Sanoilla on väliä – ongelmallinen kieli kokoelmatyössä

Kieli on museotyössä tärkeä, mutta myös haastava työväline. Kielen avulla museot voivat välittää tietoa. Vääränlainen kieli voi kuitenkin olla loukkaavaa, luoda virheellisiä tulkintoja ja ylläpitää syrjiviä asenteita.

”Veistos, norsunluuta. Esittää vasemman jalkansa varassa seisovaa pukinpartaista miestä, jonka kohotetussa oikeassa kädessä on miekan kahva. Terä on katkennut. Vasen käsi pitelee kiinni tupesta. Mies on avopäin, tukka sidottu takaraivolle ”poninhännälle” (muuan tyttöletukoiden hiusmuoti 1960-luvun alkuvuosina, mikä tähän jälkeentulevaisten valistukseksi merkittäköön). Jalassa ruohoista tai oljista tehdyiltä näyttävät töppöset.”
- Japanilaisen pienoisveistoksen kuvaus Suomen Kansallismuseon etnografisten kokoelmien pääluettelossa vuodelta 1961 (VK5561:164)

Museoissa esineet luetteloidaan: mitataan, kirjataan materiaalit, luokitellaan ja usein myös kuvaillaan. Vaikka kuvailuissa pyritään ja on pyritty neutraaliuteen, luo kuvailuissa käytettävä kieli aina oman tasonsa esineen historiaan. Ylläolevan kuvailutekstin kirjoittaja on ymmärtänyt, että kieli ja käytettävät termit ovat aikasidonnaisia.

Museoiden aikamittakaavassa kuvailut kulkevat pitkään esineiden yhteydessä, vuosikymmeniä tai jopa vuosisadan. Ne kertovat usein paitsi esineestä itsestään, myös kirjoittajastaan ja ajasta, jolloin kuvaus on kirjoitettu. Kuvailut voivat toisinaan olla lähinnä huvittavia, mutta joskus myös loukkaavia, rasistisia tai virheellisiä.

”Puusta veistetty mustaksi maalattu neekeripoika”

Kuvailutekstien erikoisiin ja nykynäkökulmasta jopa arveluttaviin sanavalintoihin voi suhtautua vain kuriositeettina. Vanhatkin kuvailutekstit saatetaan kuitenkin kirjata usein sellaisenaan kokoelmanhallintajärjestelmään, jolloin ne päätyvät julkisesti nähtäville esimerkiksi Finnaan. Loukkaavia termejä voi olla myös aivan uusissa esineteksteissä. Ymmärtääkö esinetietoja lukeva museoalan ulkopuolinen ihminen, että kuvailut saattavat olla vuosikymmeniä vanhoja eivätkä välttämättä edusta nykynäkemystä?

Käytetty kieli on kontekstisidonnaista

Huhtikuussa 2020 tehdyssä haussa Finnasta löytyi 82 esinettä tai taideteosta hakusanalla ”neekeri”. Vain muutamassa hakutuloksessa oli kyse tuotteen nimestä. Kuvahakutuloksia oli vielä paljon enemmän. Väliotsikko on suora lainaus Finnasta löytyvän mainostelineen (TMM17435) kuvauksesta. Museoiden omissa kokoelmajärjestelmissä vastaavilla tavoilla kuvattuja esineitä ja kuvia on vielä paljon enemmän. Kielenkäyttöön liittyvät haasteet eivät koske vain yksittäisiä sanoja, mutta tämän yhden, yleisesti loukkaavaksi ymmärretyn sanan yleisyys hakutuloksissa paljastaa paljon.

Kirjaimia

Kuva: Unsplash

Museoita pidetään oikean ja asianmukaisen tiedon lähteenä, joten syrjivien sanojen ja termien käyttäminen julkisissa hakupalveluissa antaa mielikuvan niiden hyväksyttävyydestä. Ei siis ole yhdentekevää, miten esineet on nimetty ja mitä sanoja kuvailuissa käytetään. Valkoihoiselle suomalaiselle ongelmattomalta tuntuva historian jäänne saattaa jollekin muulle olla kokemus syrjinnästä.

Objektiivista tarkastelua vai subjektiivista tulkintaa?

Museokokoelmia luetteloiva ammattilainen pyrkii työssään kirjaamaan esineestä ainoastaan oikeaa tietoa. Luetteloinnissa voi kuitenkin valita, kuvaileeko esineen muodon, valmistustekniikan tai koristelutyylin. Kaikki nämä seikat ovat nopeasti ajateltuina neutraalia tietoa. Yksinkertaisinkin kuvailu on kuitenkin aina luetteloijan tulkinta siitä, mikä esineessä on oleellista. Kieli ei ole museotyöntekijälle neutraali työväline.

Esineiden nimeäminen ei ole yhdentekevää

Kieli on myös kansainvälisesti keskusteltu aihe museokentällä. Erityisesti käytettävän kielen, nimitysten ja esineiden luokittelujen merkitystä on jouduttu pohtimaan entisten siirtomaavaltojen museoissa. Suomella ei ole siirtomaahistoriaa, mutta samaa pohdintaa on syytä tehdä täälläkin. Suomalaisiin kokoelmiin on saatu ja aktiivisesti kerätty vieraiden kulttuurien tai kulttuuristen vähemmistöjen esineitä ja heitä esittäviä teoksia.

