Uusia museoita Berliinissä

Berliinin keskustassa sijaitseva, 1800-luvulla alkunsa saanut Museuminsel on maailmanperintökohde, jonka museorakennuksia ja ympäristöä korjataan kunnianhimoisen yleissuunnitelman ohjaamana. Prosessi kestää vielä kymmeniä vuosia.

Masterplaniksi kutsutun suunnitelman mukaisesti museosaarelle valmistui muutama vuosi sitten ensimmäisenä uudisrakennuksena James-Simon-galleria. David Chipperfieldin suunnittelema rakennus sovittautuu onnistuneesti alueelle ja tarjoaa saarelle kovasti kaivatun auditorion sekä vaihtuvien näyttelyiden tilan. Rakennus on myös portti ja oheispalvelurakennus kahteen alueen museoista.

Uudisrakentamiseen voi perusteellisuudessaan ja kustannuksiltaan verrata myös Ludwig Mies van der Rohen suunnitteleman Neue Nationalgalerien tänä vuonna valmistunutta peruskorjausta. Senkin suunnitteli Chipperfieldin toimisto.

Humboldt Forum

Erikoisin uusi museorakennus sijaitsee museosaaren naapurissa. Vastapäätä Schinkelin Altes Museumia (1825–1830) on rakennettu uudelleen Preussin kuninkaanlinna (useita rakennusvaiheita, viimeisin laajennus Andreas Schlüter 1689–1713). Rakennus vaurioitui sodassa ja purettiin vuonna 1950. Uusi kuninkaanlinna on nyt nimeltään Humboldt Forum (arkkitehti Franco Stella). Kuusikymmentä metriä korkea kupoli ja julkisivut on palautettu Schlüterin asuun. Sisätilat ja yksi julkisivu ovat moderneja. Täällä toimii kolme museota: yliopiston, kaupungin ja valtion etnografinen museo.

Humboldt Forum on herättänyt keskustelua.

Liittotasavallan kulttuuriministerinä on viimeiset kahdeksan vuotta toiminut Monica Grütters. Humboldt Forumin/kuninkaanlinnan uudisrakennusta on pidetty konservatiivipuolue CDU:ta edustavan ministerin keskeisenä hankkeena. Epäilemättä kuninkaanlinnan uudelleenrakentaminen onkin sellainen kulttuurirakennushanke, joka jättää jälkensä Berliiniin. Hanke on poikkeuksellisen monisyinen. Paikka on keskeinen niin Preussin, DDR:n kuin myös liittotasavallan historian ja arvojen kannalta. Nyt kun rakennus lokakuussa 2021 on otettu lähes kokonaan käyttöön, niin sen ympärillä käydään yhtä vilkasta keskustelua kuin rakennuspäätöstä tehdessä.

Kolonialismi, kirkko, ilmastonmuutos, kansalaisvaikuttaminen - teemoja on useita ja näyttää siltä, että keskuksen museot ovat aktiivisesti mukana keskustelussa, halusivat tai eivät. Oli rekonstruktiosta mitä mieltä vain, niin ilman hanketta kolonialismikritiikki ja provenienssitutkimus tuskin olisivat Saksassa niin keskiössä kuin ne nyt ovat.

1900-luvun taiteen museo

Grütters on tukenut voimakkaasti myös Neue Nationalgalerien peruskorjausta ja 1900-luvun taiteen uudisrakennusta (Museum des 20. Jahrhunderts) Kulttuurifoorumin alueelle. Uudisrakennukseen on sinänsä selkeä tarve, sillä Uudessa kansallisgalleriassa ei ole riittävästi tilaa Kansallisgallerian mittavan 1900-luvun taidekokoelman esittelyyn.

Neue Nationalgalerie rakennettiin muurin pystyttämisen jälkeen vastinpariksi itäpuolen alkuperäiselle kansallisgallerialle. Mies van der Rohen rakennuksen ohella uudelle Kulturforumin alueelle sijoittui muitakin museo- ja kulttuurirakennuksia. Arkkitehtonisesti arvokkaimpina pidetään Hans Scharounin lennokkaita filharmonikkojen konserttitaloa ja uutta kansalliskirjaston rakennusta. Keskeinen rakennus alueella on lisäksi St. Matthäus -kirkko, (Friedrich August Stüler 1846). Myös sitä käytetään näyttelytoiminnassa.

Kansallisgallerian ja Filharmonian väliselle alueelle sijoitettavasta museosta käytiin arkkitehtuurikilpailu, jonka voitti 2017 Herzog & de Meuronin toimisto. Tänä vuonna saatiin rakentamispäätös ja perustustyöt ovat jo käynnissä. Museon ympärillä käyty keskustelu kannattaa noteerata, jos on suunnittelemassa uutta museorakennusta.

