynnys tulla viettämään aikaa ja käyttämään palveluita. Museoiden ympärille muodostuisi yhteisöjä, ja toiminta kehittyisi ihmisten tarpeiden ympärille. Oppiminen menneistä ajoista olisi innostavaa, voisi jopa tarjota ratkaisuja tämän päivän haasteisiin. Esimerkkinä Porkka mainitsee luonnonkuitujen käytön vaatteissa tai maanviljelyksen aikana ennen tuholaismyrkkyjä ja teollisia lannoitteita. Museoalalla voisi olla myös paljon annettavaa kiertotalouteen tai kestävän kehityksen ratkaisuihin.

”Museothan elävät tulevaisuutta varten, ne haluavat säilyttää kokoelmiaan maailman loppuun saakka”, Porkka järkeilee.

Koulutustilanne Porvoon museossa.

Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Digisti Live hankkeen tavoitteena on rikastuttaa tapahtumia ja elämyksiä digitaalisin keinoin. Hanke rahoitetaan osana Euroopan unionin covid-19-pandemian johdosta toteuttamia toimia. Hankkeen rahoitus: EAKR 2014-2020 (REACT-EU), Uudenmaan liitto.

 

Kommentti




  

ARTIKKELI / 11.4.2023

Kirjoittaja

Inari Porkka työskentelee Porvoon museon viestintäassistenttina.

Monika Birkle työskentelee Haaga-Helia ammattikorkeakoulun lehtorina.

##artikkelit #museotyö #yleisötyö #museoelämykset