Kattavan kuvan kielen ja kokoelmien välisestä problematiikasta antaa esimerkiksi neljän hollantilaisen kulttuurihistoriallisen museon julkaisu Words Matter: An Unfinished Guide to Word Choices in the Cultural SectorJulkaisu käsittelee monesta näkökulmasta sitä, miten museot ovat käyttämällään kielellä ja kokoelmapolitiikallaan ylläpitäneet rasistista ja syrjivää narratiivia. Ei ole samantekevää, miten teokset on nimetty, miten esineistä kirjoitetaan, kuka kirjoittaa ja mitä museoon tallennetaan. Julkaisussa kysytään aiheellisesti, kertovatko muista maista tuodut esineet enemmän alkuperämaan kulttuurista vai kerääjäpuolen suhteesta kyseiseen maahan.

Kuka pääsee ääneen museossa?

”Koristeaiheet osaksi naturalistisia, niinpä nähdään siinä strutsia toivottomasti takaa-ajava krokotiili tai kala ynnä lisäksi 2 muuta kalaa ja strutsia. Kahdesta patakakkoseksi nimitettyä pelikorttia muistuttavasta kuviosta sekä sanasta DAKAR päätellen on vadin valmistanut joku länsimaisesti sivistynyt neekeri.”
- Dakarilaisen vadin kuvaus Suomen Kansallismuseon etnografisten kokoelmien pääluettelossa vuodelta 1936 (VK5242:1)

Vieraina pidettyjä kulttuureja edustavaksi katsotut esineet on usein erotettu omiin kokoelmiinsa tai omiin museoihinsa. Esineitä on luokiteltu, kuvailtu ja järjestetty länsimaisesta, valkoisesta näkökulmasta. Words matter -julkaisussa tuodaan monin esimerkein esiin, miten näkökulma esineisiin on ollut vahvasti kerääjän. Esineiden alkuperäinen käyttäjä on pitkään jäänyt sivuun ilman kommentointimahdollisuutta. Muuta kuin länsimaista kulttuuritaustaa edustava museokävijä on saattanut todeta olevansa museossa vain eksoottinen kuriositeetti, ikuinen vieras tai kokonaan näkymätön.

Valtakulttuurin rakenteet kielessä on tuotava esiin

Kielikysymys ei koske vain nykyisin halventavaksi tai rasistisiksi ajateltujen sanojen siistimistä pois esineiden kuvailuista ja nimistä. Words matter -julkaisussa tuodaan myös esille, kuinka pelkästään kuvailussa käytetty aikamuoto voi olla ongelmallinen. Preesensissä kirjoitettu kuvailu esineen käyttötavasta voi pitää paikkansa kirjoitushetkellä, mutta ei välttämättä enää kymmenen, viidenkymmenen vuoden päästä.

Aikamuodolla voidaan luoda mielikuva, jossa esineen edustama kulttuuri ikään kuin pysähtyy yhteen hetkeen historiassa ja kaikki sen hetken jälkeinen kehitys jää näkymättömiin. Omasta ympäristöstämme on helppo tajuta, ettemme enää elä pärepihtien valossa hirsimökeissä. Kuinka moni suomalainen kuitenkin edelleen luulee saamelaisten elävän vain Lapissa ja kodassa? Kertovatko kokoelmat ja niiden kuvaukset muita tarinoita?

Tanakka mies, vai onko se akka?

”Veistos, ruskeaa pronssia. Esittää maassa istuvaa tanakkaa miestä (vai onko se akka?), joka kiukkuisena heristää oikeata nyrkkiään ja huutaa solvauksia kita avoinna [--], päätä peittää vartalonverhoon liittyvä huppu.”
- Aasialaisen veistoksen kuvaus Suomen Kansallismuseon etnografisten kokoelmien pääluettelossa vuodelta 1961 (VK5561:147)

Sukupuoli on yksi tapa määritellä ja luokitella ihmisiä mutta ei ongelmaton. Sukupuoli on periaatteessa vain kunkin itsensä määriteltävissä ja tätä määrittelyä tulisi myös muiden kunnioittaa. Biologinen sukupuoli voi olla helposti määriteltävissä tai, kuten yllä oleva esimerkki osoittaa, haasteellista.

Sukupuolen moninaisuutta ja määrittelyjen hankaluutta on mietitty esimerkiksi Työväenmuseo Werstaalla.

”Seksuaalivähemmistöjen aineisto on oikeastaan helpointa, koska aineisto on uutta ja pystymme tarvittaessa useimmiten tarkistamaan lahjoittajalta, mitä termiä hän haluaa käyttää. Sen sijaan sukupuolen problematisoiminen on haasteellista esimerkiksi vanhoista kuvista, joista ei ole tietoja. Eli miten määritetään, kuka on mitäkin sukupuolta? Milloin sukupuolen arvaaminen edes on merkityksellistä?”, Työväenmuseo Werstaan kokoelmapäällikkö Leena Ahonen miettii.