Uuden museorakennuksen rakentaminen on käynnistymässä. Havainnekuva perustuu Herzog & de Meuronin toimiston suunnitelmaan.

Sveitsiläisen Herzog & de Meuronin arkkitehtien suunnitelmaa kritisoidaan huimasti nousseista rakennuskustannuksista. 200 miljoonan budjetti on tällä hetkellä yli 400 miljoonaa euroa. Rakennuksen ulkonäköä on moitittu latomaiseksi tai halpahalliketju Aldin rakennuksia muistuttavaksi. Sen sijainti Neue Nationalgalerien ja Filharmonikkojen konserttitalon välissä pilaa arvioiden mukaan alueen alkuperäisiä näkymiä ja Neue Nationalgalerien asemaa maisemassa.

Rakennusta pidetään aivan liian kalliina ja kerskarakentamisena. Uutena tekijänä on noussut kritiikki siitä, että rakennus on vahingollinen ilmastolle.

Kieltämättä uudisrakennus on kallis. Rakennuksen kustannuksia on vertailtu (FAZ 24.6.21). Mannheimin vuonna 2018 avatussa Kunsthallessa hyötypinta-ala on 13 000 m2 ja rakennuksen kustannukset 68,3 miljoonaa euroa. 1900-luvun taiteen museon hyötypinta-ala on 15 350 m2 (kokonaisala 31 500 m2) ja rakennuksen kustannusarvio siis yli 400 miljoonaan euroa. Hyötypinta-alaan ei ilmeisesti kuitenkaan ole laskettu kaikkea yleisötiloihin liittyvää tilankäyttöä.

Ulkonäköön liittyvä kritiikki voi hyvinkin olla ennenaikaista, kun kuitenkin suunnittelijoina on näin merkittävä arkkitehtitoimisto.

Onko museotoiminta kestävää?

Vaikea kysymys on museorakennuksen ja yleisemminkin uusien museoiden hiilijalanjälki. Ovatko uudet museorakennukset tehdyt kestävästi? Ovatko tekniset ratkaisut sellaisia, että katto ei ala heti vuotamaan? Onko ulkovaippa aikaa kestävä ja huollettava? Mikä on rakennuksen energiankulutus? Miten sisäilman olosuhdesäätely tapahtuu? Onko huipputekninen olosuhdesäätely välttämätöntä?

Tässä museorakennukset eivät ole aivan helpon yhtälön edessä. Museoihin vaaditaan, ainakin tällä hetkellä, hyvin pitkälle vietyä tekniikkaa, jotta olosuhteet kuten lämpötila, kosteus/kuivuus pysyvät riittävän vakaina. Isot ikkunat, suuri kävijämäärä ja vaihteleva sää vaikeuttavat tällaisen kuplan rakentamista ja ylläpitämistä.

Ilmeisesti hiilijalanjäljen kannalta olisi järkevämpää sijoittaa museot jo olemassa oleviin rakennuksiin. Ratkaisu voisi siis olla kuten Berliinin erinomainen Hamburger Bahnhoff -taidemuseo, joka on sijoitettu aiemman rautatieaseman tiloihin (Josef Paul Kleihues, muutostyö laajennuksineen 1990–1996).

Tällainenkaan ratkaisu ei ole ongelmaton, jos vanhaan rakennukseen kuitenkin joudutaan sijoittamaan massiivinen sisäilmaa säätelevä laitteisto. Uudisrakennuksessa on toki myös huomattavasti helpompi varautua hyvinkin erilaisten näyttelyjen valmisteluun. Tilat voidaan rakentaa muuntojoustavammiksi.

Museoiden osalta ei riitä, että näyttelyissä käsitellään ilmastonmuutosta ja ympäristöarvoja. Jotenkin muutokseen tulee reagoida myös museorakennustenkin osalta. Jos edes uusien museorakennusten osalta ei oteta kestävään rakentamiseen ja ilmastoon liittyviä arvoja huomioon, niin alalta katoaa moraalinen pohja. Pompöösi wau-arkkitehtuuri kannattaa unohtaa ja tulevien museoiden arkkitehtuurikilpailuissa pitäisi ennemminkin hakea mahdollisimman kestäviä ratkaisuja museorakentamiselle. Onneksi ajattelutapa on Suomessakin tässä muuttumassa.

