• Tuuli Rajavuori

Lapset tutustuivat museotyöhön

Lapsi mukaan töihin -päivä on Lapsiasiainvaltuutetun toimiston ja työmarkkinajärjestöjen yhdessä koordinoima tempaus. Sen tavoitteena on kertoa lapsille käytännönläheisellä tavalla, mitä aikuiset tekevät työpaikoillaan.

Kampanjan taustalla on tarve muokata työelämää ja työpaikkoja siten, että työn ja perheen yhteensovittaminen onnistuu entistä paremmin. Samalla nostetaan esiin lasten ääntä työelämän kehittämisessä. Päivän aikana myös aikuisilla on mahdollisuus oppia lapsilta ja esimerkiksi päivän aikana syntyneitä videoita ja muuta materiaalia on käytetty monien organisaatioiden viestinnässä.


Museoliitossa Lapsi mukaan töihin -päivän ohjelmaan kuului muun muassa Rijksmuseumin museokauppatuotteiden testaamista. Hollantilaisten vanhojen mestareiden maalauksista inspiraation saaneet Playmobile-hahmot olivat ainakin 2-vuotiaan mieleen.


Teemapäivään osallistuttiin marraskuun lopussa myös monessa museossa. Vaikka päivän tavoitteena ei ole varsinaisesti teettää lapsilla töitä, museoissa kokeiltiin monenlaisia työtehtäviä. Museoissa tekemistä löytyi kaikenikäisille: parivuotiaista yläkouluikäisiin asti.

"11-vuotias työharjoittelijamme suunnitteli keppihevoskisaa, arvioi julkisen taiteen suunnitelmia ja piirsi soturikissoja", kertoo taide- ja museokeskus Sinkan edustaja.

Pikkujoulukauden alla useassa museossa koristeltiin tiloja juhlaa varten. Lisäksi lapset auttoivat muun muassa joulunäyttelyiden avajaisjärjestelyissä sekä työpaja- ja askartelumateriaalien lajittelussa, museoesineiden huoltotoimissa ja sosiaalisen median päivittämisessä.

"Turussa Luostarinmäellä kaksivuotias kokeili monia museotöitä: ohjelmassa oli papereiden lajittelua, kirjahyllyn organisoimista, puulelujen testiajoa ja hevosenkenkien pinoamista. Sekä tietenkin työpaikkalounas."

Lasten kanssa testattiin myös museon pedagogista toimintaa, lennettiin ilmailusimulaattorilla, autettiin museokahvilan henkilökuntaa, osallistuttiin museon kunnossapitoon ja testattiin museon opetuskokoelmaa. Erityisesti työpaikkalounas ravintolassa jäi monelle päivään osallistuneelle mieleen positiivisena kokemuksena.

"Pienet museotyöntekijät, viisi 3-6-vuotiasta, tutustuivat yleisötyöhön ja testasivat Pekka Vuoren Kadonneet alushameet -kirjaan liittyvää pedagogista materiaalia", Suomalaisen kirjan museo Pukstaavista ja Sastamalan seudun museosta kerrotaan.

Osallistuminen on helppoa

Teemapäivä on järjestetty vuodesta 2016 alkaen. Työpaikat voivat halutessaan järjestää vastaavan teemapäivän milloin tahansa sopivana ajankohtana. Lapset ovat päivän aikana oman läheisensä vastuulla, eikä päivän tarvitse välttämättä sisältää erityisohjelmaa. Tärkeintä on antaa työelämästä paikkansa pitävä kuva.

 

Kommentti




Kommentit

Tiina Laihomäki

Hei! Mahtavaa että toitte aihetta esille. Teemapäivä tuo perhe- ja työarkea lähemmäs toisiaan sekä auttaa lapsia ymmärtämään mitä työnteko on. Tärkeän äärellä ollaan. Kiitos!

 

VASTAUS:
Kiitos kommentista! Pyrimme pitämään teemaan liittyviä aiheita esillä MuseoProssa myös jatkossa. / Tuuli Rajavuori

  

UUTINEN / 7.2.2020

Kirjoittaja


Tuuli Rajavuori
työskentelee Suomen museoliiton viestintäpäällikkönä.

  • Facebook
  • Twitter
  • Linkedin