Sukupuoli liittyy myös esineiden käyttötarkoitukseen. Varsinkin vanhempia Euroopan ulkopuolelta tuotuja kokoelmaesineitä, erityisesti vaatteita, on luokiteltu länsimaisesta näkökulmasta. Esimerkiksi kietaisuhameet ovat ja ovat olleet monessa kulttuurissa sekä naisten että miesten käyttämiä vaatteita, mutta kokoelmiin otettaessa hameet on saatettu ”sukupuolittaa” virheellisesti vain naisten vaatteiksi.

Lisäksi monissa Euroopan ulkopuolisissa kulttuureissa jako sukupuoliin ei ole ollut niin jyrkän dualistinen, vaan on tunnistettu useita sukupuolia ja tapoja määrittää itsensä. Nämä käsitykset ovat helposti jääneet piiloon tai tulkittu väärin.

Kirjaimia

Kuva: Unsplash

Tiedon aikasidonnaisuus

Museotyössä aikajänne ulottuu muinaisuudesta kauas tulevaisuuteen. Nykypäivän arkinen esine saattaa olla sadan vuoden päästä lähes käsittämätön, ellei siitä ole kirjattu riittäviä kontekstitietoja selitykseksi. Myös maantieteellisesti tai kulttuurisesti kaukaa tulevat esineet voivat omasta ympäristöstään irrotettuna muuttua yhtä vaikeasti tulkittaviksi.

Museossa kirjattavaan tietoon ja kuvailussa käytettävään kieleen liittyy myös tiedonhistoriallinen näkökulma. Museo ei tuota eikä edes pysty tuottamaan objektiivista tietoa, koska tulkinnat ovat riippuvaisia ajasta, paikasta ja tekijästä.

”Käytännön työssä luettelointitiedot ovat hyvin kirjavia, niin kuin ovat luetteloijatkin olleet eri vuosina. Eli selkeää ohjetta meillä ei ole, vaikka välillä sellaista kaipaisi. Joskus olemme myös liian varovaisia eikä sekään ole tavoite, että asioita jää pimentoon”, pohtii kokoelmapäällikkö Leena Ahonen.

Museotyössä aikajänne on pitkä

Esineestä kirjattu tieto on kuitenkin aina osa esineen historiaa, esineestä kerätyn tiedon historiaa ja museohistoriaa, vaikka se olisi myöhemmän tulkinnan mukaan arveluttavaa tai jopa virheellistä. Vanhojen esinekuvausten ja teosten nimien soisikin säilyvän ainakin museon sisäisessä kokoelmanhallintajärjestelmässä.

Helppo keino tiedon aikasidonnaisuuden ilmaisemiseen yleisölle avoimissa kokoelmapalveluissa olisi kirjoitusvuoden merkitseminen kuvauksen yhteyteen. Näin vanhat kuvaukset erottautuisivat selkeästi uudemmista, asettuisivat kontekstiinsa ja lukija osaisi paremmin arvioida, miten luotettavaa tieto on.

Kieleen, tietoon ja niihin liittyvää valtaa koskeviin kysymyksiin ei ole helppoja ja yksiselitteisiä vastauksia. Historiaa ei ole syytä peitellä, mutta siitä voi ottaa opiksi ja kehittyä.

 

Kommentti




Kommentit

Ildikó

Kiitos, Sanna, erinomainen pohdinta ja hyvin ajankohtainen. Luettelointi ei ole ihan niin mekaanista ja helppoa, kannattaa siihen paneutua huolella.

 
Sanna S.

Kiitos n-sanaa koskevasta kommentista. Tekstiä kirjoittaessa pohdin asiaa paljon, mutta katsoin sen käytön olevan tässä yhteydessä perusteltua, koska esimerkiksi väliotsikossa kyse on suorasta lainauksesta Finnassa julkisesti nähtävillä olevasta tekstistä ja melkein kaikissa muissakin tapauksissa kyseessä on suora tekstilainaus. Huomio on kuitenkin hyvä ja kuvaa, miten monisyinen koko aihe on ja kuinka paljon opittavaa näissä kysymyksissä on vielä itsellänikin.

 
X

Hyvää pohdintaa! Olisiko tekstin voinut kirjoittaa ilman n-sanaa? Toimisi ihan hyvin ilman sitä ja voisi jakaa tekstiä huoletta.

 
Sanna S.

Kiitos kommenteista. Tämä on varmasti aihe, jota moni on joutunut työssään pohtimaan jollain tasolla mutta josta ei vielä ole Suomessa ollut juurikaan laajempaa keskustelua.

 
Katriina

Onpas hyvä ja tärkeä kirjoitus!

 
Tarja

Mielenkiintoisia näkemyksiä, herättää miettimään omiakin katsantokantoja.

 
  

Kirjoittaja

Henkilökuva Sanna Särkelästä

Sanna Särkelä työskentelee tutkijana Suomen kansallismuseon kokoelmien siirtoprojektissa.

#artikkeli, #kokoelmat, #kokoelmatyö, #luetteloiminen, #museoetiikka