Olennaista on myös museoiden vuorovaikutus yhteisön kanssa. Olemassa olevat Kulttuurifoorumin rakennukset ovat luonteeltaan melko sulkeutuneita. Jacques Herzog itse asiassa luonnehti eräässä haastattelussa Mies van der Rohen ja Scharounin rakennuksia loisteliaiksi, mutta kuitenkin sisäänpäin kääntyneiksi, autistiseksi arkkitehtuuriksi.

Herzog & de Mauronin museossa arkkitehtien ja tilaajan kantava ajatus on avata rakennusta mahdollisen hyvin kaupunkilaisille. Tähän pyritään läpinäkyvyydellä ja rakennusta risteävillä kulkuteillä, ”bulevardeilla”. Tällainen läpikuljettava ratkaisu on ollut Suomessakin esillä joissakin uudemmissa museosuunnitelmissa. Avoimuus tarkoittaa tässä tapauksessa myös vapaata sisäänpääsyä bulevardeille ja erilaisia palveluita ja vapaasti, ilman pääsylippua käytettävissä olevaa tilaa.

Tulee olemaan kiinnostava nähdä, miten avoimuus ja vapaa sisäänpääsy lopulta uudessa museossa ratkaistaan. Miten esimerkiksi läpinäkyvyys, joka ilmeisesti tarkoittaa isoja ikkunapinta-aloja, toimii ympäristöystävällisen sisäilman säätelyn yhteydessä. Entä miten avoin ja ilmainen kaupunkitila luodaan museoon, joissa joudutaan toimimaan usein hyvinkin tarkkojen kokoelmiin ja henkilöstöturvallisuuteen liittyvien turvallisuusmääräysten parissa? Berliinissäkin on museoita (esimerkiksi Juutalaisuuden museo), jonne pääsee sisään vain lentokenttätyyppisen turvatarkastuksen läpi.

EXIL-museo

Uusista museoista voi mainita vielä yksityisen tahon liikkeelle paneman EXIL-museon. Museo on tulossa Anhalter Bahnhoffin paikalle. Rautatieasema rakennettiin alun perin vuonna 1841 ja laajennettiin 1880. Asema oli aikoinaan Euroopan suurin, junat kulkivat Pariisiin, Ateenaan ja Konstantinopoliin. Tältä asemalta lähti natseja pakoon lukuisia saksalaisia, tieteen ja taiteen merkkihenkilöitä. Myös suuri määrä juutalaisia siirrettiin tätä kautta Theresienstadtin leirille.

Asema vaurioitui toisen maailmansodan pommituksissa ja purettiin sodan jälkeen. Exilmuseo-säätiön ja Berliinin kaupungin järjestämän arkkitehtuurikilpailun voitti tanskalainen arkkitehti Dorte Mandrup. Ehdotuksessa vanha aseman portaalin raunio jätetään rakennuksen edusta-aukiolle veistosmaiseksi muistomerkiksi.

EXIL-museon tilapäinen konttinäyttely ja vanhan aseman rauniot sijaitsevat vierekkäin.

Museorakennus sovittautuu ongelmitta julkisivumateriaaleiltaan ja muodoltaan berliiniläiseen rakennettuun ympäristöön ja viittaa aiempaan rautatieasemaan. Arkkitehtuurikilpailun ratkettua oli jonkin verran arvioita siitä, että ehdotuksissa olisi ollut esteettisesti kunnianhimoisempiakin ratkaisuja, mutta toisaalta arvioitiin, että rakennuksen tietty yksinkertaisuus ja selkeät tekniset ratkaisut vaikuttivat voittajan valintaan. Yksinkertaista rakennusta on helpompi pitää kunnossa.

Museo on tarkoitus avata vuonna 2024. Lokakuussa 2021 alueella on rakennettu konteista popup-museo yhdessä teknisen yliopiston arkkitehtiopiskelijoiden kanssa. Siinä esitellään pakolaisuuden historiaa Saksassa, ja globaalia maastamuuttoa ja pakolaisuutta tänään. Konttien materiaalit ovat suurelta osalta kierrätettyjä. Tavoitteena on museon sisältötyö yhdessä kaupunkilaisten kanssa. Konttimuseossa järjestetään muun muassa tapahtumia ja keskustelutilaisuuksia.

Maastamuuttomuseossa on neliötä noin 4000, ja siitäkin 500 neliötä on varattu museon takana olevan urheilukentän tarpeisiin. Koko vaikuttaa tähän ilmastonmuutoksen leimaamaan aikaan sopivalta, ja jalkapalloilijoiden pukukoppitilat museossa on mainio esimerkki joustavasta ja yhteisöt huomaavasta tilankäytöstä. Etenkin kun kentällä usein näkee pelaavan maahanmuuttajataustaisia joukkueita.